Metsän monet merkitykset aikojen saatossa

Lauri Hautamäki
(Lyhentänyt S.Laakso)

Kirjan päätösartikkelissa professori Hautamäki kokoaa yhteen metsäteeman suuret linjat. Artikkeli on läpileikkaus käsiteltävästä aineistosta ja yhteenveto metsien merkityksestä ihmiselle.

Metsään voidaan suhtautua monella tavalla. Metsä voidaan nähdä esimerkiksi hyödynnettävänä materiaalina, suojelun kohteena, esteettisenä elämyksenä, virkistyksen lähteenä, retkeilyn, ulkoilun, marjastuksen ja sienestyksen kohteena. Turvaa ja suojaa antavana, kielteisten tunteiden kohteena, myyttisenä ja mystisenä ympäristönä. Suhtautumistapoja ja niiden yhdistelmiä on lukemattomia.

Metsän merkitys on kaikkina aikoina nähty ensisijaisesti hyödynnettävänä voimavarana. Aikojen kuluessa hyödyntäminen on muuttunut yhä tehokkaammaksi ja metsien hoitoa korostavaksi.

Eräkulttuurissa elettiin luonnon ehdoilla. Metsästys ei ollut vain saalistamisen tekniikkaa, vaan myös luonnon tasapainoon vaikuttava tapahtuma, jossa osallisena ovat ihmisen lisäksi eläimet, haltijat ja metsä laajempana kokonaisuutena.

Eniten Kauhajoen maisemaa on muuttanut uudisraivaus. Uudisraivaajien saapuessa Kauhajoelle metsästys ja kalastus olivat edelleen tärkeitä, mutta vähitellen rinnalle ja tilalle tuli raivaus, karjanhoito ja tervanpoltto. Aluksi raivattiin viljelyksille jokivarret ja järvenrannat. Heinää kasvavat rantasuot raivattiin niityiksi. Kaskenpoltto oli yleistä vielä 1600-luvun puolivälissä. Kydönpoltto oli yleisimmillään 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa, jonka jälkeen se nopeasti väheni. Sekä kaskenpoltto että kydönpoltto olivat periaatteessa yhtäläistä ryöstötaloutta.

Soiden polttoviljelyn ja raivaamisen vapauttaminen vuonna 1826 sai aikaan peltojen nopean laajenemisen. Vuodesta 1809 vuoteen 1881 peltoala nousi 400:sta 4 500 hehtaariin. Kahtakymmentä vuotta myöhemmin peltoala oli jo 14 547 ha. Huomattava osa uudisraivauksesta kohdistui karjatalouden käyttöön otettuihin ja osittain viljeltyihin heinäniittyihin ja –kytöihin. Metsiä käytettiin yleisesti myös karjan laiduntamiseen aina 1900-luvun alkuun asti, jolloin se kiellettiin. Laiduntamisen  tuloksena syntyi hakamaat, jotka muodostivat ruohoa kasvavan siirtymävaiheen aukeasta pihasta varsinaiseen metsään.

Tervanpoltto syrjäytti erä- ja kaskitalouden 1600-luvun jälkipuoliskolta alkaen ja kohosi maanviljelyn ja karjanhoidon ohella tärkeimmäksi elinkeinoksi Kauhajoella. Tervanpoltto säilytti asemansa aina 1800-luvulle saakka. Selvä käänne tapahtui 1890-luvulla, jolloin tervanpoltto sai väistyä uudenlaisen metsänkäytön tieltä. Myös tervataloutta on pidettävä ryöstötaloutena 

Puuta ruvettiin jalostamaan myyntiä varten 1800-luvun alussa, jolloin lankkuja sahattiin käsipelillä. Sahojen yleistyessä myyntitulojen myötä metsän arvo alkoi kohota ja metsän hoitoon ruvettiin kiinnittämään huomiota. Ensimmäiseksi ruvettiin hoitamaan  suunnitelmallisesti seurakunnan ja kunnan metsiä. Sen sijaan yksityismetsissä metsänhoito edistyi hitaammin.

Itsenäisyytemme alkuvuosikymmenet olivat rohkean suunnittelun ja innostuksen aikaa. Niinpä 1930-luvulla määrämittaharsinta väheni ja soistumista ehkäistiin ojituksen avulla. Sotavuosien jälkeisinä vuosina hakkuut lisääntyivät, mutta samalla lisääntyivät myös metsien uudistamis- ja hoitorästit.

Metsän merkitys sotavuosien jälkeiselle ajalle oli keskeinen. Jälleenrakentamisessa ja sotakorvauksien maksamisessa metsä oli korvaamaton. Hakkuita vauhditettiin monilla kampanjoilla ja järjestettiin metsämarsseja. Metsänhoitoyhdistysten toiminta tehostui. Mietintöjä ja ohjelmia laadittiin. Metsäteollisuus laajeni ja sen tuotteille riitti kysyntää ulkomailla. Suurin piristysruiske oli Korean sodan (1950-52) aiheuttama vientihintojen nousu.

Metsiä koskevat asiat jäivät valtionhallinnossa vielä 1960-70-luvuilla vähälle huomiolle. Metsäsektorin omassa piirissä alettiin sen sijaan 1960-luvulla torjumaan puupulaa. Mukana oli mm metsäorganisaatioiden, etujärjestöjen, tutkimuslaitoksen ja alan muiden toimijoiden yhteistyö. Toteutus oli mahdollista metsänparannusvaroilla. Tästä alkoi tehometsätalouden kausi. Puupulan uhka vaihtui hakkuusäästöiksi. Tehometsätalouden myötä alkoi myös sen kritiikki. Kritisoitiin ensisijassa ympäristöasioiden unohtamista, metsälajiston yksipuolistumista, hakkuualueiden laajuutta yms.

Varsinainen valtiovallan harjoittama laaja metsäpolitiikka alkoi vasta 1980-luvun puolivälissä, Metsä 2000 –ohjelman laadinnalla, jossa tuli ensimmäisen kerran esille varsin vahva luonnonsuojelullinen painotus. Metsän ympäristökysymykset ovat nousseet voimakkaasti esille 1990-luvulla. Ympäristöasiat ovat edenneet nopeasti lainsäädännön, ohjelmien, suunnitelmien ja ohjeiden tasolle. Merkittäviä olivat erityisesti uudet metsien hoitoa ja käyttöä koskevat lait vuoden 1997 alusta. Myös uusi luonnonsuojelulaki vaikuttaa metsien hoitoon ja käyttöön. Enää ei puhuta tehometsänhoidosta, vaan luonnonmukaisesta metsänhoidosta ja metsien monikäytöstä. Tavoitteena on kulttuurimetsä, joka on saatu aikaan sovittamalla yhteen ihmisen työ ja luonnon voimat. Myös kansallinen metsäohjelma vuodelta 1999 on tärkeässä asemassa metsien käytön kannalta. Sitä on myös kritisoitu ympäristövaikutusten unohtamisesta. 

Yhteenvetona voidaan todeta että viranomaiset ovat jo pitkään pelänneet metsävarojen vähenevän ja yrittäneet säästellä metsien käyttöä, kun taas metsäomistajat ovat yleensä pyrkineet käyttämään metsää hyväkseen mahdollisimman paljon. Menneiden aikojen erätaloudessa kuitenkin toimittiin luonnon ehdoilla. Tietyssä mielessä paluuta on tapahtumassa, sillä nykyisessä luonnonsuojelussa ja luonnonfilosofiassa on samoja piirteitä kuin eränkävijöillä, eli ajatus ihmisen välittömästä kuulumisesta luonnon yhteyteen.

Puuston hoidosta on siirryttävä koko metsäluonnon hoitoon. Metsänhoidossa on sovitettava yhteen esteettiset, eettiset, ekologiset ja taloudelliset näkökulmat, eli on toimittava tavalla, joka on ekologisesti kestävää, taloudellisesti järkevää ja eettisesti ja esteettisesti hyväksyttävää. Metsän käytöstä päättää viime kädessä metsänomistaja, useimmiten yksityishenkilö, jonka päätöksenteolle lait antavat nykyisin varsin vapaat kädet. On toivottavaa että metsänomistaja on kyllin valistunut sovittaakseen  kohtuudella yhteen erilaiset tavoitteet. Metsien käyttö ei olekaan pelkästään metsänomistajan asia vaan jokaisen suomalaisen asia.

Koko artikkeli PDF- formaatissa  517KB. (Vaatii Adobe Acrobat Readerin)