Kauhajoen valokuva-aarteet (9806)

Projektin eteneminen

Kauhajoen museolla järjestettiin heinäkuussa 1998 Vanhat valokuvat –viikko. Siitä sai alkunsa ajatus ryhtyä keräämään talteen vanhoja kuvia Kauhajoen kylistä.

Osasimme ounastella, että keräys tulee olemaan työläs. Ja toteutuakseen riittävän laajana mukana keräyksessä olisi oltava useampia ihmisiä. Siksi syntyi idea etsiä kylistä henkilöt, jotka toimisivat omalla alueellaan valokuvien ja niihin liittyvien tietojen kerääjinä sekä samalla yhdyshenkilöinä museolle päin.

Kulttuuriyhdyshenkilöitä alettiin etsiä paikallislehtien avulla ja kyläkaupoille lähetettiin ilmoituksia. Lisäksi paikkakunnan kyläagenteilta kyseltiin kirjeitse heidän mahdollisesta kiinnostuksestaan asiaan.

Tutustumis- ja koulutusiltaan tuli 9 henkilöä. Projekti pääsi alkamaan kesällä, joka niin kerääjille kuin kyläläisille oli kiireistä aikaa. Moni yhdyshenkilö ehtikin käynnistää kuvien kokoamisen vasta syksyllä, jolloin aikataulussa oli jo kerätyn materiaalin siirtäminen tietokoneelle sekä skannaus.

Miten aarteenetsijät toimivat

Sovittuaan etukäteen tapaamisajan kuvien lainaajan kanssa kerääjä saattoi viipyä puolikin päivää kuvien tarinoita kuunnellen. Tavallista oli, että kuvien omistaja totesi alkajaisiksi: "Ei meillä ole sellaisia kuvia, aarteita ainakaan. Löysin kuitenkin yhden tällaisen, kävisikö se?". Kun ensimmäinen otos - yleensä jokin merkkipäiväkuva - näytettiin, oli helppo suostutella talonväkeä etsimään lisää kuvia. Näin saattoivat löytyä myös ne vanhimmat albumit ja kenkälaatikot, jotka sisälsivät kiinnostavimmat valokuvat.

Vanhan valokuvan taustatiedot ovat kaiken aikaa vaarassa kadota unohduksiin. Aarteenetsijän tärkeänä tehtävänä oli kirjata muistiin saatavilla oleva tieto omaan kaavakkeeseensa, joka kulki kuvan kanssa samassa kuoressa museolle jäljennöskuvattavaksi. Museolle jäi alkuperäiskuvasta sekä negatiivi että paperikuva, ja alkuperäinen palautui omistajalleen.

Miten onnistuttiin?

Hyvän yhteistyön tuloksena saimme noin 3000 kuvajäljennöstä ja noin 700 lasinegatiivia digitaaliseen muotoon museon sähköiseen arkistoon. Olemme siirtäneet kokoelman tietokantaan, jossa se on helposti esimerkiksi tutkijoiden käytettävissä.

Toteuttajat:

Kauhajoen Museoyhdistys ry:
• Kari M. Alhainen
• Hely Alhainen
• Mika Ahonen (www-tietokanta)
• kylien kulttuuriyhdyshenkilöt

Kauhajoen mediakeskus (verkko- ja Internet-palvelut)

Kauhajoki-Seura

Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo

Euroopan Unioni LEADER II

Hankkeen loppuraportti

Liite

Kommentit, korjausehdotukset yms. osoitteeseen: kari.alhainen@kauhajoki.fi