Millaisia vierailijoita museolla kesäaikaan käy?

Matkailijoita

- Kauhajoelta lähtöisin olevia lomalaisia Ruotsista ja muualta Euroopasta

- kauhajokisten perheiden vieraita

- juuriaan etsiviä toisen tai kolmannen polven amerikkalaisia ja kanadalaisia.

Historiasta kiinnostuneita kauhajokelaisia

- pieni vakiojoukko paikkakuntalaisia, kaiken ikäisiä, jotka joka kesä mielellään käyvät katsomassa, mitä uutta museossa on esillä, tai he tulevat vain rauhoittumaan tunniksi pariksi aikamatkalle sadan vuoden taakse.

Opiskelijoita ja koululaisia

- vuosittain vaihtelevasti keväisin ja syksyisin tulevat koululuokat museokäynneille joko keskustan ja joskus sivukylienkin kouluista; jos kouluissa olisi enemmän aikaa paikallishistoriaan, voisivat museo ja koulu kehittää opetusohjelmaan soveltuvia teemaesittelyjä osaksi opetusta.

Lapsia isovanhempiensa tai perheen kanssa

- lapset edustavat museon kannalta innostuneinta ja ennakkoluulottominta kävijäryhmää

- museolla on mahdollista rakentaa esittelykierros lapsille; miten ennen leikittiin, miten käytiin koulua ja millaisia töitä lapset kotona tekivät, keitä perheeseen kuului ja millaisia herkkuja lapsille tarjoiltiin; entä millaisia tv-ohjelmia oli 1800-luvulla?

Erikoisryhmiä

- Suomen sotaan liittyviin esineisiin ovat käyneet tutustumassa aiheesta kiinnostuneet historianharrastajat, onhan Kauhajoella sen ajan taistelupaikkoja ja tietoa taisteluista...