HISTORIIKKI

Keijo Jaakola, Historiikki 1933–1983

Irja Lyly-Yrjänäinen, Historiikki 1984–2004

Sari Tallgren, 200-vuotias Ala-Yrjänäisen talo

Keijo Jaakola on koostanut tapahtumat vuoteen 1983 saakka (Kauhajoen museoyhdistys r.y. 1933-1983, Kauhajoki 1983) Historiikin vuosilta 1984 – 2004 on koonnut Irja Lyly-Yrjänäinen.

PERUSTAMISVAIHE

Suurin osa maamme paikallismuseoista on perustettu vasta toisen maailmansodan jälkeen. Tosin esim. Ilmajoelle oli jo vuonna 1914 perustettu oma museo.

Ensimmäiset museontapaiset esinekokoelmat Kauhajoella syntyivät 1920-luvulla. Silloin oli useammallakin kansakoululla opettajien toimesta historian havaintovälineiksi kerättyjä pienehköjä kokoelmia. Huomattavin niistä oli Aron koulun silloisen johtajaopettajan Matti Porkkalan keräämä 120 esinettä käsittävä melko arvokas kokoelma, jonka erikoisuuksiin kuului mm. vuosiluvulla 1696 varustettu kaulauslauta. Valitettavasti nämä esineet tuhoutuivat Aron koulun palossa 1932. Harjan koululla taas oli op. J.E. Harjan keräämä huomattava suksikokoelma.

Jyväskylän seminaarissa olleet Samuli Paulaharjun keräämät kokoelmat antoivat monelle opettajalle alkusysäyksen museoesineiden keräämiseen.

Onkin hyvin ymmärrettävää, että ajatus pitäjänmuseon perustamisesta Kauhajoelle heräsi ensimmäisenä juuri opettajien keskuudessa. Helmikuun 27. päivänä 1933 Turjan koululla pidetyssä opettajayhdistyksen kokouksessa oli yhtenä asiana lausunnon antaminen valtakunnallisesta koulumuseohankkeesta. Tämä herätti ajatuksen, että Kauhajoellekin olisi saatava oma pitäjänmuseo. Ajatuksen esitti ensimmäisenä op. Matti Porkkala, ja se sai heti yleisen kannatuksen. Porkkalan tehtäväksi annettiinkin laatia asiasta alustus seuraavaan kokoukseen.

Tämä seuraava kokous pidettiin Yrjänäisen koululla syyskuun 17. päivänä. Alustuksessaan Porkkala ehdotti, että opettajayhdistys ryhtyisi yhdessä paikkakunnan nuorisoseurojen kanssa toimiin museoesineiden keräämiseksi ja museon perustamiseksi. Kokouksen mielipiteeksi tuli kuitenkin keskustelun jälkeen se, että parempi olisi perustaa museoajatusta toteuttamaan aivan oma yhdistys.

Samassa kokouksessa asetettiinkin museoyhdistyksen perustamista suunnittelemaan toimikunta, johon tulivat op. Porkkalan lisäksi op. J.E. Harja, reht. Arvi Pyhälä ja maist. Urho Havumäki. Toimikunta kokoontui Harjan koululla 9.11.1933, jolloin laadittiin museoliitosta pyydetyn mallin perusteella ehdotus yhdistyksen säännöiksi ja päätettiin kutsua koolle perustava kokous.

Virallinen perustamiskokous pidettiin yhteislyseon juhlasalissa 26.11.1933. Lehti-ilmoituksella kutsuttu tilaisuus alkoi klo 13. Jo tilaisuuden pöytäkirjasta näkyy, että innostus asiaan oli suuri. Juhlan aloitti trio soittamalla eteläpohjalaisia kansanlauluja. Varsinaisen kokouksen avasi reht. Pyhälä, joka myös valittiin kokouksen puheenjohtajaksi. Sihteerinä toimi maist. Havumäki. Yksimielisesti päätettiin perustaa Kauhajoen Museoyhdistys, ja sille hyväksyttiin toimikunnan ehdottamat säännöt.

Ensimmäisen johtokunnan jäseniksi valittiin reht. Pyhälä, emäntä Maria Kuja-Kokko, opettajat Porkkala, Harja ja Joh. Leppänen sekä maist. Havumäki. Varajäseniksi valittiin maanv. Svante Suksi, op. S.E. Risku ja yliopp. A. Orhanen.

Selvä välitavoitekin tuotiin julki jo perustamiskokouksessa: elokuussa 1934 Kauhajoella pidettävään maatalousnäyttelyyn mennessä on saatava kerätyksi niin paljon esineitä, että yhdistys voi niistä pystyttää oman näyttelyosastonsa. Sitä varten päätettiin heti ryhtyä tehokkaaseen esineiden keräämiseen. Samalla kerättäisiin yhdistykseen jäseniä.

Vastavalittu johtokunta piti ensimmäisen kokouksensa jo samana päivänä. Siinä valittiin johtokunnan ja samalla yhdistyksen puheenjohtajaksi reht. Pyhälä, sihteeriksi maist. Havumäki ja museonhoitajaksi op. Porkkala. Keräyslistoja niin jäsenten kuin museoesineidenkin saamiseksi päätettiin lähettää joka kylään opettajille ja muille sellaisille henkilöille joiden oletettiin suhtautuvan asiaan myötämielisesti. Myös yhdistyksen rekisteröimiseen päätettiin heti ryhtyä, ja maaliskuun 13. pnä 1934 Kauhajoen Museoyhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin numerolla 24206.

Vaikka aikaa oli vain runsas puoli vuotta, museo saatiin kuin saatiinkin esittelykuntoon siihen mennessä kun maatalousnäyttelyn portit 17.8.1934 avattiin. Silloin yhdistyksellä oli paitsi yli 400 museoesinettä jo myöskin ensimmäinen oma rakennus. Viitalan veljekset Ikkeläjärveltä nimittäin myivät muodollisella 200 markan hinnalla museolle 1838 rakennetun kaksikiviparisen tuulimyllyn, joka saatiin juuri ennen näyttelyn alkamista pystytetyksi yhteislyseon tontille aivan näyttelykentän laitaan. Esineistö sijoitettiin tuulimyllyyn ja sen vieressä olleeseen yhteislyseon omistamaan vajarakennukseen.

Näyttely-yleisön keskuudessa museo herätti melkoista huomiota, koska museot olivat tällöin vielä harvinaisia. Tuulimylly hallitsi koko näyttelyalueen näkymää, joten ei ole ihme että se valittiin näyttelyn pääsylipun kuva-aiheeksikin.

ENSIMMÄINEN VUOSIKYMMEN

Nopeata perustamisvaihetta seurasi rauhallisemman kehityksen kausi. 1930-luvulla jatkettiin esineiden keräämistä, ja jäsenmäärää pyrittiin lisäämään. Talouden perustan muodostivat kunnan ja seurakunnan pienehköt vuosittaiset avustukset sekä jäsenmaksutulot. Museoliitolta saatiin 1938 1000 markan avustus, jonka turvin esineet luetteloitiin ja seuraavana vuonna saatiin myöskin 1000 mk valokuvien tallettamiseen.

Varastotilojen käytyä ahtaiksi rakennettiin 1937 uusi varastosuoja tuulimyllyn viereen op. Harjan laatimien piirustusten mukaan. Ennen sen valmistumista osa tavaroista oli varastoituna kotitalousopiston omistamassa ladossa.

Johtokunnassa tapahtui 1930-luvulla joitakin muutoksia. Puheenjohtajaksi tuli 1938 J.E. Harja. Pitkän toimikauden aloittivat sihteerinä Viljo Rinta-Koski 1936 ja museonhoitajana Väinö Marttila 1939. Suomen Museoliiton jäseneksi liityttiin 1937.

Sotavuosina museon toiminta oli jokseenkin pysähdyksissä. Muutamana vuotena jäi vuosikokouskin pitämättä. Eduskunnan kokoontuessa talvisodan aikana yhteislyseolla todettiin, että tuulimylly voi olla vihollisen lentokoneille oppaana eduskunnan kokoontumispaikan löytämisessä. Niinpä siitä määrättiin siivet pudotettavaksi maahan. Mylly olikin siivettömänä aina 1950-luvulle asti.

RAKENTAMISEN VUOSIKYMMENET

Vuonna 1945 toiminta lähti taas vilkastumaan. Koska museolla ei ollut kunnollisia toimintatiloja, päätettiin asia korjata yhdistyksen historian ehkä rohkeimmalla ratkaisulla: ostettiin Yrjänäiskylässä ollut Ala-Yrjänäisen talon suuri kaksikerroksinen päärakennus poissiirrettäväksi.

Talo on perimätiedon mukaan rakennettu aivan 1800-luvun alkuvuosina, joten rakennus jo sinänsä oli arvokas museokohde. Koska yhdistyksellä ei tuolloin kuitenkaan ollut tonttia mihin rakennus olisi voitu siirtää, vähän myöhemmin ostettiin myös tontti, jolla rakennus sijaitsi, ja niin se sai toistaiseksi jäädä paikalleen.

Talon ja tontin osto pani yhdistyksen talouden kovalle koetukselle, ja rahaa hankittiin mm. perustamalla erityinen "Museon kultainen kirja", johon tekstattiin kaikkien niiden nimet, jotka olivat tehneet museolle huomattavan lahjoituksen.

Ala-Yrjänäisen talo sijaitsi kuitenkin sen verran syrjässä, ettei sitä voitu ajatella museon lopulliseksi sijoituspaikaksi. Tonttikysymys ratkesi lopullisesti vasta vuonna 1951, jolloin kunnanvaltuusto 17.2. pitämässään kokouksessa päätti lahjoittaa museolle 1 hehtaarin suuruisen tontin yhdistyksen pyytämästä paikasta. 1930-luvulla ja vielä vähän sen jälkeenkin oli nimittäin vakavasti puhuttu rautatien rakentamisesta Kauhajoelta etelään. olipa kirkonkylän laidasta jo varattu maitakin rautatiealueeksi. Kun sitten kävi selväksi, ettei tällaista rataa rakennetakaan, vapautui alueita muuhun käyttöön, ja tällöin kunta katsoi voivansa luovuttaa museolle osan suunnitellusta rautatiealueesta.

Nyt voitiin ryhtyä suunnittelemaan yhdistyksen jo omistamien rakennusten siirtämistä omalle tontille ja samalla lisärakennusten hankkimista. Ala-Yrjänäisen talon siirto kevättalvella 1953 oli mahtava näyte talkoohengestä. Hirsien siirtämiseen osallistui 60 hevosmiestä, jotka 160 kuormalla kuljettivat puretun rakennuksen sen nykyiselle sijoituspaikalle.

Kuorma-autoilijat osallistuivat talkoisiin tuomalla rakennushiekkaa, ja kattotalkoisiin voivat osallistua nekin, joilla ei ollut hevosta eikä kuorma-autoa. Kesän mittaan urakoitsija Eino Rahikka miehineen pystytti talon uuteen paikkaan, ja lokakuun 17. päivänä talo oli valmis luovutettavaksi yhdistykselle. Talkootyöstä huolimatta siirto tuli maksamaan melko paljon. Sisaryhdistys Kauhajoki-Seura, jonka kanssa muutenkin on oltu läheisessä yhteistyössä, maksoi huomattavan osan siirtokustannuksista. Jonkin verran rahaa saatiin myös myymällä tyhjäksi jäänyt Ala-Yrjänäisen tontti.

Tilakysymys oli näin saatu pitkäksi ajaksi järjestykseen - tosin velkaakin oli jouduttu tekemään 250 000 silloista markkaa.

Vuonna 1954 myöskin tuulimylly siirrettiin museon omalle tontille eduskunnan kansliatoimikunnan myönnettyä määrärahan eduskunnan aiheuttamien "sotavahinkojen" korvaamiseksi. Tosin eduskunnan turvallisuuden vuoksi hävitetyt siivet saatiin korvatuksi uusilla vasta vuonna 1959, koska akseliksi tarvittavan hyvin paksun puun löytäminen tuotti vaikeuksia.

Pian museo sai toisenkin kiinteistön. Vuonna 1960 manttaalikunta lahjoitti Päntäneentien varrella olevan 1860-luvulla rakennetun entisen kruununmakasiinin 11 aarin tontteineen. Rakennus oli myöhemmin toiminut manttaalikunnan ylläpitämänä lainajyvästönä, mutta sen toiminnan loputtua rakennus oli käynyt manttaalikunnalle tarpeettomaksi. Rakennus on nykyään museon varastona.

Mutta varsinaisella museotontillakin oli vielä paljon tyhjää tilaa. 1960-luvulta alkaen sinne on vähitellen kerätty erilaisia vanhanajan maatilalle kuuluvia rakennuksia.

1961 alueelle siirrettiin vuodelta 1884 peräisin oleva porttilutti, joka ostettiin Kurikan puolelta, Lohiluoman Kuusisto-Krekolasta, koska oman kunnan alueelta ei ollut saatavissa vastaavaa.

Seuraavana vuonna alueelle siirrettiin V.J. Marttilan Harjankylästä lahjoittama 1800-luvun loppupuolella rakennettu vilja-aitta.

Vuonna 1964 saatiin kaksi uutta rakennusta. Päntäneen Luomasta siirrettiin museon vanhin rakennus, 1789 rakennettu ruotusotamiehen aitta. Sen lahjoittivat yhdessä Päntäneen osuustoiminnalliset yritykset.

Samana vuonna siirrettiin Harjankylästä V.J. Marttilan lahjoittama kärryvaja eli liiveri. Näihin siirtoihin saatiin pieni avustus Museoliitolta. Kaikki tähän mennessä siirretyt rakennukset pystytti Eino Rahikka miehineen.

Haaveena oli jo pitempään ollut saada museolle hoitaja, joka asuisi museoalueella ja olisi siten helposti tavoitettavissa ja joka myös pitäisi silmällä aluetta. Eino Rahikan kanssa tehtiinkin 1964 sopimus, että hän rakentaa Kotitalousopiston vanhan oppilasasuntolan purkamisen yhteydessä saaduista hirsistä museotontin länsinurkkaukseen asuntotalon, jossa museonhoitaja voisi asua. Kuusi huonetta käsittavä talo valmistui syyskuussa 1966.

Aluksi kaksi talon huoneista oli museonhoitajan käytössä, muissa oli vuokralaisia.

Seuraava rakennustäydennys oli savusauna, joka saatiin lahjoituksena Hyypän Raita-Ahosta ja tuotiin museoalueelle 1970. Saunassa on vuosiluku 1834. Sen pystytti Valto Kuusimäki, joka siitä lähtien on ollutkin näihin asti päätekijänä kaikissa museolla esiintyneissä rakennus- ja korjaustöissä.

1972 museoalueen ympärille pystytettiin vanhanajan riukuaita. Puutavara siihen saatiin lahjoituksina ja työ tehtiin pääasiassa talkootyönä.

1973 saatiin Yrjänäiskylän Peltoniemestä tyypillinen vanhanajan riihi, jonka rakennusvuodeksi vuosiluku ilmaisee 1881. Kauhajoki-Seura maksoi riihen hinnan ja siirtokulut voitiin peittää valtionavulla, joten hankinta ei rasittanut yhdistyksen taloutta.

Kesällä 1974 saatiin lahjoituksena Ohmerojärvellä sijainnut maankuulun viikatesepän Sameli Järvenpään paja, joka on rakennettu 1893. Vielä samana vuonna paja purettiin ja siirrettiin museolle, missä se seuraavana vuonna pystytettiin. Tähänkin siirtoon saatiin valtionapua.

Mutta mitä olisi eteläpohjalainen talo ilman luhtalatoa. Sellainen saatiinkin lahjoituksena Päntäneen Korpi-Kyynystä 1977. Tämä lato on vielä sikälikin historiallinen, että se on osittain rakennettu puista, joiden pinnasta on ensiksi kerätty pettua. Vuosiluvun mukaan lato on rakennettu 1848 ja osoittaa siis, että vielä tuolloin pettua käytettiin ravintona muulloinkin kuin varsinaisina nälkävuosina.

Aleksandra Keturin testamentin perusteella yhdistyksen omistukseen tuli 1974 Filppulankylässä sijaitseva Kotirinne-niminen talo tontteineen.

Suurempien maanviljelyskoneiden ja ajokalujen säilytys on muodostanut ongelman. Tilanteen korjaamiseksi ryhdyttiin 1970-luvun lopulla suunnittelemaan erityisen näyttelyhallin rakentamista. Rahoitusvaikeuksien vuoksi hanke voitiin toteuttaa vasta kesällä 1983 kunnan myönnettyä tarkoitukseen 50 000 markan avustuksen. Koska vanhaa tarkoitukseen sopivaa rakennusta ei ollut saatavissa, se rakennettiin aivan uudesta Veikko Leppisen laatimien piirustusten mukaan. 210 m2:n suuruisen rakennuksen urakoivat Verner Kulmala ja Pekka Talvitie. Halli toi ratkaisevan parannuksen säilytystiloihin, joten isotkin esineet saadaan nyt hyvään suojaan ja niiden keräystä voidaan tehostaa.

Samana vuonna tehtailija Heikki Ketola lahjoitti museolle kansanedustaja S.N. Rajalan Kainastolla olleen eläkemökin.

ESINEISTÖ

Rinnan rakennusten lisääntymisen kanssa on hankittu lisää museoesineitä. Vielä 1940-luvun lopussa esineiden luku oli kuudensadan tienoilla, mutta kun 1950-luvun alkupuolella oli saatu hyvät toimitilat, alettiin tehostaa esineiden keruuta. Vuosikymmenen lopulla esineiden luvuksi mainitaan ja yli puolitoista tuhatta.

Ensimmäisen suuremman esinelahjoituksen uuteen taloon teki Kauhajoella syntynyt eläinlääket. tohtori Agnes Sjöberg, joka 1955 lahjoitti kokonaisen huoneellisen lapsuudenkodissaan Ala-Knuuttilassa olleita huonekaluja ja muita esineitä. Lahjoituksen arvoa lisää se, että mukana oli tarkat tiedot jokaisesta esineestä. Esineet on järjestetty erityiseksi "Sjöbergin kamariksi", joka edustaa tavallaan herraskartanokulttuuria ja täydentää siten onnistuneesti museon muita osastoja, jotka sisältävät talonpoikaisesineistöä.

Eteläpohjalaisen osakunnan kotiseuduntutkimusretki suuntautui 1957 Kauhajoelle, ja sen tuloksena saatiin melkoinen määrä esineitä myös museolle.

Samana vuonna myös maanv. Antti Filppula teki huomattavan esinelahjoituksen. Hanna Keski-Aron jäämistöstä saatiin 1970 koko huoneellinen tavaraa, joka on nykyisin museolla järjestetty omaksi kokonaisuudekseen.

Seuraavana vuonna saatiin op. J.E. Harjan jäämistöstä huomattava määrä huonekaluja ja kirjoja. 1974 siirrettiin kunnan päätöksellä museolle Hangaskylän ja Muurahaisen koulujen esinekokoelmat. Pitäjänneuvos Wäinö Yli-Havunen on monta kertaa muistanut museota arvokkailla esinelahjoituksilla, mm. v. 1971 hän lahjoitti laajan kokoelman suomalaisia metallirahoja.

1983 varsinaisten museoesineiden luku oli lähes 3200. Niiden lisäksi oli huomattava määrä kirjoja, valokuvia, rahoja, asiakirjoja ym. Kaikki esineet on luetteloitu. Jokseenkin kaikki esineet on saatu lahjoituksina, pieni osa on ostettu esim. huutokaupoista. Huomattavaa esineiden ostamista ei yhdistyksen talous kestäisikään.

Esineiden sijoittelussa on pyritty siihen, että päärakennuksen 8 varsinaista asuinhuonetta muodostavat talomuseon, ne on siis sisustettu entisajan talonpoikaistalon tapaan. Samoin paja, riihi, vilja-aitta, sauna ja tuulimylly on kalustettu vain niihin aidosti kuuluvilla esineillä. Porttilutin yksi huone on sisustettu puetetuksi lutiksi. Muut ulkorakennukset samoin kuin päärakennukseen liittyvä aittaosa ovat esinekokoelmina.

MUSEON MUU TOIMINTA

Alkuaikoina museolla ei ollut vakinaisia aukioloaikoja. Se oli avoinna lähinnä erilaisten juhlien aikoina, muulloin sovittaessa tai muutaman kerran kesässä lehdessä ilmoitettuina pyhäpäivinä. On luonnollista, etteivät kävijämäärät tällöin nousseet kovinkaan suuriksi, muutamaan sataan vuodessa. Koululuokkien opintokäynnit keväisin ja syksyisin muodostivat suurimman osan vieraista.

Vasta kesästä 1968 lähtien museo on ollut avoinna säännöllisesti kesäsunnuntaisin kello 12-15. Tällöin kävijämäärä heti nousi, ja siitä lähtien museoon on vuosittain tutustunut 1000-1500 henkeä, näistä yleensä vajaa puolet on ollut koululaisryhmiin kuuluvia. Pääsymaksu oli aluksi vapaaehtoinen, vuodesta 1968 aikuisilta 1 mk, lapsilta 50 penniä, vuodesta 1977 alkaen aikuisilta 2 mk, lapsilta 1 mk. Nykyisin pääsymaksu aikuisilta on 5 mk, lapset ilmaiseksi. Koululaisryhmät ovat aina päässeet maksutta.

Yleisön mielenkiinnon lisäämiseksi on 1970-luvulta lähtien järjestetty ainakin yksi tilapäisnäyttely vuosittain. Näyttelyaineistot on pääasiassa kerätty museon omista kokoelmista. Yleisötilaisuuksia kuten esim. seuroja on pidetty useana kesänä. Museon omista juhlista huomattavimmat ovat yhdistyksen 20-vuotisjuhla 1953 ja 4O-vuotisjuhla 1974.

Museon huonetiloja ja pihamaata ovat muutkin järjestöt käyttäneet tilaisuuksiensa pitämiseen. Joka kesä on pihassa pidetty joko teatteriesityksiä tai muita juhlia, esim. Kauhajoen päivän juhla on useana vuonna pidetty museolla. Televisio on käyttänyt museota kuvauksiinsa ainakin neljä kertaa.

Kauhajoen museota on aina hoidettu harrastelijavoimin. Palkattua henkilökuntaa ei ole ollut muutoin kuin tilapäisesti rakennus- ym. töissä. Pisimmän työpäivän museon hyväksi on tehnyt opetusneuvos Matti Porkkala, museon syntysanojen lausuja, joka oli ollut aktiivisesti mukana koko museon olemassaoloajan. Toinen pitkäaikainen museomies oli maanv. Viljo Rinta-Koski, joka hoiti sekä sihteerin että rahastonhoitajan tehtävät 37 vuotta ja oli muutenkin yksi museon keskeisimmistä henkilöistä. Suurtyön oli tehnyt museonhoitaja hortonomi Mauno Peippo, joka oli saattanut esineistön järjestelyn ja luetteloinnin nykyajan vaatimuksia vastaavaksi ja jonka toimikaudella esineiden määrä on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi. Muita pitkään ja innolla museon piirissä työskennelleitä ovat mm. op. J.E. Harja, emäntä Maria Kuja-Kokko, vahtimest. Väinö Marttila, valokuvaaja Juho Niemi ja maanv. Svante Suksi.

Talkooapua on saatu tarvittaessa mm. päre- ja olkikattojen tekoon. Maatalousnaiset ovat monena keväänä tehneet museolla suursiivouksen. Paikkakunnan musiikinharrastajat ovat esityksillään maksutta juhlistaneet museon tilaisuuksia. Museon naistoimikunta on järjestänyt tilaisuuksiin tarjoilua ym.

Paikkakunnan liikeyritykset ovat tukeneet museota sekä tarvike- että rahalahjoituksin. Erityisesti on mainittava Kauhajoen Kunnallislehti, jonka antama taloudellinen tuki on pelastanut museon monesta pulasta. Kaikki tämä osoittaa, että kauhajokiset ovat ottaneet museon omakseen.

Kauhajoen Museoyhdistyksen toiminta on aina keskittynyt museon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Muita toimintamuotoja ei juuri ole ollut. Tässä suhteessa yhdistyksemme poikkeaa useimmista muista vastaavista yhdistyksistä. Useimmilla paikkakunnillahan saman yhdistyksen toimintapiiriin kuuluu niin museotoiminta kuin muukin paikkakunnalla tehtävä kotiseututyö. Vuonna 1949 perustettu Kauhajoki-Seura on huolehtinut muusta kotiseututyöstä Kauhajoella, jolloin Museoyhdistykselle jäi se tehtävä, jota varten se alunperin perustettiinkin, museon ylläpitäminen.

Aikojen kuluessa on esitetty erilaisia mielipiteitä siitä, onko etu vai haitta, että paikkakunnalla on kaksi kotiseututyötä tekevää yhdistystä. Joka tapauksessa työnjako on toiminut hyvin, eikä ainakaan tällä hetkellä tunnu olevan tarvetta nykyisen käytännön muuttamiseen.

KAUHAJOEN KOTISEUTUMUSEON HISTORIIKKI 1984 – 2004

Koonnut Irja Lyly-Yrjänäinen

Tämä osa Kauhajoen Kotiseutumuseon historiikkia jatkaa kotiseutuneuvos Keijo Jaakolan kokoamaa historiikkia vuosilta 1933 – 1983, joka on luettavissa museon kotisivulta www.kauhajoki.fi/kulttuuri/museo. Keijo Jaakola on toiminut museon johtokunnan puheenjohtajana 19 vuotta ja on nykyään ainoa elossa oleva museon kunniajäsen.

Ensimmäisenä ajatuksen pitäjämuseon perustamisesta Kauhajoelle esitti vuonna 1933 opettaja Matti Porkkala, joka toimi 52 vuotta Kauhajoen Kotiseutumuseon johtokunnassa ja viisi vuotta kunniajäsenenä. Museoyhdistys perustettiin 26.11.1933 ja merkittiin yhdistysrekisteriin 13.3.1934. Museon toiminta alkoi ripeästi, sillä tavoitteena oli pystyttää museolle oma näyttelyosasto saman vuoden elokuussa pidettäviin maatalousnäyttelyihin, ja niin tapahtuikin.

Rakennukset ja ympäristö

Ensimmäisinä vuosikymmeninä museon ympäristö ja rakennukset oli saatu lähe s nykyiseen tilaan. Kunta oli lahjoittanut vuonna 1951 yhden hehtaarin tontin, jolla museo nykyäänkin sijaitsee. Ensimmäisenä rakennuksena tontille oli siirretty nykyinen päärakennus eli Ala-Yrjänäisen talo vuonna 1953. Seuraavana vuonna oli siirretty museon vanhin oma rakennus eli tuulimylly omalle tontille Yhteislyseon tontilta, missä se oli odottanut omaa paikkaansa vuodesta 1934 lähtien. Vuonna 1960 manttaalikunta oli lahjoittanut Päntäneentien varressa olevan kruununmakasiinin tontteineen, missä makasiini vieläkin sijaitsee. Seuraavana vuonna museotontille oli siirretty porttilutti.

Tulojärjestyksessä olivat sitten museoalueelle sijoittuneet vilja-aitta, ruotusotamiehen aitta, kärryvaja eli liiveri, museonhoitajan asuintalo, savusauna, riihi, paja ja luhtalato.

Uuttakin oli rakennettu. Museonhoitajan asuintalo oli rakennettu uudenlaiseksi, mutta vanhoista värkeistä eli Kotitalousopiston puretusta oppilasasuntolasta. Isompia maanviljelyskoneita ja ajokaluja varten oli vuonna 1983 valmistunut 210 neliömetrin suuruinen näyttelyhalli eli Matin liiveri. Siellä koneet ja ajopelit ovat suurelta osin vuodenaikojen mukaisessa järjestyksessä, mikä lisää näyttelyn havainnollisuutta.

Tarkastelukaudella 1984-2004 Matti Valanne lahjoitti vuonna 1988 Maatalousoppilaitoksen vieressä olleen vilja-aitan, joka sijoitettiin aikaisemmin saadun vilja-aitan viereen museoalueelle. Aitan nimeksi tuli Valanteen aitta. Aron Lionsit hoitivat siirron.

Museo oli saanut vuonna 1981 testamentin kautta Filppulan kylästä Kotirinne 1:383- nimisen tilan, jolla oli asuinrakennus ulkorakennuksineen. Museo myi tilan rakennuksineen vuonna 1991.

Viimeisin rakennus museotontille valmistui kesällä 2004, kun Etelä-Pohjanmaan Kulttuurisäätiön myöntämän apurahan turvin hankitulle pärehöylälle valmistui katos. Pärehöylän, sen moottorin ja katoksen hankkimiseen on apurahan lisäksi saatu myös lahjoituksia ja talkootyötä. Nyt museo omistaa 15 rakennusta Päntäneen tien varressa oleva kruununmakasiini mukaan lukien.

Päärakennusta siirrettäessä ei siihen oltu tehty tulisijaa. Museoyhdistyksen haaveena on ollut tulisijojen rakentaminen alkuperäisen mallin mukaisesti. Toteutuminen oli siirtynyt ja siirtynyt. Milloin oli ollut pula rahasta, milloin tekijästä. Viimein elokuussa 1995 tuvan takkauuni ja salin kakluuni olivat olleet valmiit, ja muurari Erkki Mäki sekä lekarit Jussi Annala ja Pasi Kaunismäki olivat saaneet työstään kiitosmaininnan.

Museonhoitaja Sari Tallgren on laatinut 200-vuotisjuhlaansa viettävästä museon päärakennuksesta oman näyttelynsä.

Vaikka tarkastelukaudella ei enää ole hankittu kuin kaksi rakennusta, on rakentamista alueella riittänyt. Rakennuksissa ja ympäristössä on ollut jatkuvaa korjaamista Vanha totuushan on, että parasta rakennuksen hoitoa on pitää sen vesikatto kunnossa. Katon korjaamista onkin riittänyt, joitakin kattoja on jouduttu paikkaamaan tai uusimaan tarkastelukaudella kaksikin kertaa. Päärakennus on vaihtanut tiilikattonsa konesaumapeltikattoon, samoin museonhoitajan asuintalo. Olkikatoista on jäljellä savusaunan katto, joka uusittiin kesällä 2003, kun Alpo Myllyniemeltä saatiin olkia. Riihessä on nykyään peltikatto ja pettulato on saamassa pärekaton olkikaton sijaan. Tarkoitukseen on saatu Museovirastolta avustusta. Pärekattoja on monta, mutta päreitä saadaan nyt omasta takaa, kun pärehöylä pannaan pyörimään. Ainakin toistaiseksi varmaan löytyy vielä pärekattotyön alkuunpanijoita.

Luettelomaisesti voisi mainita esimerkkejä muista korjaus- ja kunnostustöistä, joita tarkastelukaudella on tehty: asuinrakennuksen korjaus, rakennusten nostamista, rakennusten maalausta itsetehdyllä punamultamaalilla, erilaisia sähkötöitä, palo-, murto- ja muiden hälytysjärjestelmien uusimista, päärakennuksen alueen salaojitusta, makasiinialueen tasaamista ja siistimistä, vinttikaivon puuosien uusimista, istutuksia päärakennuksen ympärille jne.

Museoalueen ympärillä on ollut panentoaita, jonka uusiminen on ollut esillä pitkään. Pöytäkirjamerkintöjen mukaan jossakin vaiheessa on lehti-ilmoituksella pyydetty tarjouksia sopivista aidaksista, jotka sitten olivat osoittautuneet niin kalliiksi, ettei aidalle sillä kertaa oltu tehty mitään. Myöhemmin on maininta, että aitaa on korjattu. Vuosina 2002-2004 vanha panentoaita on purettu ja tilalle rakennettu lauta-aita, jonka julkisivun puoleinen osa on maalattu omatekoisella punamultamaalilla. Tontin takaosassa olevat puuosat aika kyllä maalaa tasaisen harmaaksi.

Edellä mainittu aita-asia kuvaa hyvin nykyisiä kotiseutumuseon ylläpidon ongelmia. Kaikkea ei voida korjata entisenlaiseksi, vaikka halua olisikin. Puuttuu kohtuuhintaisia entisaikaisia tarvikkeita tai ne tulevat liian työläiksi tehdä ( esim. pitkät oljet ), puuttuu ammattitaitoisia tekijöitä tai yleensä tekijöitä ( talkoissa samat, muutamat ihmiset ) ja ennen kaikkea taloudelliset mahdollisuuden ovat heikot, koska eletään avustusten varassa.

Museoalueen puustoa on harvennettu ja perattu monena vuonna ja saatu rajanaapurina oleva kaupunkikin jonkin verran harventamaan oma puoltaan. Vaikka puusto on ympäristöä kaunistava tekijä, se on myös ongelma museolle. Neulaset putoilevat päre-, olki- ja lautakatoille ja lahottavat niitä. Toisaalta tuulet eivät pääse kuivattamaan puisia rakennuksia, vaan ne lahoavat nopeammin. Oikeastaan museon pitäisi olla aukealla paikalla tai ainakin niin, että osa olisi aukiolle päin. Näinhän pohjalaiset talot ovat yleensä olleetkin.

Esineistö

Tarkastelukaudella on museolle tullut museoesineitä vähemmän kuin ensimmäisinä vuosikymmeninä. Syyksi voisi arvella sen, että museolla on ollut jo ennestään niitä esineitä, joita on tarjottu. Lisäksi varsinkin suurempien esineiden kohdalla on tullut eteen tilanpuute, joka museolla on. Luetteloituja esineitä on tällä hetkellä noin 5200 kappaletta. Lisäksi on huomattava määrä kirjoja, rahoja, valokuvia, asiakirjoja ym. Museolle on vuonna 1990 hankittu ATK-laitteet, joita on seuraavina vuosina täydennetty. Museonhoitaja Kari Alhainen on vuonna 1995 laatinut museon kotisivun, www.kauhajoki.fi/kulttuuri/museo.

Museoesineet on luetteloitu ja valokuvattu ATK:lle.1990-luvun alusta lähtien kesällä kuukaudeksi palkatut kesätyöntekijät ovat muiden tehtäviensä lisäksi olleet apuna museoesineiden luetteloinnissa, valokuvaamisessa, järjestelyissä ja esittelytekstien teossa. Esim. pajan esineistö on saatu esittelykuntoon, tekstiilejä kunnostettu ja pakattu laatikoihin ja vitriiniin saatu erilaisia näyttelyitä mm. pyykinpesunäyttely kesätyöntekijöiden avustuksella.

Matin liiverin valmistuttua 1980-luvun alkupuolella museolle on lahjoitettu useita työ- ja ajokaluja, valjaita ym. Hyypän Vähämäestä on saatu autokuormallinen näitä, A.K.Kauran perikunnalta ajelukärryt ja Yrjö Kivimäeltä Sampo-puimakone. Esimerkkeinä muista lahjoituksista mainittakoon, että Wäinö Yli-Havunen on lahjoittanut von Schantzin talossa olleen lampun ja Eemil Koivumäeltä on saatu kahdessa sodassa olleet kärryt.

Kirkonkylän Lionsclubin lahjoittama vellikello asetettiin päärakennuksen pohjoispään katolle vuonna 1991.

Museon esineitä on lainattu mm. Kauhajoen perinnetaloon ja Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon näyttelyihin.

Muu museotoiminta

Museo on ollut yleisölle avoinna vuosikymmenet kesäsunnuntaisin klo 12 – 15. Vuodesta 1996 lähtien aukioloaikaa on lisätty siten, että heinäkuussa museo on ollut auki lisäksi arkisin klo 12-15. Vuodesta 2001 lähtien aukioloaika on ollut kesäsunnuntaisin klo 13 – 16, heinäkuussa lisäksi tiistaisin klo 16 –19 ja keskiviikosta sunnuntaihin klo 13 – 16. Sopimuksesta on museota esitelty muunakin ajankohtana.

Tarkastelukauden alussa pääsymaksu on ollut 2 mk aikuisilta, 1 mk lapsilta ja koululaiset ovat päässeet ilman. Maksu on noussut sitten vaiheittain aikuisilta viidestä markasta 10 markkaan ja lapset ilman. Euroihin siirtymisen jälkeen maksu on aikuiset 2 euroa ja lapset ja koululaisryhmät ilmaiseksi.

Aukioloaikojen lisäksi ei museolla ole ollut mitään säännöllistä toimintaa. Joka vuosi on kuitenkin järjestynyt erilaisia tapahtumia. Eräässä vaiheessa on useina kesinä ollut Tapahtumapäivä, jolloin museo on ollut auki jonain arkipäivänä pitempään. Pääsymaksua ei ole ollut ja museoon tutustumisen lisäksi on ollut erilaisia työnäytöksiä ( kehräystä, karstausta, voin valmistusta, pirtanauhojen tekoa, huovutusta, savitöitä, matonkutomista voi harrastaa itse, vuolemista, pajupillin ja kierukepin valmistusta , kotieläimiä, ratsastusta jne.). Näytelmäesitykset, virsilauluillat, näyttelyt, satutunnit ja tapahtumat Spelien ja Ruokamessujen aikaan ovat tuoneet museoalueelle monia, jotka eivät siellä olleet aikaisemmin käyneet.

Vuosina 1999-2000 museolla on toiminut Kauhajoen valokuva-aarteet-projekti, jota on vetänyt museonhoitaja Kari Alhainen. Projekti on ollut Leader-rahoitteinen eli osan kustannuksista on rahoittanut EU ja kaupunki. Yhteistyökumppaneina ovat olleet Kauhajoki-Seura, Kauhajoen Mediakeskus ja Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo Tarkoitus on ollut kerätä kylistä vanhempia valokuvia ja luoda niistä arkisto tutkijoiden ja muiden historiasta kiinnostuneiden käyttöön. Erityisenä mielenkiinnon kohteena ovat olleet vanhoja työmenetelmiä ja kansankulttuuria käsittelevät valokuvat. Projektin tuloksena on saatu yli 3300 kuvajäljennöstä ja noin 700 lasinegatiivia digitaaliseen muotoon museon arkistoon. Tarkempia tietoja projektista saa Internetistä www.kauhajoki.fi/kulttuuri/museo.

Koska museon on jatkuvasti pitänyt tulla toimeen ulkopuolisten avustusten turvin, talkootyö on museolla ollut jatkuvasti käytössä. Enää ei ole voinut eikä tarvinnutkaan olla sellaisia suuria talkoita kuin esimerkiksi silloin, kun Ala-Yrjänäisen taloa on siirretty museon päärakennukseksi. Koska työ museolla on ollut pääasiassa vanhan korjaamista, kerrallaan ei kovin monta työntekijää ole tarvittu.

Johtokunnan jäsenet ja toimihenkilöt

Tarkastelukauden johtokunnan jäsenet ja toimihenkilöt käyvät selville liitteenä olevasta luettelosta. Vuodesta 1968 lähtien puheenjohtajana toiminut Keijo Jaakola jatkoi vuoteen 1986, josta lähtien puheenjohtajana on toiminut Eero Arola kuolemaansa saakka vuoteen 1995. Arolan jälkeen puheenjohtajuutta on hoitanut Kerttu Karhu.

Varapuheenjohtajina ovat toimineet Aarne Peltoniemi, Vilho Kuusela ja Keijo Luoma-Nirva. Sihteereinä ovat olleet Vilho Kuusela, Severi Kallio-Könnö, Keijo Jaakola, Lasse Leppänen ja Irja Lyly-Yrjänäinen. Rahastonhoitajina ovat työskennelleet Albert Hirvelä, Eero Arola, Severi Kallio-Könnö ja Ritva Isomäki. Pitkäaikaisia tilintarkastajia ovat olleet nykyiset Mauno Pättikangas ja Antti Niemi-Aro.

Museonhoitajana on toiminut vuodesta 1968 lähtien Mauno Peippo. Vuodesta 1989 tehtävää on hoitanut Kari Alhainen ja vuonna 2000 museonhoitajaksi on valittu Sari Tallgren.

Vaikka viime vuosiin saakka museon hallinto- ja toimihenkilöt ovat olleet lähes sataprosenttisesti miehiä, on johtokunnassa alusta lähtien ollut ainakin yksi nainen. Maria Kuja-Kokko on ollut johtokunnan jäsen vuosina 1933-57. Pöytäkirjamerkinnän mukaan hän on ollut hyvin aktiivisesti mukana työssä. Helena Ojaniemi on ollut vuosina 1971-89 jäsen ja museon emäntä sekä naistoimikunnan kokoonkutsuja. Pitkäaikaisia naistoimikunnan jäseniä ovat olleet myös Helga Käyrä-Koski ja Soile Vallin. Paitsi tekemällä siivoja, järjestämällä esineitä ja tekstiilejä sekä hoitamalla tarjoilua museon tilaisuuksissa ovat nämä naiset tuoneet varmaan muutenkin naisnäkökulmaa museon toimintaan.

Tarkastelukauden aikana on tapahtunut museon henkilöstössä suuri sukupolven vaihdos. Nykyisessä johtokunnassa on vain yksi jäsen, joka on tullut mukaan ennen vuotta 1989. Hän onkin vielä niitä jo poismenneitä museoveteraaneja, jotka jaksoivat tehdä tätä työtä uskollisesti niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Nykyiseen johtokuntaan kuuluu jäsenenä nimittäin pitäjänneuvos Vilho Kuusela, joka on ollut eri tehtävissä museon hallinnossa vuodesta 1974 lähtien ja toimii edelleen energisesti. Aikaisemmissa johtokunnissa on ollut todella pitkäaikaisia jäseniä. Mm. perustajajäsen opetusneuvos Matti Porkkala toimi hallinnossa 1933-1985.

Tässä vaiheessa on syytä esittää lämpimät kiitokset kaikille niille naisille ja miehille, jotka ovat kuluneen 70 vuoden aikana työskennelleet eri tehtävissä kotiseutumuseomme hyväksi. Heidän esimerkkinsä velvoittakoon nuorempia sukupolvia.

Tästä eteenpäin?

Museoyhdistyksen tehtävä tästä eteenkinpäin on ennen kaikkea säilyttää, pitää kunnossa ja lisätä sitä aineellista ja henkistä kulttuuriperintöä, minkä edelliset sukupolvet ovat kotiseutumuseoomme keränneet.

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi yhdistys tarvitsee kaikkien kauhajokisten tuen. Toivon, että paikkakuntalaiset ottavat tämän museoasian omakseen, niin yksityiset kuin yhteisötkin. Liittymällä yhdistyksen jäseneksi annat paitsi pienen rahallisen tuen, ennen kaikkea rohkaiset niitä, jotka toimivat museon tehtävissä. Tervetulleita olisivat erilaiset ideat ja ajatukset museotoiminnan kehittämiseksi, myös talouden osalta, koska ilman euroja ei museotoimintakaan pyöri. Miksi et saman tien päätä tarjoutua talkoolaiseksi tai vaikkapa johtokunnan jäsenehdokkaaksi! Tai tutustu ainakin museoomme perinpohjin perheenjäsentesi tai ystäviesi kanssa, ei vain kerran tai kaksi vaan ainakin joka kesä. Arvelen, että se tekisi meille kaikille kiireisen ajan ja aineellisen runsauden ihmisille todella hyvää.

JOHTOKUNNAN JÄSENET JA TOIMIHENKILÖT 1933-2004

Arvi Pyhälä puheenjohtaja 1933-1938, jäsen 1939

J.E. Harja varapuheenjohtaja 1933-1938, puheenjohtaja 1939-1952

Matti Porkkala jäsen 1933-1938 ja 1953-1958, varajäsen 1945-1952, sihteeri ja rahastonhoitaja osan vuotta 1935, museonhoitaja 1933-1938, varapuheenjohtaja 1939-1944 ja 1959-1985

Urho Havumäki sihteeri ja rahastonhoitaja 1933-1935

Maria Kuja-Kokko jäsen 1933-1957

Johannes Leppänen jäsen 1933-1945

A. Orhanen varajäsen 1933-1938

Svante Suksi varajäsen 1933-1934 ja 1936-1938, jäsen 1939-1952 ja 1959-1960, puheenjohtaja 1953-1958

S.E. Risku varajäsen 1933-1945

Viljo Rinta-Koski varajäsen 1934-1935, sihteeri ja rahastonhoitaja 1936-1973

Väinö Marttila jäsen ja museonhoitaja 1939-1967

Anton Puronto varajäsen 1939-1944

E.H. Toivakka varajäsen 1939-1954

A.K. Kaura varapuheenjohtaja 1945-1950

Juho Niemi varajäsen 1946-1948, jäsen 1949-1950. varapuheenjohtaja 1951-1958, puheenjohtaja 1959-1967

Jaakko Puska jäsen 1946-1948

Lauri Tuuri varajäsen 1949-1957

Eeva Kaura jäsen 1951-1970

Lauri Varpela varajäsen 1953-1956

Mauno Peippo varajäsen 1954-1956, jäsen 1968-1973, museonhoitaja 1968-1988

Eero Vähämäki varajäsen 1957-1961

Eelis Panula varajäsen 1957-1967

V.J. Marttila jäsen 1958-1980

Jaakko Keski-Keturi varajäsen 1958-1960 ja 1962-1973

Aarne Peltoniemi jäsen 1961-1985, varapuheenjohtaja 1986- 1988

A.A. Havunen varajäsen 1961-1975

Keijo Jaakola puheenjohtaja 1968-1986, sihteeri 1987-1988

Eino Rahikka varajäsen 1968-1971

Helena Ojaniemi jäsen ja museon emäntä 1971-1989

Tuomo Havunen varajäsen 1972-1974

Vilho Kuusela sihteeri 1974-1985, varajäsen 1986 – 1999, varapuheenjohtaja 1989 –1991, jäsen 2000 -

Albert Hirvelä rahastonhoitaja 1974-1982

Severi Kallio-Könnö varajäsen 1974-1985, jäsen ja sihteeri 1986, rahastonhoitaja 1987-1996, jäsen 1997 -1998

Aarne Palonkoski varajäsen 1975-1986

Unto Lyly-Yrjänäinen varajäsen 1976-1978

Eero Arola varajäsen 1979-1983, rahastonhoitaja 1983-1986, jäsen 1986 - 1995, puheenjohtaja 1987 –1995

Veikko Niemi-Aro jäsen 1980-1986

Paavo Hallivuori varajäsen 1987-1993

Helga Käyräkoski varajäsen 1988-1992

Keijo Luoma-Nirva jäsen 1989, varapuheenjohtaja 1992-

Kaarlo Vitkala jäsen 1989-1999

Lasse Leppänen jäsen ja sihteeri 1989-1997

Kari Alhainen museonhoitaja 1989-1999

Eila Nurmela jäsen 1990-2001

Sirpa Nurminen varajäsen 1993-

Kerttu Karhu varajäsen 1994-1995, jäsen ja puheenjohtaja 1996-

Antti Isoniemi varajäsen 1996-

Ritva Isomäki rahastonhoitaja 1997, jäsen ja rahastonhoitaja1998-

Irja Lyly-Yrjänäinen jäsen ja sihteeri 1998-

Erkki Kalliomäki varajäsen 2000-

Martti Peltonen jäsen 2002-

KUNNIAJÄSENET

Juho Niemi 1968-1974

Viljo Rinta-Koski 1974-1982

Matti Porkkala 1989-1990

Mauno Peippo 1989-1995

Keijo Jaakola 1991-

Alkuun

Sari Tallgren

200-vuotias Ala-Yrjänäisen talo

Kauhajoen museon päärakennus, Ala-Yrjänäisen talo on alkuperäisellä paikallaan sijainnut nykyisen Rinta-Yrjänäisentien varrella, pienen Kituluomaksi kutsutun Kauhajoen sivu-uoman töyrällä. Kaikki sen rakentamisessa käytetyt hirret on tiettävästi kaadettu rakennuspaikalta. Nykyiselle paikalleen Ala-Yrjänäisen talo on siirretty vuonna 1953, kun Hulda ja Ulla Yrjänäisen kasvattitytär Siviä Uusi-Yrjänäinen luovutti sen museolle. Monen talkoolaisen väsymättömän uurastuksen vuoksi meillä on nyt suuri etuoikeus juhlia tämän kauniin rakennuksen 200-vuotis päivää.

Ensimmäiset maininnat kaksikerroksisista eli kaks´fooninkisista rakennuksista Kauhajoella ovat aivan 1700-luvun lopulta joten Ala-Yrjänäisen talon rakentaja, Juho Jaakonpoika, on ollut varsin avarakatseinen ja uudistusmielinen kun on rohjennut ryhtyä moiseen rakennusurakkaan. Talon toinen kerros on rakennettu lähinnä ”komian tähren” sillä yläkerran tiloilla ei tuohon aikaan liene ollut juurikaan käyttöä. Ajan tavan mukaan rakennuksen päädyt ja poikittaiset väliseinät on koottu hirsistä aina kurkihirteen asti, jotta ne ovat tukevasti kannatelleet rakennuksen ensimmäisenä katteena todennäköisesti ollutta tuohi- eli malkakattoa. Koska tuoreista hirsistä veistetty, näinkin korkea rakennus painuu kuivuessaan kasaan jopa kymmeniä senttejä on Ala-Yrjäisenkin talo ollut perimätiedon mukaan pitkään rakentamisensa jälkeen asumaton. Talon on annettu hiljalleen kuivua ja hirsien asettua tiukasti toisiaan vasten jotta talosta on tullut tiivis ja lämmin. Se, ettei taloon muuton kanssa hoppuiltu, on saattanut myös olla sen pelastus, sillä noin neljä vuotta talon rakentamisen jälkeen - vuonna 1808 - Kauhajoen yli pyyhkäisi kauhea hävitys, kun Suomen sodan tuoksinassa venäläiset joukot polttamalla hävittivät lähes kaikki rakennukset suuresta osasta Kauhajoen isoja tiloja. Onneksemme Ala-Yrjänäinen säästyi, koska se siis oli asumaton ja sijaitsi hieman syrjässä Kristiinankaupunkiin johtavasta päätiestä, tiheän havumetsän suojaamana.

Ala-Yrjänäisen talon huonejärjestys poikkeaa tyypillisestä pohjalaistalon tilajaosta siten, että siitä puuttuu nk. suutupa eli erustupa, joka yleensä sijaitsee eteistilan eli porstuan toisella sivulla, päätupaa vastapäätä. Erustupaa on usein käytetty työtilana tai toissijaisena majoituspaikkana. Ala-Yrjänäisessä sen tilalla on kaksikerroksinen ruoka-aitta johon käynti on pihan puolelta. Tämä johtunee siitä, että alkuperäisellä paikallaan talon jatkeena oli monen kirjava joukko ulkorakennuksia. Muistona näistä karjarakennuksista on talon päädyssä vieläkin nähtävänä koloukset joihin matalampien rakennusten kattohirret ovat tukeutuneet.

Talon sisäänkäyntiä nykyään suojaava kuisti ei ole talon alkuperäinen. Se on peräisin toisesta kauhajokelaisesta talosta. Se on liitetty Ala-Yrjänäisen taloon vasta kun talo on toiminut museona. Kuisti on kuitenkin malliltaan ja kooltaan taloon sopiva. Oven yläpuolella laudoituksessa on vielä nähtävillä merkkejä varhaisemmasta pienestä katoksesta.

1700- ja 1800-lukujen rakentamistapaa noudattaen talon ovi on kaksiosainen ja aukeaa sisälle päin. Ovea kutsutaan yleisimmin susioveksi mutta onpa sen nimenä ollut tappeluovikin. Kävihän sen suljettu alaosa hyvin suojakilveksi, jos tuli tarvetta häätää ”kättä piremmällä” taloon luvatta pyrkivää väkeä. Sisään päin aukenevaisuus puolestaan takasi aina vapaan uloskäynnin talosta jos vaikka runsas lumituisku olisi sattunut yön aikana kinostumaan porraspäähän.

Sisäänkäyntiä vastapäätä on pieni porstuakamari ja oikealla aukeaa ovi tupaan. Tupa on aina ollut talon sydän ja aivan aluksi sen suuri takka talon ainut lämmönlähde. (Myöhemmin myös kamareissa on ollut pystymuureja.) Varsinkin talvisin tuvassa on voinut ollut ahdastakin sillä silloin siellä asusti koko talon väki. Miehet ja naiset puuhastelivat omia askareitaan omilla puolillaan tupaa ja lapset oleilivat seassa toimitellen pikku askareita ja kuunnellen vanhemman väen tarinoita. Kevään tullen ahtaus hellitti kun jo varhain talon palkolliset ja nuoriväki muuttivat makuupaikkansa kamareihin ja aittoihin.

Talon alakerran pihan puoleinen päätykamari oli varattu ruokatarvikkeille. Paikkakunnalla yleisestä tavasta poiketen kellarikuoppa sijaitsi ruokakamarin lattian alla. Tavallisesti se sijaitsi tuvassa, lähellä takan perustuskiviä. Kuoppaa suunnitellessaan talon silloinen isäntä on ollut kaukaa viisas sillä kuopasta on ollut tunneli talon päädyllä, luoman rannassa olleeseen maakellariin. Tämä kulku on perimätiedon mukaan järjestetty salaiseksi pakoreitiksi, jos talon väki olisi syystä tai toisesta joutunut pikaisesti poistumaan talosta. Todennäköisesti tunnelia ei kuitenkaan jouduttu koskaan tässä tarkoituksessa käyttämään. Toinen päätykamari oli isännän ja emännän.

Yläkerran huonejako on alakerran kanssa yhtenevä. Siellä on iso sali ja kolme kamaria. Sali on todennäköisesti käyttöön vasta 1860-luvulla jolloin yläkerran kauniit peiliovet, ovi- ja ikkunapielet ja jopa ohuet ikkunapuitteet on ootrattu eli niihin on maalattu vaaleaa tammea mukaileva koristemaalaus. Talon kaikki ovet ovat alkuperäisessä asussaan eikä niitä ole koskaan korjailtu tai uudelleen maalattu. Yläkerran alkuperäisistä kauniista kahdeksanruutuisista ikkunoistakin on jäljellä vielä muutama.

Yläsalia on käytetty juhlatilaisuuksiin. Siellä on kestitty ”parempia vieraita” ja tanssittu häitä. Salin alkuperäiseen kalustukseen kuuluu pitkä penkki jolla silläkin on ikää jo reilut sata vuotta. Penkki on valmistettu paikan päällä salissa ja sen selkälauta on yksimittainen. Kamareissa on jo aiemmin voitu kesäiseen aikaan asua vaikka yläkerta olisi muutoin ollutkin vielä sisustamaton.

Koko Ala-Yrjänäisen talo on säilynyt meidän päiviimme harvinaisen alkuperäisenä. Vaikka se on joutunut monen muun hirsirakennuksen tapaan kokemaan siirron rakennuspaikalta toiselle, ei sen rakenteet ja rakennusosat ole pahemmin vaurioituneet. Suuremman rasitteen rakenteiden kestävyydelle asettaa kosteus joka rakennuksen lämmittämättömyyden vuoksi joka kevät koettelee sekä rakennusosia että esineistöä.

Toivottavasti mahdollisimman moni kauhajokelainen ja vieraskin tutustuisi tähän taloon ja saisi sen välittämän rauhan kautta kokea yhteyttä menneisiin sukupolviin. Heidän työn tuloksia tarkastelemalla voimme myös oppia kokemuksen tuomaa viisautta rakennusosien ja esineiden käytännöllisyydestä sekä huomata miten he ovat kukin kykyjensä mukaan liittäneet töihinsä toimivuuden ja pyrkimyksen kauneuteen ja harmoniaan.