Koulut » Kirjastot

Kylä- ja koulukirjastot

Kyläkirjastoja alkoi ilmestyä eri puolille Kauhajokea 1800-luvun lopulla. Vuonna 1891 myös Havusessa toimi kirjasto.1 Elsa Panulan tekemien tutkimusten mukaan Kosken kirjastoa piti ensinnä Antti Laine, jonka jälkeen kirjastoa hoitivat Arvi Havusela, Lempi Havunen ja Lauri Yli-Havunen.2

Kunta ei antanut toiminnan alkuvaiheessa mitään avustusta, mutta vuonna 1896 myönnettiin pieni avustus ja samalla annettiin myös säännöt.3

Kosken piirikirjastoon oli hankittu 379 sidosta, joista osa oli vuoteen 1930 mennessä tuhoutunut tai siirretty muihin kirjastoihin. Vuonna 1930 kirjojen lukumäärä oli 228. Kirjastolla ei ollut säännöllistä aukioloaikaa. Lainaajia varten ei ollut luetteloa, eikä kirjoja ollut luetteloitu mitenkään. Vuoden 1930 Kauhajoen Kunnallislehden mukaan kirjat olivat muutoin järjestyksessä ja siistejä.4 Kirjastossa oli pääosin suomalaista kirjallisuutta ja klassikkokirjoja.5

Myös Kosken ja Pukkilan kouluilla oli omat kirjastonsa, joita hoitivat koulun opettajat. Lisäksi opettajalla oli erillinen käsikirjasto, jota saattoi käyttää apuna opetuksessa. 1950-luvulla lapset lainasivat kirjastosta seikkailukirjoja, esimerkiksi klassikko Aarresaarta.6




1 Ruismäki 1987, 681.
2 Elsa Panulan laatima historiikki.
3 Elsa Panulan laatima historiikki.
4 KKL 21.3.1930, 21.9.1930.
5 Aila Rintamäen haastattelu 2003; Lauri Yli-Havusen haastattelu 2003.
6 Heikki Tossavaisen haastattelu 13.12.2002; Juhani Antilan kirjoitus 2003.