1
2
3
4
5

Sirpa Nurminen
Aninkuja 841,
61820 Kainasto
puh. (06) 2326 175

"Olen sota-ajan lapsia. Piirtäminen ja kuvien tuottaminen on aina ollut mieluista. Lapsuusaikana materiaalit olivat vaatimattomia ja niitä oli saatavilla rajallisesti. Kaupan valkoista käärepaperia piti käyttää säästeliäästi ja ruutuvihko ja lyijykynä olivat mieluisia joululahjoja."

"Vuosien mittaan kuvien, koristeiden ja omien mallien tuottaminen on liittynyt elämisen erilaisiin osa-alueisiin, esim. käsitöihin, sisustukseen ja ympäristönhoitoon. Myös eri tekniikat ovat kiinnostaneet ja olen niistä monia kokeillutkin. Nämä virtuaaligallerian työt ovat ajalta, jolloin innokkaasti maalasin tauluja. Niitä tehdessäni nautin siitä, miten piirtämällä saan toteutettua erilaisia asioita ja väreillä luotua tunnelmia. Kaikissa on myös luonto eri muodoissaan voimakkaasti esillä." 

"Nyttemmin on kiinnostukseni kohdistunut punasaven muotoiluun ja pajun punomiseen. Ne ovat materiaaleina hyvin yksinkertaisia, mutta niistä voi tehdä moni-ilmeisiä käyttö- ja koriste-esineitä."

Taide on tapahtuma tai esine, tai jokin, joka olemuksellaan tai säteilyllään saa ihmisessä aikaiseksi vastakaiun. -Leif Segerstam