|
Kauhajoen taideyhdistys ry
Yhdistyksen tarkoituksena on alusta lähtien ollut saada Kauhajokista taidetta tunnetuksi ja kuvataiteen saaminen arvostetuksi taiteen lajiksi. Toimintatavoitteena on mm. näyttelytoiminta, retkien, leirien ja kurssien järjestäminen sekä pysyvän ja toimivan näyttelytilan saaminen paikkakunalle.
Kauhajoen taideyhdistyksen jäsenissä on niin maalaustaiteen, grafiikan, kuvanveiston, taidekudonnan, keramiikkataiteen sekä ikonimaalauksenedustajia.
Taideyhdistyksen historia
Kauhajoen kansalaisopistolla on ollut käänteentekevä vaikutus kuvataiteen viriämiselle paikkakunnalla. Opintopiireissä saatu oppi innosti taiteen tekemiseen. Tarve yhdistyksen perustamiseen tuli esille Kuvat Kauhajoelta -näyttelyn yhteydessä, johon tarjottiin töitä odotettua runsaammin.
Kauhajoen taiteenharrastajien perustamisryhmä kutsui kokoon taiteen harrastajia ja asiasta kiinnostuneita Kauppaopppilaitokselle 19.2.1981. Innostuneita asialle oli ja jo 18.3.1981 järjestettiin perustava kokous. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Kari Alhainen ja varapuheenjohtajana Tuula Laurila.
Näyttelytoiminta
Debyyttinäyttelynsä Kauhajokiset taiteen harrastajat pitivät lukion salissa 3–5.7.1981. Näyttelyn jyrytti taiteilija Alpo Keturi. Esillä oli myös kameraseurojen liiton vuosinäyttelyn satoa.
Ensimmäinen vuosinäyttely avattiin osuuspankin kerhotiloissa marraskuulla. Esillä oli noin 80 työtä, jotka olivat läpäisseet Birgitta Recksen-Lindholmin jyrytyksen.
Retket, leirit ja kurssit
Kohta ensimmäisenä vuotena tehtiin retki Tampereelle, sekä järjestettiin taideleiri Hämes-Havusessa. Kesän leirillä 7–9.8.1981 opiskeltiin värioppia ja maalaustaiteen historiaa taiteilija Osmo Kivimäen ohjauksessa.
Näyttelyhistoria
2011
Nuorten aikuisten näyttely vol.1, Hella-galleria 16.12.–15.1.
2010
Poikkitaiteellinen "EHKÄ" tapahtuma viikot 48-50
"Mykkä Hetki" vuosinäyttely, Seinäjoen taidehallin Studio 14.8.–12.9.
"Pohjalla" Taidenäyttely Kauhajoen Kulttuurivikolla, Bio Marlon 17.4 –14.5.
2009
Seppo Korpi-Filppula, Yrjö Hahto ja Mikko Snellman, Bio Marlon 12.11.–16.12.
Kimmo Ylösen ja Anni Sovalan kutsunäyttely, Sanssin koulu 6.7.–2.8.
Yhdistyksen vuosinäyttely Sanssin kartanossa 1.4. alkaen
...
2000
Yhdistyksen 20-vuotisjuhlanäyttely 4.–26.11.
1999
Nuortennäyttely 2.9.–24.9.
Vuosinäyttely 5.–24.10.
Tatu Raita 28.9.–3.10.
III Nuorten näyttely 3.–26.9.
Matti Nisulan sarjakuva- ja piirustusnäyttely 14.8.–1.9.
Kesänäyttely 6.7.–8.8.
Nurkanvaltaajat 23.6.–4.7.
Veikko Vuolteenaho 10.–20.6.
1998
Vuosinäyttely 23.10.–15.11.
Esko Sihtola 13.9.–18.10.
Mistä on kysymys? nuorten näyttely 1.9.–11.9.
Taideyhdistyksen myyntinäyttely 13.8. saakka
Nurkanvaltaajat: grafiikkaa 24.5.–7.6.
Kansalaisopiston kuvapeitto- ja kansallispukunäyttely 16.5.–22.5.
"Kruuna&Klaava" Emppu Laakso ja Antti Leppänen 25.4.–10.5.
Iiris Vesala-Knuutinen Pajua kutomalla -näyttely 24.4. saakka
Bertta Linnan maalauksia ja MarttaTermaksen ikoneita 31.3.saakka
Veikko Takala 15.2.–6.3.
"Art&Passion" Satu Hirvelä ja Tatu Raita 1.–7.2.
1997
Vuosinäyttely 1.–30.11.
Pohojalaas Flikat 21.–29.10. , käsitöitä
Nuortennäyttely Jussi Panula 30.9.-19.10.
Marita Henriksson, maalauksia ja veistoksi 29.8.–28.9.
Tatu Raita, maalauksia 19.–28.8.
Liisa Pietarilam veistoksia ja hiilipiirustuksia 3.8.–17.8.
Maija-Liisa Kahelin, vesiväri- ja pastellitöitä 12.6.–1.8.
Tellervo Koivisto ja Kari M. Alhainen.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton 6-vuotiaiden kuvataidekerho
Juhani Ojanen, maalauksia 8.5.–8.6.
Pentti Hänninen ja Nurkanvaltaajat, grafiikkaa 9.4.–7.5.
Kyllikki Haavisto
1996
15v. näyttely Aromuspalatsissa, jyryttäjänä Marjo Kamila
Nurkanvaltaajat grafiikan näyttely
Paula Pöyryn ja Sirkka Korkeamäki, keramiikkanäyttely
1995
Vuosinäyttely kymppikulman liikekiinteistössä, jyryttäjänä Kyllikki Haavisto
1994
Sirpa Nurminen, tekstiilitöitä, realistisia öljyväritöitä, savi ja kipsitöitä
Bertta Linna, luontoaiheisia maalauksia
Tytti Rapila "Kielletyt hedelmät" keramiikkanäyttely
Anna-Lisa Lampi, näyttely
Vuosinäyttely Hämes-Havusessa, jyryttäjänä Heikki Mäki-Tuuri
Hilma Lehtisen muistonäyttely
Ystävyysvierailu ja näyttely Ruotsissa Vindelin kunnassa
1993
Graafikko Pentti Hännisen grafiikinpiiriläisten näyttely
Anna-Maija Korpi-Filppula, naivistit maalaukset
1993
Vuoden 1992 vuosinäyttely siirtyi ajalle 24.1–7.2.1993 kunnantalon ala-aulaan, jyryttäjänä Kyllikki Haavisto.
1991
Kymmenvuotisjuhlanäyttely 18.11–1.12., jyryttäjänä Björn Aho
1990
Vuosinäyttely, jyryttäjänä Heikki Mäki-Tuuri
1989
Vuosinäyttely 15–31.10., jyryttäjänä Veikko Takala
1988
Näyttely uudessa kirjastotalossa
1987
Vuosinäyttely Kunnantalon aulassa, jyryttäjän Voitto Kantokorpi
Ars Nova Botniassa Teuvalla myös Kauhajokisia mukana
1986
Vuosinäyttely Kunnantalon aulassa, jyryttäjän Kari Ovaska
1985
Vuosinäyttely Kunnantalon aulassa 24.11–1.12., jyryttäjän Aira Niemi-Pyntäri
1984
Vuosinäyttely Osuuspankin kerhotiloissa, jyryttäjänä Veikko Takala
Kesänäyttely Hämes-Havusessa
1983
Vuosinäyttely Osuuspankin kerhotiloissa, jyryttäjänä Eero Hiironen
1982
EXHIB-82 näyttelyt, jossa taideyhdistyksellä oli osastons
1981
Vuosinäyttely Osuuspankin kerhotiloissa, jyryttäjänä Birgitta Recksen-Lindholm
Debyyttinäyttely 3–5.7.1981 lukion salissa, jyryttäjänä Alpo Keturi
|
HALLITUS
Puheenjohtaja: Raine Liimakka
Varapj ja elokuvakerho: Seppo Korpi-Filppula
Sihteeri: Virva Vihonen
Rahastonhoitaja: Sari Tumelius
Jäsen: Adolfo Garcia
Jäsen: Kaija Kulmala
Varajäsen: Anu Mäkivierikko
Varajäsen: Olli Ikkeläjärvi
Pikasso/www: Sari Mantila
Toiminnantarkastajat: Talvikki Lusa ja Tuija Pitkäkoski
PIKASSO-LEHTI
Pikasso on Kauhajoen Taideyhdistyksen oma jäsenlehti. Tilaa PDF-lehti lähettämällä viesti "Pikasso" osoitteeseen kauhajoentaideyhdistys@gmail.com
LIITY JÄSENEKSI
Taideyhdistyksen tilinumero
473040-260530
Suupohjan Osuuspankki
OTA YHTEYTTÄ
kauhajoentaideyhdistys@gmail.com
|