Kultainen leikkaus 
Kultainen leikkaus syntyy jaettaessa jana kahteen
osaan siten, että pidemmän osan suhde lyhyempään osaan
on sama kuin koko janan suhde pidempään osaan.
Pythagoralaisten arvellaan keksineen kultaisen leikkauksen omasta
symbolistaan säännöllisestä viisikulmiosta, pentagonista.
Kun viisikulmiolle piirretään lävistäjät syntyy
niiden leikkauspisteeseen uusi säännöllinen pentagon. Piirtämistä
voidaan jatkaa loputtomiin. Viisikulmioiden lävistäjät jakavat
toisensa kultaisen leikkauksen suhteessa.
Jo renessanssin taiteilijat käyttivät kultaista leikkausta tuomaaan
taideteoksiinsa esteettistä harmoniaa. Kuuluisista taiteilijoista
mm. Leonardo
da Vinci tutki tarkkaan ihmisen ja yleensä luonnon mittasuhteita.
Näitä tutkielmia on säilynyt meidänkin tutkittaviksemme.
Hän keksi perspektiivin ja sovelsi kultaista leikkausta useissa töissään,
mm. kuluisassa Mona Lisassa, Pyhässä ehtoollisessa sekä
kesken jääneessä Hieronymuksessa.
Varhaisin kultaisen leikkauksen sovellus arkkitehtuurissa on antiikin ajalta
peräisin oleva Parthenonin temppeli Ateenassa. Voit katsoa kreikkalaisia
temppeleitä tästä.
Uudempi luomus on YK.n päärakennus New
Yorkissa. Se valmistui v.1952.
Teoria ja tehtävälinkkejä:
Golden
section, Golden mean
Geometrisia piirrostehtäviä
kultaisesta leikkauksesta. Englanninkieliset ohjeet ovat selkeät.
Oppimateriaali Alkuun Hakemisto Matematiikkaa
verkossa Geometria 
Marjo Nuuttila manuutti@kauhajoki.fi
Kari Nuuttila kanuutti@kauhajoki.fi
16.5.1997