Matematiikka, tietokoneteknologia ja taide 


Taide on aina antanut ihmisille keinon unohtaa arkipäivän murheet ja korvata jotain sellaista, mikä todellisessa elämässä on ollut saavuttamattomissa. Taide kuuluu siis ihmisen elämään. Halutessamme tuoda matematiikan lähemmäksi kokemusmaailmaamme on tarpeellista tarkastella taidetta myös matematiikan tunneilla matematiikan näkökulmasta. Aiemmin matematiikka liittyi taiteeseen mm. perspektiivin, kultaisen leikkauksen ja yleensä geometrian kautta. Lukusuhteita tutkittaessa löytyy myös yhtymäkohta musiikkiin. Pythagoralaiset ja jotkut renessanssin taiteilijat ajattelivat kuvataiteessa käytettyjen matemaattisten suhteiden olevan jopa "jumalallisia suhteita". Tietokoneteknologian kehitys antaa meille mahdollisuuden aivan uuteen taiteentekemisen tapaan. Vielä useammille meistä se tuo taiteen paremmin saataville www-sivujen välityksellä. Kesken kiireisen työpäivänkin voi käväistä vierailulla vaikkapa Mona Lisan luona Louvressa tai katsella taidefraktaalianimaatioita. 

Kultainen leikkaus                         Arkkitehtuuri                     Fibonacci ja taide 

Fraktaalitaide                                 Musiikki 


 Oppimateriaali          Alkuun   Hakemisto  


  Marjo Nuuttila    manuutti@kauhajoki.fi       Kari Nuuttila       kanuutti@kauhajoki.fi     16.5.1997