Saddle Sore 1000 (Tuhat mailia/24 tuntia) jäi mieleen mukavana pikku retkenä, jolla näki paljon maisemia lyhyessä ajassa. Niinpä tuntui luonnolliselta kokeilla olisiko tonniviissatasessa (36 tuntia) puolitoistakertaisesti hauskuutta. Tällä kertaa en saanut ketään mukaani ajoseuraksi, joten lähdin matkaan yksin. Vaimo ei innostunut ajatuksesta yksin ajamisesta eivätkä vakuutteluni homman vaarattomuudesta ja mahdollisen avunsaannin helppoudesta ihmisten ilmoilla ajeltaessa tainneet tehota. Lähtölupa kuitenkin heltisi vaikkei hommassa kuulemma järkeä olekaan. No, ei kaikkea kannata yrittää järkiseikoilla selittää.

Reitti oli tälläkin kertaa aikatauluineen tulostettuna ja laitettuna näkyviin tankkilaukun karttataskuun, mistä oli hyvä seurata aikataulussa pysymistä. Karttaa ei tarvittu, sillä tiet olivat tuttuja. Normaalien tankkauksien lisäksi piti tehdä useita "pikkutankkauksia" reitin kulmakohdista todisteiden saamiseksi. Aina "isojen" tankkausten yhteydessä suihkaisin ketjuille voidetta. Vähän harvemminkin olisi riittänyt, mutta siinähän tuo kävi samalla. Tankkausrutiinissa ketjunrasvaus-tankkaus-paperityöt-hiukopala meni alle 10 minuuttia.

Lähdin ajamaan perjantaiaamuna 23.7.2004 hyvin nukutun yön jälkeen suunnistaen ensin naapuriin hakemaan nimeä aloitustodistukseen. Toisen nimen sain vaimolta. Naapurista ajoin muutaman kilometrin Päntäneelle tankkaamaan. Päntäneen automaatti on tunnettu ylironkelista asenteestaan mutta yleensä sinne on kortti aina kelvannut muutaman yrityksen jälkeen. Nyt se ei kuitenkaan meinannut kelvata millään, ja ehdin jo suunnitella aloituksen siirtämistä Karijoelle. Koitin kuitenkin syöttää korttia vielä muutaman kerran ja kappas - se kelpasi ja sain tankatuksi. Vielä pikku korttisulkeisten jälkeen sain jopa kuitinkin.

Ajelin reissuintoa täynnä Lapväärttiin, missä oli tarkoitus tankata sen verran, että saisin todistettua ajaneeni sen kautta. Huoltis olikin lopetettu, joten kurvasin vastapäiseen baariin ostamaan cokispullon kuitin saadakseni. Baarin kassakone ei antanut kuittia, mutta pikku remontin jälkeen sellainen kuitenkin saatiin. Kuitti ei mielestäni sisältänyt tarpeeksi informaatiota dokumentiksi, joten jatkoin matkaani hieman huolestuneena. Onneksi Tiukassa on asema, jossa tankkaamalla pari litraa sain reitin alkuosan todistettua. Näissä kuittihässäköissä vain meni jonkin verran aikaa hukkaan.

Kaskisen jälkeen liikenne oli topissa viitisen minuuttia, kun odoteltiin vastaan tulevaa leveää kuljetusta. Sitten tie aukeni ja olin Vaasassa nippa nappa aikataulussa. Vaasassa Tankkasin pikaisesti ja lähdin ajamaan kasitietä ylöspäin kohti Oulua. Vaasassa oli käsittämätön ruuhka, jossa oli mukana kaikenlaista kulkinetta kaivinkoneista lähtien. Pahimman selvittyä jonoa ja matelua jatkui vielä n. 50 km aina Oravaisiin saakka. Välillä oli myös tietöitä pysähdyksineen.

Oravaisten jälkeen matka alkoi sujua. Seuraava tankkaus oli Kalajoella, sitten Torniossa ja sitten Muoniossa. Pysähdyin tankkausten lisäksi vain ottamaan pari kuvaa ja etsimään napapiirin turistirysästä vaimolle tietynlaista tuliaista. Muonion jälkeen kävin kohtapian tankkaamassa Hetassa, jottei tarvitsisi Norjassa tankata ollenkaan. Hetassa olin n. 1½ tuntia edellä aikataulusta enkä pitänyt erityisempää kiirettä vaan nautiskelin ajamisesta.

Edellisellä rp-reissulla valokuvaaminen jäi luvattoman vähälle, enkä aikonut tällä kertaa tehdä samaa virhettä. Alkumatkasta ei ollut paljoa kuvaamista, mutta pohjoisessa sitä oli senkin edestä. Välillä Hetta - Kautokeino - Karigasniemi - Utsjoki pysähdyin kuvaamaan lukemattomia kertoja. Maisemat tuolla ovat tasamaan asukin silmään komeita ja kaunis suviyö vielä kultasi ne. Ottamillani kuvilla ei juurikaan ole dokumenttiarvoa retkeä ajatellen, vaan ikuistin tunnelmia ja maisemia. Tai ainakin yritin.

Karasjoella ajoin pari kilometriä väärää tietä, kun en huomannut riittävän tarkasti lukea pieniä Norjalaisia kylttejä. Huomasin virheeni siitä, että maisemat alkoivat näyttää oudoilta. Sivuraiteella ei onneksi tuhraantunut kuin viitisen minuuttia. Karigasniemellä tankkasin iloisen baariyleisön seuratessa puuhiani tien toisella puolella olevalta terassilta. Automaatti ei antanutkaan kuittia, joten kurvasin muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle toiselle asemalle tankkaamaan 0,16 litraa, mistä sain kuitin. Ilman kuittia ko. paikkakunnalta olisi tarkastaja mitannut matkan lyhempää reittiä pitkin.

Poroja näkyi Suomen puolella lapissa tämän tuosta ja myös peuroja havaitsin useita tokkia. Norjassa en nähnyt mitään eläimiä hyttysiä lukuun ottamatta.

Utsjokea lähestyessä alkoi tulla vilu, mutta sinnittelin sinne saakka ja tankkauksen yhteydessä lisäsin vaatetta sekä lähettelin muutamia tekstiviestejä. Olisi ehkä kannattanut laittaa lisäeristeitä päivemmällä tarvitun hellevarustuksen päälle jo ennemmin, sillä viluisena ajaminen ei ole mukavaa eikä sujuvaa. Lämpötila oli laskenut alle kymmenen asteen ja vilusta kärsi kuskin lisäksi myös kameran patteri, minkä vuoksi kuvaaminen sai jäädä vähemmälle. Päästelin yhdellä istumalla Ivaloon, missä poikkesin morjestamaan PHK:ta. Kolmelta aamuyöllä on hieman omituinen kyläilyaika, mutta koska PHK on itsekin rautaperseainesta, ei hän pitänyt ajankohtaa mitenkään kummallisena. Turistessa meni yli tunti, mutta olin silti matkan jatkuessa toista tuntia aikataulusta edellä. Kyläreissu oli otettuna huomioon suunnitelmassa.

Kahvista ja juttuseurasta virkistyneenä jatkoin matkaa ja kelikin oli jo selvästi lämmennyt. Kävin Kaunispäällä tähytämässä maisemia, mutta muuten ajelin aika nopeasti ja turhia jarruttelematta Sodankylään, Pelkosenniemelle ja edelleen Kemijärvelle. Olin Kemijärvelle saakka täysin virkeä mutta siellä paikkeilla iski yhtäkkiä muutamassa minuutissa valtava "pölökyllä päähän" -väsymys. Pidin pieniä taukoja ja ne virkistivätkin, mutta vain hetkeksi. Ihmettelin, että miten väsymys voi iskeä noin äkisti ja vielä aamulla, kun silloin yleesä piristyy. Arvelin syyksi verensokerin laskun (makkarassa ei oo paljon sokeria...) ja niinpä kurvasin Suomussalmella huoltoasemalle juomaan munkkipossukahvit ja söin vielä jälkiruoaksi jäätelöpikarin. Ilmeisesti diagnoosi oli oikea, sillä väsymys oli poissa! Matkaevääksi oli alunperin tarkoitus ottaa myös banaaneja, joitten sisältämät hitaasti hajoavat hiilihydraatit olisivat ehkä auttaneet asiaan. Etelän hetelmät vaan sattuivat unohtumaan kotia.

Loppumatka Kajaani-Iisalmi-Viitasaari-Lapua-Kauhajoki oli varsin tympiää ja suoraa reittiä, joten annoin soittaa turhia pysähtelemättä. Viitasaarella tankatessa osui samalle huoltikselle kyykkypyöräkuskeja polvipaloineen. Porukka ei katsonut lainkaan aiheelliseksi vastata kurapyöräkuskin tervehdyksiin - Ajattelin itsekseni, että olisittekohan poijaat tuolla asenteella pysyneet mun perässä tänne asti.. Ilimajoella tuli vastaan kunnon kaatosadekuuro, mutta sitä ei kestänyt kuin kymmenisen minuuttia ja matkan tässä vaiheessa moinen lähinnä nauratti. Vaikuttaa, että ajopuku olisi jälleen ruvennut pitämään vettä, kun ei sitä ole pesty pariin vuoteen muuten kuin "luonnonmenetelmällä".

En viitsinyt lopettaa ajoa Päntäneelle oikuttelevan korttiautomaatin takia, vaan ajoin parikymmentä kilometriä ohi Karijoelle ottamaan lopetuskuitin. Karijoelle matkaa kertyi pyörän mittarin mukaan 2655 km (todellinen jäänee hieman vähemmäksi) ja aikaa tuli kuluneeksi 32,5 tuntia. Sitten vielä takaisin Päntäneelle ja hakemaan nimiä lopetustodistukseen.

Suorituksen jälkeen olo oli pirtsakka ja tuntui, että olisin voinut samantien lähteä uudelle kierrokselle. Takapuolikaan ei ollut yhtään hellänä - liekö Afrikkalaisen penkki pehmennyt kilometrien myötä vai kuskin ahteri kovettunut?? Muistaakseni tonnista rautaperää ajettaessa istumalihakset olivat loppumatkasta aika lujilla. Mitään kiirettä ei ollut eikä reissulla sattunut vaaratilanteita. Ajopeli toimi koko reissun moiteettomasti, aivan kuin kaikki muutkin kilometrit, mitä mittariin on tähän mennessä kertynyt. Afrikkalainen on siis todistettavasti matkapyörä, eikä ole väliä, tapahtuuko matka Asfaltilla, soralla vai turpeessa!

Vinkkejä rp-ajon suunnitteluun