Tällä kertaa oli reittiä etukäteen suunniteltuna jälleen kerran ennätysmäärä eli 560 kurametriä. Koska koko reitin läpiajaminen ei ennenkään ole onnistunut loppupään jäädessä parhaiden palojen valikoinniksi, aloitettiin vaihteeksi toisesta päästä. Ihan uutta väylää edellisiin tapahtumiin verrattuna oli aika paljon, ehkä noin kolmannes. Joitain puita ja kusiasipesiä myös kierrettiin eri puolelta. Kerhomme Pohjois-Suomen päällikkö saapui lähtöalueelle tuttuun tapaan jo edellisenä iltana, jotta päästäisiin heti aamusta matkaan.

Ennen kahdeksaa aamulla oltiin jo tositoimissa. Aiemmat runsaat sateet pitivät sopivasti pölyn aisoissa eikä pouta kovin varmalta näyttänyt nytkään. Itse asiassa pilvipoutainen sää on paras mahdollinen ilma ajella eikä lievä koleus näissä hommissa haittaa - hiki tuppaa tulemaan kumminkin. Pienen alkulämmittelyn jälkeen tieolosuhteissa päästiin haistelemaan turpeen tuoksua usean kilometrin pituisella niljakkaalla ja upottavalla penkkatiellä. EK:n loppupuolella mäkimaastossa piti afrikkalaisella ajaa mateluvauhtia, jotteivat kivenmölkkeröt muotoilisi pohjapanssaria uusiksi. Tässä on pieni ongelma, kun Afrikkalaisella ei voi mennä lujaa ja Tohtorilla ei pääse hiljaa. Tykkilavetin on kuitenkin kuljettava etumaisena, koska vain se tuntee reitin eikä aina sekään.

Sitten kanttailtiin meleko pitkästi kovapohjaisia metsäautoteitä ja kuivateltiin hikeä ajoviimalla. Juuri kun jalat lakkasivat tärisemästä edellisen suopätkän tapeilla seisomisesta, kurvattiin taas poluille. Nähtiin mm. liikkuva kivi, joka kyllä näytti pysyvän paikoillaan, sekä yksi näyttävä vesieste. Syvässä vedessä on etumaisen helppo ajaa kun näkee pohjan, mutta seuraava ei tiedä veden alla olevista yllätyksistä mitään ennenkuin... Reitti kulki Parran laskettelukeskuksen kautta ja kävimmekin "vuoren" huipulla tähytämässä maisemia. Vesiesteen ja yhden ojanylityksen jälkeen saavuttiin laavulle, jossa perinteitä vaalien korvennettiin makkarat.

Vatsat kylläisinä kurvailtiin luonnonkaunis erittäin mutkainen jokirantapätkä, herkullinen metsätie sekä muutama muu EK ja saavuttiin Päntäneen keskustaan tankille. Linnuntietä päämajalta tankkauspisteeseen on matkaa noin 3 kilometriä eikä aikaa mennyt kuin 3 tuntia! Päntäneeltä kurvailtiin kyttyrät täynnänsä Möykkykylän kautta mutkitellen Hyypänjokilaaksoon ja edelleen kohti Sotkankalliota. Möykkykylässä nautittiin vähäsen hiekkamonttunostalgiaa ja yllättävä etujousien pohjaan jysähdys. Nimestään huolimatta kalliota ei Sotkasta löytynyt mutta senkin edestä kapeita kivisiä polkuja ja lentohiekkaa. Nummijärventien läheisyydessä transportteri peräkärryineen parkkeerasi nenämme edessä poikittain tielle eikä meinannutkaan väistää. Onneksi olimme enduroilla matkassa, joten ohitimme hidasteen kanervikon kautta.

Sotkasta seurasimme upeaa hiekkasyheröä Sahankylän reunaan, mistä ajelimme sähkölinjaa mukaillen Nummijärven länsipuolelle. Sitten oli yksi hiet pintaan nostava EK, jossa pehmeän upottavan hiekan seassa oli isoja kivenmurikoita. Tätä piisasi muutaman kilometrin, eikä yhtään enempää olisi huilaamatta jaksanutkaan. Hörpättyämme janojuomaa ajelimme Ikkeläjärvelle ja eksyimmekin vähäsen. Vaikka tiet olivat periaatteessa tuttuja, useat saman näköiset y-risteykset ja oudosta suunnasta saapuminen tekivät tepposet. Eri kokoisia metsäautoteitä kurvaillen kiersimme Sikasalon ja Ikkeläjärven palaten lopulta takaisin Nummijärvelle. Turvesuon reunaan lanatulla yksityisellä pienkonekentällä meinasi tulla pyykkiä, kun sata lasissa huomasin yhtäkkiä 30 senttiä syvät paripyörän urat edessä hieman vinottain. Polvet tankkiin, painoa tapeille ja lisää kaasua - hyvin meni. Nummijärven leirintäalueella pidettiin pidempi tauko ja nautittiin samalla herkullista ja ravitsevaa grilliruokaa. Kello oli tällöin kolmen maissa iltapäivällä.

Nummijärveltä teimme pikku koukkauksen hyypän kautta ja siellä saimme vähän vettä niskaan. Samalla kuitenkin onnistuimme kiertämään pilven ja sen perässä takaisinpäin ajellessa löytyi maasta paikoin kerros rakeitakin. Taivaalla oli jo aika pahan näköisiä pilviä, mutta suurempia sateita ei sattunut kohdalle. Pienen hiekkamonttuilottelun jälkeen lähdimme seuraamaan Kyrökankaan museotietä, jota ajoimme kymmeniä kilometrejä. Kauhanevan luonnonsuojelualeen kohdalla jouduimme hieman poikkeamaan ko. tieltä mutta se ei haitannut, koskapa kiertotie oli varsin laatuisa. Lähellä Honkajokea käännyimme länteen ja kurvailimme Perämaan kautta Muurahaiseen. Siellä nähtiin kyläidylliä parhaimmillaan ja seurasi tunnelmallinen kymmenen kilometrin nopeahko metsäpolku-EK.

Kauhajärven kylän jälkeen suunnattiin kohti Lauhanvuorta ja jossain korvessa "löysimme" 10 litran kanisterillisen juomaa janoisille ratsuillemme. Kymmenkunta kilometriä juottopaikan jälkeen oli kohta, jossa Tykkilavetti on ruukattu ennenkin upottaa ja sitten kovalla työllä pelastaa takaisin kovalle maalle. Näinhän siinä taaskin kävi huolimatta kunnon vauhdista ja huolellisesta ajolinjan valinnasta. Turve kyllä roiskahti komeasti ja pakokäyrät sihisivät iloisesti kuraveden hyväillessä niitä. Tohtori selvitti paikan taas niin, ettei edes jälkiä jäänyt. Kaverilla lienee heliumia renkaissa.

Vaikkei Lauhan uudessa näkötornissa ollutkaan vielä pidetty virallisia avajaisia, niin se oli jo valmis ja avoinna. Kävimme tietysti testaamassa josko luvatut 7 kirkontornia olisivat tällä kertaa löytyneet. Viime kerrallahan satoi niin, ettei sadan metrin päässä olevaa radiomastoa erottanut. Kaikkia kirkontorneja ei löytynyt mutta kauas näkyi silti - meri ja sen rannassa 50 km:n päässä olevia maamerkkejä näkyi selvästi. Uusi torni oli komea ja lehtijuttujen mukaan paloturvallisempikin.

Nyt alkoi hissukseen tihuuttaa vettä ja kellokin oli jo yli yhdeksän, joten oli selvää, ettei kaikkia suunniteltuja erikoiskokeita ehdittäisi ajaa. Loppumatka suunniteltiinkin niin, että ajettiin mahdollisuuksien mukaan herkullisimmat ja ennen ajamattomat pätkät. Viimeiset 15 kilometriä taivas oli tasaisen harmaa ja vettä tuli jo kaatamalla. Siitä huolimatta meinasimme naatiskella vielä yhden kunnon rypemisosuuden mutta siellä tuli vastaan sellainen tulva-alue, että katsoimme parhaaksi kääntyä ja ajaa päämajalle toista kautta.

Sauna oli taas tilattuna yhdeksitoista ja olimmekin paikalla vain puolisen tuntia myöhässä. Pahasti ei vielä keretty kastumaan, mutta selvää on, että niin kylmässä kelissä ei olisi yhtään enempää saanutkaan kastua. Huoltojoukoilla oli pöytä koreana, joten kelpasi siihen sankareiden istua. Myöhemmin saunan lauteilla voitiin taas todeta reissu onnistuneeksi ja ynnäiltiin saldoksi 510 ilometriä. Harmiksemme totesimme yhdessä asiassa poikenneemme perinteistä: Ei saatu tehdä remonttia!

Make & Pauli 6/2004

Vinkkejä survivaaliretken suunnitteluun