TUHANNEN MAILIN OIKOTIE KONTIOON

Kontion kontrollipaikka sijaitsi tänä vuonna harmillisen lähellä ja vieläpä siten, että kerhomme jäsenet (2 kpl) asuvat sen vastakkaisilla puolilla. Tästä johtuen perinteistä soratielähestymistä ei oikein saatu luonnosteltua kartalle. Parinsadan kilometrin lähestymisajolla ei kuitenkaan pääse rallitunnelmaan, joten päätimme poiketa tavanomaisesta reitinvalinnasta ja vetästä pikku lenkin Kautokeinon kautta. Samalla saatiin toteutettua jo jonkin aikaa päässä muhinut ajatus yrittää suorittaa Saddle Sore 1000 eli 1000 mailia 24 tunnissa. Näitä "rautaperseajoja" hyväksyy Suomessa IBA Findland ry, joka toimii amerikkalaisen emoyhdistyksen alaisuudessa ja sen sääntöjen puitteissa.

Ajo päätettiin aloittaa Pulkkilasta, kerhomme Pohjois-Suomen vastaavan asuinsijoilta ja suunnata kohti pohjoisen hiljaisempia teitä. Muutoinkin pohjoinen on meille luonteva matkustussuunta. Reitti suunniteltiin Genimap-karttaohjelmalla (samaisella ohjelmalla mitataan myös virallinen matkan pituus) ja tankkauspaikat ja taukopaikat suunniteltiin valmiiksi. Luettelo pysähdyspaikoista kellonaikoineen tulostettiin tankkilaukun karttataskuun, siitä oli kätevä seurata aikataulussa pysymistä. Reitti sinänsä oli tuttu ja yksinkertainen eli suunnistamiseen ei pahemmin karttaa tarvittu. Reitti oli pääpiirteissään seuraava: Pulkkila - Oulu - Hetta - Kautokeino - Karigasniemi - Inari - Sodankylä - Kemijärvi - Kuusamo - Kajaani - Pulkkila. Lähtöajaksi asetimme klo 9 aamulla siksi, että saisimme lähteä liikkeelle heti hyvin nukutun yön jälkeen ja että aurinko olisi koko ajan selän takana. Myötävaloon ajamisella on varsinkin auringon paistaessa yöllä matalalta valtava merkitys näkyvyydelle, jaksamiselle ja turvallisuudelle. Etenkin kun ötököitä ropisi yöllä visiiriin kuin vesipisaroita sateella.

Tarvittavat lomakkeet (Lähtö, tulo, ajajatiedot ja lokikirja) tulostettiin IBA Finlandin sivuilta ja sovittiin vielä (emäntien vaatimuksesta), että suoritus keskeytetään, jos se alkaa vaikuttaa toivottomalta. Turhia riskejä ei oteta, suuria ylinopeuksia ei ajeta ja jos väsyttää, niin otetaan tirsat. Kyseessä ei ole mikään kilpailu, vaan tarkoitus on opetella turvallista pitkän matkan ajoa. Poliisipartioita tuli matkan varrella vastaan puolen tusinaa mutta eipä heillä tuntunut olevan moittimista. Ehkä he valkoisen Pemarin ajaessa takimmaisena ajattelivat homman olevan jo hoidossa - sillähän on jo poliisit perässä !

Kalustona meikäläisellä oli vanha tuttu Tykkilavetti Africa Twin mallia -91 ja Paulilla tällä kertaa Bemu R100RS -82. Paulin DR500 sai retken luonteen vuoksi tällä kertaa jäädä talliin lepäämään. Afrikkalainen on kyllä muuten oiva matkapeli mutta satulassa on matka-ajoa ajatellen toivomisen varaa, se on niin kuin kakkosnelosen päällä istuisi.

Retken ruokavaliosta vielä sen verran, että ennen lähtöä söimme tukevasti arvellen, ettei syöminen heti alkumatkasta voi pahasti unettaa. Matkaeväänä meillä oli pikkupurtavaa, itse olin tyytyväinen banaani-makkara-cokis -dieettiini. Minulla oli mukana myös tarkoitukseen sopivaksi kehuttua Nutridrink-täysravintoa (Apteekista) mutta sen maku oli kamala (makuasia!) ja se sai mahan kiertämään. Viimeinen purkki on vielä jääkaapissa ja sen nauttimista voi päiväyksen mukaan harkita ensi kevääseen saakka. Pääasia lienee, että syö vähän ja usein. Pieni nälkä ei väsytä, kunhan verensokeri pysyy kohtuullisella tasolla eikä heittele pahasti. Energiajuomat (Patteri) ovat hätäapu, sillä juoman vaikutuksen lakattua väsymys voi iskeä hyvinkin voimakkaana. Loppumatkasta nautin yhden sellaisen lähinnä siksi, ettei muuta juotavaa ollut enää jäljellä.

Niinpä sitten torstai-aamulla 4.6. otettiin Pulkkilan TB:llä todistajilta tarvittavat tiedot lähtölomakkeeseen ja tankattiin tankit täyteen. Tankkauskuitin kellonaika on se, josta suoritus alkaa, ja kuitein myös dokumentoidaan koko reitti. Teboilin kassakoneen kello oli 10 minuuttia jäljessä, joten menetimme jo ennen starttausta tuon 10 minuuttia. Tällä retkellä tuli muuten kiinnittäneeksi huomiota sellaiseenkin seikkaan, että kassakoneiden kellot ovat harvoin oikeassa ajassa ja joskus päivämääräkin heittää.

Keli oli mitä hienoin ja tie joutuista, joten olimme Oulussa yhdessä hujauksessa. Haukiputaan jälkeen sitten tulikin ongelmia, sillä Bemarin itään päin osoittava pytty lakkasi sytyttämästä. Aikamme ihmeteltyämme huomasimme, että kaasarin uimurikammion pohjalla on muutama vesipisara. Kippasimme vedet tienposkeen ja kipaisimme varmuuden vuoksi hakemassa kohdalla olevalta huoltikselta tenttua ja niin matka voi jatkua. Parikymmentä minuuttia siinä tuhraantui mutta olimme vielä Genimapin laskemassa aikataulussa, joten ei hätiä mitiä.

Oulun ja Tornion väli on aina siitä kulkiessani ollut ruuhkainen, mutta tiet ovat hyviä - suurin osa moottoriliikennetietä, moottoritietä tai leveäkaistaista tietä - joten matka joutui sutjakkaasti ja saimme kurottua aikatauluun pelivaraa. Tarkoitus olikin saada alkumatkasta päiväsaikaan pientä etumatkaa, jotta olisi sitten yöllä väsyneenä varaa löysäillä ja pitää enemmän taukoja. Ensimmäinen tankkaus oli merkitty Ylitornioon, 283 km päähän Pulkkilasta, ja saavuimme sinne n. ½ tuntia etuajassa. Yllättävän hyvin genimapin kilometrit pitivät paikkansa, sillä Pemarin mittari osoitti reissun päätyttyä samoja lukemia kuin mitä ohjelma antoi Afrikkalaisen mittarin näyttäessä viitisentoista kilometriä enemmän.

Ylitorniosta Hettaan ajo sujui mukavasti leveällä hiljaisella tiellä eikä Muonion paikkella tullut sadekuuro pahemmin menoa haitannut. Hieman ennen Hettaa sattui vaaratilanne, kun suoralla kahta täysperävaunuyhdistelmää ohittaessani vasemmalta pusikosta alkoi tunkea matkailuauton nokkaa tielle. Sain kurvattua kuorma-autojen väliin ja matkailuauton kuljettajakin ymmärsi keskeyttää aikeensa mutta kyllä siinä ylimääräistä adrenaliinia erittyi jonkin verran. Hetassa tuli toinen sadekuuro kestäen juuri sen aikaa, kun yritimme tankata. Vettä tuli kaatamalla, eikä siinä oikein passannut pitää tankin korkkia auki katoksettomalla mittarilla. Alkumatkan kokemusten mukaan kun polttomoottori ei kesälläkään käy vedellä! Lokikirjan täyttö ja paperityöt myös saivat lisää vaikeusastetta kaatosateesta. Kuitin lämpöpaperi näköjään ei tykännyt vedestä ja tuntui hajoavan käsiin muutamasta pisarasta. Varmuuden vuoksi hain kioskista suklaapatukan saadakseni toisen kuitin. Kioskin kassakoneen kello olikin sitten muutaman tunnin pielessä mutta arvelin näiden tositteiden piisaavan ja saatiinhan se pensakuittikin myöhemmin suoristeltua lukukelpoiseksi.

Lenkki Hetasta Norjan kautta Karigasniemelle on hieno, varsinkin Kautokeinon ja Karigasniemen välinen osuus. Tie on tosin kaposta mutta hyvinhän siitä moottoripyörällä mahtuu. Maisemat ovat pohjalaisen tasamaan asukin silmään upeita ja tien pinnoite hyvälaatuista. Tällä välillä teimme useita pysähdyksiä milloin mistäkin syystä, joten matka ei joutunut kovin liukkaasti. Joka tapauksessa olimme Karigasniemellä tunnin verran edellä Genimapin aikataulusta. Parhaiten keskinopeutta saakin nostettua lyhentämällä ja vähentämällä taukoja. Esimerkiksi, ohitimme samaisen Venäjän rekkarissa olevan, tumman neitokaisen ohjastaman ässämersun Oulun ja Kautokeinon välillä 5-6 kertaa. Vaikka ajoimme jonkin verran nopeammin, ei tarvinnut hääviä paussia pitää, kun Mersu painoi ohi. Viimeiset ohitukset tehtiinkin hymyssä suin kättä nostaen. Kautokeinon jälkeen autoa ei enää näkynyt, mahtoiko typykkä jatkaa Altan suuntaan.

Karigasniemellä tankkasimme ja saimme kuitit tositteeksi matkan etenemisestä. Seuraava pikapysähdys oli kohta pian Inarin jälkeen, missä tyhjensimme ja tankkasimme kuskit ja jaloittelimme vähän. Tässä vaiheessa ei vielä väsyttänyt yhtään, mutta takapuoli alkoi vaatia taukoja tiheämpään tahtiin. Pemarin penkillä olisi kyllä istuskellut pitempäänkin, mutta Afrikkalaisen jakkara ei ole mikään matkamiehen unelma. Vehje lieneekin tarkoitettu ajettavaksi osittain tapeilla seisten. No, matka jatkui ja vuotsossa pidettiin seuraava tauko noin puolitoista tuntia etuajassa, yhdeksän maissa illalla. Pysähdyimme K-kaupan pihamaalle, missä lorvi n. 50-päinen porotokka. Eivät ne meitä pahemmin vierastaneet, mutta siirtyivät kuitenkin hiljalleen viereisen talon puutarhaan, mistä talon emäntä yritti niitä epätoivoisesti ajaa pois. Hän saikin lopulta ajettua porot keskelle nelostietä saaden pienen liikenneruuhkan aikaan.

Jatkoimme taas matkaa mutta jouduimme melkein saman tien pysähtymään sadepukusulkeisiin edessäpäin näkyvien synkkien pilvien vuoksi. Gore-Texiemme vedenpitävyys on jo aiemmin tullut todettua reilusti alle 100-prosenttiseksi eikä tässä vaiheessa vielä ollut varaa kastua. Lämpötilakin oli nenänpäätuntumalla jo selvästi alle kymmenen asteen. Pilvet pelästyivät varusteitamme ja väistivät itään - vaan olisivat varmasti tulleet päälle ilman sadeasuja.

Vuotson jälkeen näimme tienposkessa GoldWingin kuskeineen ja kaverilla oli selvästi ongelmia, sillä katteita oli irroteltuna. Ajoimme ohi mutta sitten rupesi omatunto kolkuttamaan, eihän motoristikaveria voi pulaan jättää. Kurvasimme takaisin ja selvisi, että kaveri oli hollantilainen ja että Bussista oli sähköt hukassa, edes kelloon ei tullut virtaa. Huvittavaa oli, että kaveri väitti olevansa sähkömies, vaikka wingin kaikki liittimet olivat hapettuneet ja vihreän mömmön peitossa ja solenoidin liitin oli sulanut klöntiksi. Sateen jälkeen ongelmat olivat alkaneet, eikä ihme, eivät tuollaiset hapettumat vettä kaipaa. Emme kuitenkaan pystyneet auttamaan, joten soittelimme apua paikalle. Kaveri ihmetteli, että "does your Nokia work here, in middle of nothing?". Jätimme sitten tuon optimistisen sähkömiehen, joka sanoi laittavansa teltan pystyyn ja jatkavansa remonttia aamulla. "Kyllä minä sen vielä käyntiin saan, olenhan sähkömies!"

Wingin sähköjä etsiessä meni vajaa tunti ja olimme enää puolisen tuntia etuajassa. Seuraava tankkauspaikka oli Sodankylässä, minne saavuimme ennen yhtätoista. Africa Twinin tankkiin meni 23,99 litraa menovettä, joten olihan siellä vielä 0,01 litraa jäljellä. Ihmekö tuo, että lievää nykimistä oli havaittavissa muutama kilometri ennen tankkauspistettä. Afrikkalainen ryypiskelee tällaisessa reippaassa matka-ajossa näköjään lähemmäs kahdeksan litraa sadalla, Pemari kulkee pari litraa vähemmällä. Pelkosenniemellä otimme pankkiautomaatista saldokyselyn, jotta voisimme todistaa ajaneemme sen kautta. Muuten Genimap olisi tarkistuksessa laskenut matkan pituuden jotain mettäreittiä pitkin. Kemijärven jälkeen pysähdyimme pikaisesti oikomaan jäseniä ja totesimme saaneemme venytetyksi etumatkan jo yli tunnin mittaiseksi, lähinnä lyhykäisten taukojen ansiosta.

Kuusamossa tankattiin ja niillä paikkeilla tuli myös vastaan pilvivyöhyke ilman samalla lämmetessä selvästi. Tie oli tästä eteenpäin koko loppumatkan märkä mutta sateessa ei silti kovin pitkiä paloja tarvinnut ajaa. Kovimmat sateet sattuivat Kuusamon ja Suomussalmen välille ja tuo puolentoista sadan kilometrin etappi olikin reissun rankin. Jälkeenpäin ajatellen siinä olisi voinut pitää ylimääräisen tauon, olihan aikataulussa pelivaraa runsaasti. Alkoi jo tuntua, että on tullut jonkin verran ajelluksi, joten pian Suomussalmen jälkeen jaloittelimme ja haukkasimme vähän evästä.

Kajaanissa Kokkolantien risteyksessä tankatessamme olimme pari tuntia etuajassa ja saatoimme ajaa lopun Chumin tapaan varmistellen. Jossain ennen Pyhäntää tuli 1000 mailia (1609 km) täyteen pyörän kellon näyttäessä 05:33 - sen kunniaksi piti oikein pysähtyä ja ottaa muutama kuva. Pyhännältä yritimme kuittia huoltoasemalta, mutta automaatti oli rikki. Emme nähneet asiasta sen enempää vaivaa, sillä kuitti ei ollut matkan määrittelyn kannalta välttämätön. Virallisen lopetusajan (seitsemän maissa) saimme kuittiin tankatessamme Pulkkilan ABC:lta ja pituutta suoritukselle kertyi kaiken kaikkiaan genimapin mukaan 1674 km. Siinä tankatessamme huoltamon pihaan sattumalta kurvasi tuttuja miehiä kuorma-autolla, joten todistajia ajon lopetuslomakkeeseen ei tarvinnut etsiä sen kauempaa.

Vaikka kroppa oli jo puuduksissa, ei silti nukuttanut vielä (melkein) yhtään. Suihkun ja ruokailun jälkeen muutaman tunnin uni kuitenkin maittoi ennen kuin lähdimme suunnistamaan kohti Kontion kontrollipaikkaa.

Jos rallipaikka tuntuu olevan liian lähellä, yllä mainittu on eräs mainio tapa virittäytyä tunnelmaan. Tällaista matkaa ajaessa näkee paljon lyhyessä ajassa ja erityisesti yöllä ajaminen Suomen suvessa on hieno kokemus. Itse Kontio oli taas hieno tapahtuma, muutamista surullisista uutisista huolimatta. Rautaperseillä oli siellä oma pikku kokouksensa, samoin söhmiin kirjoittelijoilla. Kyllä moottoripyöräily vain onkin jalo harrastus !