Altan postitien ajamisesta porukalla oli puhetta jo viime kesänä ja nyt sitten päästiin tuumasta toimeen Oulun poikien suunniteltua retken sille suunnalle. Meikäläinen pääsi taas ittiänsä paremmassa seurassa ajelemaan ja sekös passaa. Sääennusteet lupailivat reilusti alle kymmentä astetta sekä hajanaisia sateita, mikä ei vaikuttanut kovin lupaavalta pitkille taipaleille. Jokunen poutapäiväkin oli silti luvassa, joten päätin lähteä uuden sadeasuni turvin matkaan. Kylmyys ei sinänsä haittaa eikä myöskään sade, mutta yhdessä ne latistavat tunnelmaa.

Normaalin varustuksen lisäksi päälläni oli vain pitkä kerrasto tuplattuna sekä päällimmäisenä Hanxin Bergen-sadeasu tuulta ja lämpöä (ehkä sadettakin) pitämässä. Lisäksi oli äärimmäisiä olosuhteita varten mukana ohut toppahaalari, joka sopii ajoasun ja sadeasun väliin ahdistamatta. Toppapukua ei kuitenkaan tarvittu, tai ei ainakaan käytetty. Lakuun muljautin vanteelle uudet T63 rupulimunkit, vaikka asfalttia oli runsaasti tiedossa. Niinhän se menee, että nappulakumilla voi ajaa asfaltillakin mutta katukumilla ei ryvetä.

Kokoontuminen oli sovittuna lauantaiaamulla kymmeneltä Iin Kärkkäisen pihassa. Muutaman asteen lämpötilassa en lähtenyt aamuneljältä ajamaan 400km taivalta Puskankylästä, vaan tulin jo edellisenä iltana Raimon luo yöksi. Seuraavana aamuna sitten kokoonnuimme Iin keskustaan minä Lakulla, Raimo Kantturalla, JP DR:llä, Pekka XR:llä sekä Markus 640 Adventurella. Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului matka Iistä Kittilän Sirkkaan pikiteitä vältellen. Varsin soravoittoinen JP:n tekemä reitti olikin. Tervolassa tankattiin eikä juuri muita tuttuja paikkoja meikäläiselle matkan varrella ollut. Kätkävaaran kautta menimme, mutta lohikäärmettä emme nähneet emmekä Urban Tangoa kuulleet (ehkä pommikonelaivueen ääni oli sellainen). Ilta oli jo pitkällä kun saavuimme Sirkkaan 550 laadukasta kilometriä päivän trippimittarissa. Sauna ja saunaolut kelpasivat päivän päätteeksi.

Sunnuntaiaamuna elohopea nousi vain neljään asteeseen, mutta sää oli poutainen. Siirryimme ensin Muonioon tankkaamaan Rietsamon - Pahtavuoman kautta oikaisten. Possukahvit nautittuamme sirryimme Ruotsin puolelle, missä Merasjärvi - Saivomuotki - Paittasjärvi reittiä Karesuvantoon kotomaan kamaralle takaisin. Päivän ensimmäinen kohde oli 18 km Karesuvannosta Kilpisjärvelle päin sijaitseva Järämän linnoitusmuseo. Siellä on Lapin sodan aikainen museoalue sisältäen sisätiloissa olevan näyttelyn sekä entistetyt juoksuhaudat ja korsut.

Seuraava kohteemme oli Järämästä jonkin matkaa Kilpisjärven suuntaan ajettuamme pohjoista kohti erkaneva Kalkkoaivin huoltotie, joka on erämaassa mutkitteleva n. 25 km pitkä kivinen pistoura. Tien päässä on Metsähallituksen autiotupa ja itse asiassa väylä jatkuu siitä vielä toisen mokoman, mutta vaatii lupia jatkaa eteenpäin. Tie on tosiaan varsin kivinen, joten vanteisiin saa helposti lommoja, jos unohtuu liian pitkään ihailemaan maisemia tai innostuu kaahaamaan. Maisemia kyllä pysähdyttiin useasti mittailemaan. Ihmeteltiin hiljaisuutta ja syrjäistä sijaintia. Perillä autiotuvan pihamaalla teimme tulet nuotiopaikalle ja grillasimme makkarat, tottakai. Raimo kiehautti perinteiset "pahvit" viereisestä kirkasvetisestä lammesta haetusta vedestä. Paikalle tuli myös pari sikäläistä hirvenmetsästäjää mönkijöillä peräkärry ja mönkijä täyteen lastattuina. Kuuleman mukaan olivat viikon kuluttua alkavalle hirvimetsälle menossa, sitä ennen kalastellaan... Sielunveljeyttä enduromotoristien kanssa oli selvästi havaittavissa. Ihmeen tasaisen näköistä oli kyyti isolla mönkkärillä, kun herrat lähtivät painamaan kivistä polkua eteenpäin ohi meikäläisiltä nautinnon kieltävän kyltin. Jahka makkarat tuli paisteltua, naatiskeltiin vielä huoltotie toisin päin takaisin pikitielle, mistä siirryttiin isoja teitä pitkin takaisin majapaikkaan saunomaan. Paluumatkalla huoltotiellä vuodatettu hiki kostautui, sillä keli kylmeni matkan edetessä takaisin aamun lukemiin. Karesuvannossa huoltoasemalla nähtiin pari ulkomaalaista motoristia, joilla oli ajovarustuksena farkut ja pusakka. Oli kuulemma kylmä. Kellonympärys oltiin liikkeellä ja mittariin tuli sunnuntaina n. 450 km. Ja saunaan...

Maanantaiaamun keli noudatteli totuttua kaavaa - kylmää ja poutaista. JP lähti ajamaan kohti Oulua ja toisten osalta päivän taival aloitettiin koukkaamalla Tepaston ja Nunnasen kautta Hettaan tankille ja munkkikahville. Alkumatkasta olivat hiukan näpit kylmänä, mutta muuten ei palellut. Näpit sai kätevästi sulatettua kahvikupin ympärillä. Muutenkin on syytä pysähtyä munkkikahville mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, sillä siitä alkaa reissutunnelma. Tulimme parkkeeranneeksi ratsumme postin lastauslaiturin eteen, mistä syystä pääsimme kökkään kantamaan listanippuja etäämmälle parkkeeranneeseen pakettiautoon. Motoristi on aina valmis pikku palvelukseen. Hetasta Markus suunnisti Palojoensuun kautta etelää kohti, joten vain kolme karpaasia jatkoi matkaa Altaan päin.

Suomen puolella Kautokeinontie on lähes viivasuoraa. Norjan rajan jälkeen siinä on mukavia loivia kaarteita perä perää, vaikka maasto on samanlaista. Liekö siellä ollut motoristeja tietä linjaamassa? Kautokeinon kylä saavutettiin tuota pikaa, ja pian sen jälkeen kuuluisan postitien risteys. Postitie on suorahkoa vanhaa väylää läpi ylänköjen. Tie ei sinänsä ole hankalaa ajettavaa muuten, mutta siellä on paljon kiviä väisteltävänä ja paikoin vesi oli syönyt tietä pahoin. Notkopaikoissa oli yleensä odotettavissa veden tekemiä vaurioita, mutta vain yksi silta varsinaisesti puuttui. Siinäkään puro ei ollut kovin syvä, ja ajoura kulki silta-arkkujen vierestä puron yli.

Jos postitien alkuosaa luonnehtisi autotermein maasturilla ajettavaksi, niin toinen osuus pikitien ylittämisen jälkeen on jo matalapyöräisemmilläkin malleilla läpäistävissä. Maisemat ovat koko matkan karuudessaan ja avaruudessaan kauniit, toisella osuudella ehkä vieläkin kauniimmat. Jossain ennen puoltaväliä ja pikitien ylitystä oli iso talouskeskus, ilmeisesti jokin metsästysseuran maja tai vastaava. Lainasimme liiteristä pari klapia ja teimme viereisen mäen nuotiopaikalle makkaratulet, minkä jälkeen taas kelpasi jatkaa matkaa. Hiukan ennen Altaa tie alkoi laskeutua alemmas ja maisema alkoi muuttua vehmaammaksi. Tie muuttui asfaltoiduksi ja muutamien mukavien mutkien jälkeen olimme keskustan Statoililla järsimässä norjalaisia pekoninakkeja.

Kun kuskit ja mopot saatiin tankattua, Raimo ja Pekka lähtivät alaspäin takaisin Kittilään ja meikäläinen käänsi Lakun etupyörän kohti itää. Altassa heitti muutaman vesipisaran ja kun ajelin E6-tietä itäänpäin, pilvet seurasivat kintereillä. Pysyin kuitenkin niiden edellä ja jossain vaiheessa sain harhautettua ne kokonaan pois reitiltäni. Ee-kuutonen on aivan hieno ja tie nro 98 Porsangerista ylös/itäänpäin jäämeren rantaa seuraillen on vielä hienompi. Tavoitteenani oli Ifjord, jonne saavuin yhdeksän jälkeen (Suomen aikaa)illalla. Pekalta sain vinkin siellä olevasta mökkikylästä, jonka löysinkin, ja sain varattua itselleni edullisen yösijan. Purin enimmät tavarat pois pyörän päältä, laitoin kylmän mökin termostaattia isommalle ja lähdin vielä 260 kilometrin iltalenkille käymään Gamvikissa, joka on lähes yhtä pohjoisessa kuin Nordkapp mutta sinne pääsee ilman tunneli- ja muuta rahastusta.

Tie Gamvikiin on Pohjois-Norjalaista tietä parhaimmillaan. Ilta alkoi jo hämärtyä lähtiessäni mutta maisemia näki vielä hyvin katsella. Illan hämyinen jäämeri oli upea! Tie oli välillä uuden uutukaista mutta viksusti se oli laitettu mutkille. Monin paikoin se myös kulki korkeahkon rakennetun penkereen päällä ehkäpä talvikunnossapidon helpottamiseksi. Kun tulin Mehamniin (22 km ennen Gamvikia), oli jo pilkkopimeä. Mehamnista oli pakko löytää menovettä, muuten olisin joutunut kääntymään jo sieltä. Asema kyllä löytyikin mutta äkkiseltään näytti, ettei siinä ole automaattia. Onneksi paikalle sattui aseman omistaja, joka näytti automaatin nappuloitten sijaitsevan nurkan takana rakennuksen seinässä. Aika ovelaa...

Gamvik ei sinänsä kummoinen kylä ole, onpahan vain päätepiste maailman laidalla. Kirkko oli pohjoista taivasta vasten uljas näky. Paluumatkalla sain nauttia samat mutkat uudelleen pimeässä. Lakussa toki on hyvät valot. Oman mielenkiintoisen mausteensa antoi se, että lämpötila oli enää muutaman asteen plussalla ja vastatuuli oli tolkuttoman kova. Moinen viima jäähdyttää motoristiakin tehokkaasti ja täytyy sanoa, että hiki ei pahemmin yrittänyt tulla. Lähempänä Ifjordia olin vähältä ajaa saukon päälle. Lajitunnistus varmistui toki vasta kotona kuukkelin avustuksella. Näin pyörän valoissa, kun otus mönki kauempana turvallisen matkan päässä tien yli. Kun olin ihan lähellä, se yllättäen teki täyskäännöksen ja kipitti minkä kerkesi takaisin merta kohti. En onneksi ajanut sen yli tai korkeintaan vain varpaille. Keskelle osuminen olisi jo haitannut ajolinjoja, sillä elikko oli liki 2 metriä pitkä ja korkeuttakin matalan koiran verran. Takaisin Ifjordissa olin puoli kahden aikaan yöllä. Mopon sammutettuani saatoin todeta ajaneeni tälle päivää reippaat tuhat kilometriä, enkä yhtäkään turhaan. Ajattelin, että onpahan kylmän ajoretken jälkeen mukava astua lämpimään mökkiin. Vielä mitä - termostaatin räplääminen ei riitä, vaan pitää myös laittaa patterin töpseli seinään. No, varusteita purkaessa lämpeni mökki ja motoristi ja paksussa untuvapussissa sulaa varmasti vaikka pikku pakkasessa. Aamulla sitten heräsin hiestä märkänä, sillä se termostaatti oli riittävän suurella...

Aamun valjettua lähdin matkaan hyvissä ajoin. Olisin avainta viedessäni jututtanut mukavaa leirintäalueen pitäjää, joka illalla varoitteli lähtemästä yötä vasten Gamvikiin mutta hemmo ei ollut paikalla vielä yhdeksältä. Ei ollut montaa astetta lämmintä, mutta aurinko paistoi. Ajattelin, että lämpiää se päivä pikkuhiljaa ja pidän alkumatkasta lämmittelytaukoja tarpeen mukaan. Näinhän se menikin, paitsi ettei lämmittelytaukoja tarvinnut erikseen pitää, kun koko ajan piti pysähtyä kuvaamaan karun kauniita maisemia. Sitäpaitsi sadeasu parantaa tarkenemista ihmeen paljon ja kahvanlämmittimet ovat kullan arvoiset näillä keleillä. Välillä aurinko sukelsi alhaalla majaileviin sumupilviin, jotka eivät näyttäneet hassummilta nekään. Herkkupätkää jatkui Tana-joen (Teno) rantaan saakka, mistä väylä kääntyi etelään seuraillen jokea lähes viivasuoraan. Tana Brussa tankkasin, vaikka menovettä olikin vielä reilusti jäljellä. En tiennyt, miten kaukana olisi seuraava juottokaukalo. Tana Brussa on kylän nimen mukaisesti Tana-joen yli johtava silta, ilmeisesti ainut Utsjoen ja jäämeren välillä. Silta on komea mutta aika huteran näköinen rakennelma.

Alkoi olla jo ehtoopäivä enkä ollut syönyt vielä edes aamupalaa, joten alkoi jo hiukoa. Varangerbotn-nimisessä paikassa poikkesin tienvarsikuppilaan ja tilasin listalta munia ja pekonia sekä ranskalaiset. Visa ei käynyt siellä mutta euroilla passasi maksaa. Meinasin kyllä perua tilaukseni kuullessani hinnan 19 euroa. Nälkä kuitenkin vei voiton ja olihan ateria maittava ja runsaskin joskin reilusti ylihintainen. Seuraavalla kertaa aterioin tien toisella puolella Esson snägärillä tai otan kotoa omat eväät! Kun Tana-joesta päästiin kauemmas, tiessäkin alkoi taas olla mutkia. Olin taas kutostiellä, eli väylä leveni. Pykeijan risteyksen kohdalla mietin hetkisen siellä poikkeamista, mutta jätin seuraavaan kertaan. Samoin kävi Neidenissä - laskeskelin olevani aika myöhään Rovaniemellä ilman Kirkkoniemellä käyntiäkin, joten jätin sen nurkan koluamisen toiseen kertaan. Kirkkoniemen alapuolellakin on pistoteitä, jotka pitää tutkia sielläpäin ajellessa, joten se on koko päivän projekti. Neidenissä kävin katsomassa kirkkoa, joka nurkkiin veistettyjen figuurien määrästä päätellen on Jurvalaisten tekemä.

Siispä kohti Inaria. Näätämössä kiersin muutaman lenkin, jonka vanha tie tekee uudemman pikibaanan sivussa. Alun jälkeen ei ollutkaan muuta vaihtoehtoa kuin körötellä pikitietä pitkin Kaamaseen asti. Ei tie kovin suoraa ole, mutta reissun siihenastisten kokemusten jälkeen tylsää. Vastatuulikin oli melkoinen, joten kovemman vauhdin pitäminen riepotteli aika lailla. Kaamasessa tein pikku lenkin kiertämällä soratien nro 9710 porontutkimusaseman kautta. Siitä sitten lähdin pudottelemaan nelostietä Rovaniemeä kohti. Inarin ja Ivalon välillä tuli pari kunnon sadekuuroa mutta muuten sain ajella poutasäässä Ivaloon tankille ja kahville. Kysyin huoltiksen kassalta matkaa Rovaniemelle, jolloin tyttö katsoi olkani yli ikkunasta näkyvää tienviittaa ja kertoi matkaa olevan 288 km. Höh. Oli kuulemma koko kesän katsellut kylttiä, joten kysymys oli helppo. Matkaa oli vähemmän kuin ajattelinkaan, joten pari puhelua soitettuani lähdin reippain mielin matkaan. Saariselällä kävin kuvaamassa magneettimäen kyltit ja muuten matkan varrella muistelin edellisiä reissuja. Peurasuvannossa koukkasin lenkin voimalan kautta turtumusta torjuakseni. Sodankylässä alkoi sataa ja sadetta piisasi Rovikseen asti. Keli kylmeni ja kylmä olisi tullut motoristinkin, jos matkaa olisi ollut yhtään enemmän. Tyttären kämpille kurvatessa ynnäilin päivän saaliiksi n. 700km ja mukavia maisemia.

Seuraavana päivänä lähdin vasta puolelta päivin liikkeelle tutkakuvassa näkyvän kaposen sadealueen mentyä ohitse. Arvelin kyllä, että voin saada sen kiinni vielä ja joutua sateeseen mutta lähdin kuitenkin matkaan. Suunnittelin sorareitin, joka alkoi misin ampuma-alueen nurkalta kulkien suunnilleen kohteiden Vika, Luusua, Mouruniemi ja Tolva kautta vuotunkiin ja siitä Riekkiin. Reitti oli sikäli harvinainen oikotie, ettei siitä tullut yhtään pidempi kuin "virallisesta" asfalttivaihtoehdosta. Ja kuten odotettua, välillä satoi vettä ja rakeita taivaan täydeltä. Kuusamossa vietin pari yötä ja yhden mökkipäivän kalastellen ja vähän metsätöitä tehden. Saunapäivähän onkin mökillä joka päivä. Torstaina naapuri ajeli Päntäneeltä Riekkiin ja Perjantaina tulimme lyhintä reittiä yhdessä takaisin.

Reissun saldoksi tuli 3980 kilometriä hyvässä seurassa ja hienoissa maisemissa. Aikaa meni tunnin tarkkuudella tasan viikko, mistä yhtenä päivänä en ajanut metriäkään ja yhtenä vain vähäsen. Laku toimi taas moitteetta kuten uskollisen ratsun kuuluukin. Sadetta sattui kohdalle hyvin vähän ja sekin vasta loppumatkasta. Kylmäkään ei haitannut. Vasemman käden kahvanlämmitintä tosin moitin välillä heikkotehoiseksi, mihin selvisi kotona syykin - irronnut tinaus, joka yhdisti vain silloin tällöin. Reissuvirnistys helpotti naamalta pikkuhiljaa, mutta sen saa helposti takaisin katsomalla otettuja kuvia!