Raimo soitteli eräänä keskiviikkona elokuun lopulla, että "onko sulla mittään erikoista tekemistä ens maanantaina?". Tarkoituksena oli ajella likimain Kemijoen vartta edestakaisin ja perillä kierrellä latvavesiä Tulppion ja Kemihaaran maisemissa. Mietin asiaa pari päivää ja seurasin synkkeneviä sääennusteita. Niinpä seuraavana maanantaina puoli viideltä aamulla starttasin kaatosateessa kohti Oulua ja Haapalehdon Shelliä.

Matka Ouluun sujui rattoisasti sateessa. Pidin kaksi viiden minuutin taukoa ja olin perillä suunnitellusti yhdeksän maissa. Pian Haapalehtoon saapuivat myös 5-henkisen ryhmämme loput jäsenet sekä kahden Transalpin kokoinen alkumatkan vahvistus. Sämpyläkahvin jälkeen Lähdimme DR:n johdolla etsimään Kemijokea. Ja sade jatkui...

Matka kulki ensin Haukiputtaan suuntaan ja sieltä asfalttia vältellen kohti Rovaniemeä. Sade jatkui edelleen tehden soratiet liukkaiksi, pehmeiksi ja kuraisiksi. Vaan eipä tarvinnut kärsiä porukka-ajeluitten pahimmasta vitsauksesta eli pölystä. Vettä oli tullut enemmänkin, sillä notkopaikoissa oli valtavia lätäköitä. Rovaniemellä oli jo korkea aika tankata, sillä muutamat ratsut jo yskähtelivät ruuan vähyyttä. Mittarille asti kuitenkin päästiin ja tankit täytettiin. Tässä vaiheessa Transalp-porukka erkani meistä ja suuntasi kohti Kautokeinoa. Me jatkoimme Kemijoen eteläpuolta kulkevaa kaposta asfalttitietä itään. Autissa ylitimme joen ja pidimme tauon jokitörmällä. Uittoputki oli näköjään purettu pois. Kävimme katsomassa Pirttikosken voimalaitosta ja siitä surautimme komeissa maisemissa asfalttia pitkin Kemijärven ABC:lle syömään ja tankille.

Kemijärveltä kuljettiin joen itäpuolta soraa pitkin Pelkosenniemen ohi ja edelleen kohti Savukoskea. Sateessa tietysti. Savukoskella tankattiin taas - ei sillä etteikö menovettä olisi vielä ollut, mutta Savukoskella oli viimeinen tankkausmahdollisuus ennen erämaataipaleita. Siitä sukelsimme vielä isoa soratietä Marttin kautta Tulppion Majoille, missä meillä oli varattuna mökkimajoitus. Alkuperäinen suunnitelma sisälsi sissiyöpymiset maastossa, mutta huonon kelin vuoksi niistä tingittiin. Perillä oltiin kymmenen hujakoissa illalla. Meikäläisen päivälle tuli mittaa 1050 kilometriä, toisille reipas 600. Huolimatta 17,5-tuntisesta ajopäivästä vesisateessa varusteeni olivat kuivat ja lämpimät lukuun ottamatta umpijäässä olevaa vasenta jalkaa, jonka kengän sisäinen villasukka-muovipussiviritelmä oli pettänyt.

Tiistaiaamu valkeni aurinkoisena ja lämpömittarikin kipusi nopsaan yli kymmenen asteen. Ajokeli oli lähes täydellinen - Sopivan lämmintä ja aurinkoista, ei pölyä. Aamulenkiksi päräytimme Kemihaaran entisen rajavartioaseman huoltotien etelästä pohjoiseen. Tie on kertakaikkiaan upea! Oman lisämausteensa antavat puuttuvat sillat. Jotkut ojat sai ylitettyä taluttamalla tukkeja pitkin, jotkut hurautettiin pohjan kautta. Vaativin oli Uuraojan ylitys, jossa reilut puoli metriä syvä ja 5 metriä leviä virta ylitettiin ajamalla. Penkat ovat suhteellisen jyrkät ja toisen puolen reitti ylityspaikalle varsin pehmeä. Pian Uuraojan jälkeen olin vähältä tehdä lähempää tuttavuutta poron kanssa. Porot joskus pelästyvät letkan vetäjää ja paniikissa juoksevat taaempana tulevien eteen. Perillä Kemihaarassa hörppäsimme hyvin ansaitut pullakahvit lomapaikassa, joka toimii entisissä rajavartion tiloissa. Sumppihetken jälkeen ajoimme takaisin Tulppioon uudempaa ja suorempaa huoltotietä.

Seuraavaksi suuntasimme Ruuvaojalle, mistä pääsee Kemijoen yli, ja sieltä edelleen Niekkatunturin huipulle. Tie ylös oli hieno, viimenen pari sataa metriä melko jyrkkää nousua irtonaisella kivikloperolla. Vesi oli paikoin syönyt tietä. Maisemat tunturin huipulta olivat palkitsevat. Vaikka esim. Norjasta löytyy paljon tylympiä mäkiä lumihuippuineen, niin Lapin maisemissa on jotain eri lailla kiehtovaa. Jo tieto siitä, että ollaan erämaassa kaukana vakinaisesta asutuksesta, lämmittää mieltä.

Niekalta laskeuduttuamme ajelimme Kairijoen varteen Ylä-Kairiin, missä paistelimme makkarat ja Raimo keitti perinteiset pahvit. Muotkattiaavan - Marivaaran maisemissa kurvailtiin kankaassa paanaa pitkin poikin vesiesteiden ja soiden hidastaessa kulkua. Pihtijoella ihailimme Yläharjun autiotupaa ja yritimme edelleen jatkaa matkaa jokivartta pitkin länteen kohti Marivaarantietä. Välissä on kaksi puron ylitystä, joista ensimmäiseen oli sitten viime näkemän ilmestynyt kevyt silta. Emme kuitenkaan jatkaneet kauemmas, sillä oli luultavaa, ettei seuraavasta enää olisi päässyt yli. Kiertelimme vielä Muotkattiaapaa jonkin aikaa, ja sitten suuntasimme Lokan kaupalle, missä saimme tankit täyteen ja evästä illaksi. Kairijoella meille oli yöpymistä varten varattuna iso kota (sanoisin tuota kyllä mökiksi), ja pääsimme myös saunomaan. Samassa kodassa kanssamme kuulemma yöpyi neljä höyryveturia... Tiistain saldoksi tuli kolmisen sataa kilometriä upeita reittejä hyvässä kelissä. Poroaitoja, ylipääsemättömiä soita, romahtaneita siltoja, kivikoita, rapakoita, MELLAHIEKKAA, maisemia - verratonta löytöretkeilyä siis. Jonkin verran jouduttiin ajamaan siirtymiä isommilla teillä, mutta ei se haittaa silmän levätessä maisemassa.

Keskiviikkoaamuna ei satanut, mutta sen verran epävarmalta keli näytti, että sadeasut puettiin päälle. Oli kotialähdön aika, joten reitti kulki suhteellisen suoraan Savukoskelle, ja sieltä Mukkavaaran - Ahvenselän kautta Kemijärven ABC:lle. XXL-hampurilaisaterian tilaaminen kävi jo rutiinilla. Pääjoukko jatkoi herkullisen oloisen suunnitelman mukaan mutkaisia sorateitä kohti Oulua, mutta meikäläinen suuntasi Kuusamoon. Alkoi taas sataa. Tarkoitus oli ajaa nopsasti Kuusamoon, mutta muita ajatuksia hiipi mieleen jo parin kymmenen asfalttikilometrin jälkeen. Ei kait siinä kauaa menisi, jos ihan vähän oikasee? Niinpä naatiskelin sateessa Wilmatunturin alueen poikki, missä muutamat pätkät olivat todella kieliposkella ajettavia sateiden takia. Ritakorkian yli saavuin Sarvivaaraan ja Käylään tankille sekä kauppaan. Sitten vielä soraa pitkin Juuma - Vuotunki - Särkivaara ja Riekki, ja eikun sauna lämpiämään. Iltasella sateen tauottua heittelin vielä uistinta ja sain kalaa savustettavaksi.

Torstaina piti vielä kotomatkalla naatiskella perinnereittejä rajan pinnassa Hossaan asti ja sieltä pikiteitä Pulkkilaan päämajalle näyttämään kuvia. Pitäähän kaverille tehdä selväksi, mistä on jäänyt paitsi. Kotona Päntäneellä oli Lakun mittariin tullut 2500 kilometriä ja yksi unohtumaton reissu oli taas takanapäin.