VAIHERIKAS KONTION LÄHESTYMISAJO 2001

Tällä (kin) kertaa tarkoituksemme oli ajaa Kontioon käyttäen GT-kartan ohuimpia viivoja niin paljon kuin mahdollista. Soratiematkailu on osoittautunut mukavasti asfalttiajoa antoisammaksi touhuksi - tosin tällä kertaa kommelluksia olisi voinut olla vähemmänkin. Retkellä oli kerhomme normaalin jäsenistön (Make ja Pauli) lisäksi vieraileva jäsen Jari vuokratohtoreineen (DR650). Kerholaisten kalustoon kuuluu Mylvivä jalopeura DR500 ja Tykkilavetti Africa Twin.

Ensimmäinen etappi Kauhajoelta Peräseinäjoelle kurvailtiin 90-prosenttisesti sorateitä pitkin ja kivaa oli. Peräseinäjoella pysähdyimme pieneksi hetkeksi sukuloimaan ja huomasimme samalla hassun jutun: Jarilla ei enää ollut perälaukkua. Loppupäivän sitten vietimmekin ajaen saman pätkän edestakaisin kolmeakymppiä tapeilla seisten ja ojanpohjia tähyillen, mutta turhaan, laukun sisältöineen sai kirjata menetetyksi. Onneksi laukussa oli vain makuupussi, rekisteriote ja joitain työkaluja, eli ei juuri mitään tarpeellista. Painonsäästökään ei ole pahitteeksi varsinkaan soralla surautellessa.

Vihdoin matka pääsi jatkumaan kevennetyllä kuormalla ja lukemattomien reitiltä eksymisten jälkeen löysimme itsemme Alajärven takametsistä, missä suoritimme aidon endurohenkisen sissiyöpymisen kuivahkossa kangasmaastossa nevan reunassa miljoonat hyttyset ja muurahaiset seuranamme. Ilta oli uskomattoman upea auringon laskiessa sumuun viereisellä soidensuojelualueella. Ajamisen kannalta tuo laskeva aurinko ei tosin tuntunut kovin upealta, varsinkaan, kun ajosuunta metsäisellä taipaleella oli kohti aurinkoa: Näkyvyys oli monin paikoin nolla.

Aamulla söimme pika-aamiaisen ja suunnistimme kohti Perhon kirkonkylää tutkimaan, josko kylältä saisi aamukahvia. Saihan sitä, ja paikallinen motoristi-taksiyrittäjä myös tuli turinoimaan ja ihmettelemään meidän meininkiä - terveisiä vaan sinnepäin.

Perhosta suuntasimme kohti Haapavettä, mistä kerhomme toinen jäsen Pauli tuli mukaan vahvuuteen töistä päästyään. Haapavettä lähestyessämme onnistuimme tehokkaasti välttämään pikitiet emmekä edes eksyneet montaa kertaa. Muutama kymmenen kilometriä ennen Haapavettä, hakiessamme hiukopalaa kyläkaupasta, eräs iäkkäämpi naishenkilö ällisteli rumia kuraisia pyöriämme kaupan pihalla ja lausui varoituksen sanoja vekottimien vaarallisuudesta. Joku nuorimies kylältä oli kuulemma telonut joskus itsensä moottoripyörällä, humalassa ja kypärättä tietysti. Toki moiset varoitukset on otettava vakavasti, kuten tästä tarinasta myöhemmin selviää. Sekin jäi vaivaamaan, kun kaupan kassaa hoiteleva tyttönen kysyi heti Afrikkalaisesta, että "paljonko se painaa?". Höh, eihän tuommoista osaa kysyä muut kuin mopon upotusta harrastaneet!

Oli melkoinen helle ja olimme Haapavedellä etuajassa - niinpä pulahdimme Paulia odotellessamme Kylpyläsaarella uimassa. Paulin puksuteltua Tohtorillaan (DR 500) paikalle suunnistimme kohti Pulkkilaa. Pieni vastoinkäyminen tuli heti parinkymmenen kilometrin päässä: Reissuinnostuksessa oli pienemmän Tohtorin tankkaus unohtunut. Isomman DR:n hanasta suoritimme kuitenkin nopean korpitankkauksen. Toimenpiteen jälkeen ei isompi Tohtori jostain syystä halunnut heti käynnistyä, vaan se halusi ensin joka miehen vuorollaan polkevan itsensä hikeen.

Pulkkilasta päästiin taas asiaan eli soralle. Sitten tapahtuikin kummia: Ajoimme vetäjälle tuttua soratietä meikäläinen keskimmäisenä. Oletin jostain syystä tien jatkuvan erään kumpareen takana suoraan eteenpäin ja katselin vain huolettomana peilistä, että miten se Jari siellä pärjäilee. No, yhtäkkiä huomaankin, että heti kukkulan jälkeen tie haaraantuu jyrkästi, ja vauhtia on sen verran, että kääntyminen on mahdotonta. Yritin luistatella pyörää oikeaan suuntaan, mutta kyljelleen se meni. Kaikeksi onneksi risteyksessä ei ollut ojaa ja sukellusalustana toimi pehmeä perunapelto. Pyörimisen lakattua totesin kaikkien jäsenten toimivan eikä mopossakaan ollut vaurioita pahoja naarmuja lukuun ottamatta. Lievästi nyrjähtänyttä peukaloa ja takin hihaan tullutta reikää lukuun ottamatta vahingot olivat siis lähinnä henkisiä. Eli ei muuta kuin tomut pois vaatteista ja miehissä nostettiin tykkilavetti pystyyn - tässä vaiheessa perunamaan omistajakin ehti paikalle ihmetellen, että "kuka se oli joka kaatui?"

Vahingosta viisastuneena lisäsimme vauhtia, jotta hyrrävoimat pitäisivät paremmin ajopelit pystyssä. Sorateitä pitkin suuntasimme Kestilään ja edelleen Manamansalon lossille, missä tapasimme pari muutakin motoristia. Lossista lykkäsimme mopot vastarannalle, jottei muiden lossista poistujien tarvitsisi odottaa, kun pojat potkivat Tohtoreitaan käyntiin. Paulin lykätessä Tohtoriaan lossista etuputkien väliin tökätty paikkapullo sanoi sopimuksen irti suihkimalla paikkavaahdot pitkin naamaa ja rinnuksia. Ajon aikana moinen olisi saattanut aiheuttaa omaperäisen vaarallisia ajolinjoja mutta nyt lähinnä hämmästystä ja hilpeyttä.

Pahimpien sotkujen tultua siivotuksi jatkoimme matkaa käyden ensiksi tutustumassa Metsähallituksen Manamansalon leirintäalueeseen, joka on todella upea paikka kaikkine lampareineen ja hiekkarantoineen. Siitä oli tarkoitus ajella lähinnä sorateitä Puolangalle, mutta eksymisestä johtuen putkahdimme Paltamo-Puolanka -baanalle, jota pitkin sitten köröttelimme Puolangalle tankkaamaan. Huoltiksella kuulimme kuolemattomat sanat erään HD:llä ajavan hemmon ihmetellessä katkenneita mittarinkiinnikkeitä:"Eihän tätä tärinää mikään kestä!".

Puolangalta matka jatkui mutkaista asfalttia pitkin aina Taivalkosken metsäkylään saakka, mistä siirryimme kenttäradalle, joka jatkuu Kuusamoon asti. Kenttärata on kuulemma saksalaisten suurimpia sodanaikaisia rakennushankkeita itärintamalla, ja vaikka kiskot onkin kerätty pois (siellä täällä on toki parruja tiessä pystyssä), pohja on kaytössä metsäautotienä kunnon vaihdellessa suuresti hyvän ja survivaalin välillä. Matkan varrella on myös monenlaista hautuumaata ja muuta sodanaikaista nähtävyyttä.

Hepokankaassa tie sitten päättyi jokeen ja jatkui kyllä vastarannalla, silta vain puuttui välistä. Hetken jo luulimme olevamme taas eksyksissä mutta paikalle osunut kalamies osoitti kartalta sijaintimme, joka oli kyllä suunnitellulla reitillä. Kartassa näytti siltä, että tien viiva katkeaa vain Hepokangas -tekstin takia, mutta kyllä siitä puuttui pätkä välistä ihan oikeasti. No ei siinä mitään, kiertotie ongelman korjaamiseksi oli sangen herkullinen ja ihan tuurilla arvasimme muutamista viitattomista neljän tien risteyksistä oikean suunnan päätyen Kalle Päätalon synnyinseuduille Jokijärvelle. Näillä paikkeilla saimme reissun ainoan onnistuneen valokuvankin kameralla, josta retken tyyliin sopien oli patteri sökönä.

Jokijärveltä piti ajella palan matkaa pikitietä kohti Taivalkosken keskustaa päästäksemme jatkamaan kenttärataa pitkin. Radanpohjaa sitten huristeltiin Kuusamoon päin muutama kymmenen kilometriä, kunnes kerhomme vieraileva jäsen rupesi kaipaamaan nopeampia reittejä, jotta päästäisiin joskus perille seuraavaan etappiin. Niinpä sitten, vaikka kello oli vasta yksi yöllä, oikaisimme Särkelän tietä ylös Oulu-Kuusamo -tielle ja sitä pitkin Kuusamoon Motoristihotelli Riekin Pirttiin, joka on kautta aikain perinteinen kerholaisten yöpymispaikka Kontioon mennessä, oli kontio sitten missä tahansa.

Vaikka onnetar oli jo osoittanut asenteensa, uskallettiin Riekissä saunoa ja soudellakin. Ja kuinka ollakaan: saunanpesää sytyttäessä tulitikku katkesi ja lensi seinän rakoon... Seuraamuksilta onneksi vältyttiin. Hiukan ehdittiin perillä nukkuakin, ja hyvissä ajoin aamulla lähdettiin ajamaan ihan rajan pintaa pitkin etelää kohti. Rajaa seurailee tosi upeita sorateitä, mäetkin ovat melkoisia hyppyreitä ja toisin paikoin on irtosoraa 10 sentin vahvuudelta. Poussusta Hossaan on tervattua tietä, mutta varsin mutkaista sellaista - Tohtoritkin innostuivat vallan kyykkypyörämäiseen matkantekoon. Hossasta ajelimme hiekkateitä pitkin Suomussalmelle seuraillen Hossanjokea, Saukkojärveä ja Kiantajärveä. Tarkoitus oli ehtiä ennen kuutta Raattenportille Raatteen Tien päähän syömään, mutta myöhästyimme (tietenkin) kymenen minuuttia ja ovet olivat säpissä.

Siispä nautimme pikaisen motoristivälipalan omista varastoista ja lähdimme ajelemaan pitkin Raatteentietä. Kerhomme Pulkilan osaston vastaava on perehtynyt Raatteen sodanaikaisiin tapahtumiin, joten häneltä kuulimme monta kiintoisaa ja järkyttävää tarinaa niiden tapahtumapaikalla. Ala-Vuokissa saimme paikallisessa kahvilassa lämmintä murua rinnan alle ja matka jatkui tyytyväisin vatsoin kohti Kuhmoa, hiekkateitä pitkin tietysti. Ala-Vuokki - Keskinen - Kumpunen - Lipikkavaara olikin tosi herkullinen pätkä. Tarkoitus oli "oikaista" Palovaaran kautta, mutta lainkuuliaisina motoristeina kunnioitimme "sallittu vain osakkaille "-kylttiä.

Muutama kymmenen kilometriä ennen Kuhmoa eksyimme vahingossa pikitielle ja jouduimme kuluttamaan rupulikumeja asfaltilla keskustaan asti. Hiukan pelkäsimme, että Kontio sijaitsisi Kuhmossa ja tulisimme väärästä suunnasta sisälle mutta eipä siellä näkynyt kuin muutama hassu motoristi. Koskapa tiesimme, että kontrollista on nelisenkymmentä kilometriä varsinaiselle rallipaikalle, arvelimme paikan sijaitsevan jossain rajaseudun erämaassa. Sen vuoksi lähdimme lähestymään Nurmeksen kontrollipaikkaa pikkupolkuja pitkin luoteesta päin.

Tarkoitus oli ajaa Peurajärven retkeilyalueen läpi, ja hämmästys olikin suuri, kun yhtäkkiä mutkan jälkeen oli "aja hitaasti"-kyltti ja jatsikansaa mettät täynnä! Olimme näköjään saapuneet Kontioon vahingossa ja takaoven kautta mettästä päin. Ei sitä ihan heti meinattu portilla vahingoksi uskoa, mutta saimme lopulta lunastaa piletit paikan päältä eikä tarvinnut käydä Nurmeksessa asti mokoman asian takia.

Kontiot tuntuvat paranevan vuosi vuodelta, samoin kuin lähestymisajon soratieprosentti.