Kontioon lähdön hetki koitti Wilman Weljien Etelä-Suomen päämajalla sateisena ja koleana keskiviikkoiltapäivänä 30.6. Tarkoitus oli käydä ensin sukuloimassa Peräseinäjoella ja suunnistaa sieltä Pulkkilaan, mistä torstaina alkaisi retken toiminnallinen osuus. Matka P-joelle sujui rattoisasti kaatosateessa sorateitä pitkin kuraa roiskuttaen. Matkan varrella Ikkeläjärvellä tyttären rippijuhlakutsua jättäessäni sain kuulla epäilevät kommentit: "Niin sinäkö meinaat tolla härvelillä mennä Lappiin ??" Kun kyläilyt oli kyläilty, sadekin loppui eikä siitä sen koommin ollut kiusaa koko reissulla. Pulkkilaan mennessä etsin uusia reittejä mm. Sydänmaalla ja Levonperällä, ja siksi olin perillä vasta yhdentoista maissa illalla. Huoltojoukkojen tarjoamia maittavia eväitä maistellessa ja karttoja tutkiessa loppuilta sujui rattoisasti.

Torstaiaamuna olimme tien päällä kahdeksan maissa suunnaten mahdollisimman pian soralle. Majanperän kautta Kestilään ja sieltä ensin kohti Vuolijokea ja Manamansaloa. Tällä matkalla kävimme tutkimassa muutamaa umpikujaa ennenkuin oikea reitti löytyi. Tuuli lähenteli myrskyä ja niinpä Alassalmen lossikin keikkui aikalailla. Onneksi kamelikyytiin tottuneille ei meritauti iske helposti. Lossi kulki sivutuulessa pahasti kallellaan ja tykkilavetin parkkeeraaminen tuulen alapuolelle melkein keikautti sen ympäri... Tällä kertaa paikkavaahtopullo kesti lossista poistumisen, sillä se oli käärittynä villasukkaan.

Tutkimme Manamansalon ajellen tällä kertaa itäpuolta pikkuteitä pitkin ja mahdollisimman tarkoin rantaa seuraten. Hienoja paikkoja löytyikin. Sitten seurailimme Ouluun päin johtavaa rautatietä Hakasuolta Kivesjärvelle ja tarkoitus oli jatkaa sieltä suoraan ison tien yli Kongasmäelle. Karttaan merkittyä yhteyttä kuitenkaan ei enää ollut olemassa. Jouduimme palaamaan takaisin päätielle ja ajamaan 5 kilometriä lännempää samaan suuntaan johtavaa uraa. Siitä alkoikin Puolangalle asti riittävä ura, joka oli oikea enduromatkailijan unelma. Välille mahtui paikannimet Petäjälahti, Kongasmäki, Korpisenjoki, Hirvivaara (!!) ja Parolanranta. Puolangalla oli runsaasti motoristeja tankkaamassa. Vaikea arvata mihin olivat menossa.

Puolangalta olimme pakotetut Ajelemaan pikitietä Taivalkosken Metsäkylään saakka, koska illaksi piti ehtiä Riekkiin saunomaan. Suolijärven sentään kiersimme hiekkatien puolta ja aioimme ajaa Metsäkylään Katajavaaran kautta mutta risteystä ei löytynyt ja jouduimme palaamaan pikitietä Näljänkään. Ihmettelimme vähän asiaa mutta jälkeenpäin vasta hoksasimme, että GT-kartalla olikin eri mittakaava pohjoisessa ja olisi pitänyt ajaa kauemmas risteyksen löytääkseen. Metsäkylässä poikkesimme kyläkaupalla tankkaamassa kuskit ja mopot, jotta selviäisimme seuraavana aamuna Kuusamon Käylään saakka. Piipahdimme myös katsomassa, jos Kati sattuisi olla mökillä mutta ei ollut.

Metsäkylästä pääsimme taas asiaan eli soralle ja Kenttäradalle. Hepokankaassa on edelleen niin iso vesieste, että sen joutui kiertämään mutta muuten ajoimme radan kokonaisuudessaan läpi. Kuulimme Kontiossa, että Nykyään ei tarvitse kiertää Hepokangasta Jokijärven kautta, vaan pohjoispuolelta menee soralla päällystetty kiertotie. Tämähän on tarkistettava vielä! Kenttärata on Metsäkylän päästä aika isoa paanaa mutta paranee (enduroharrastajan näkövinkkelistä) Kuusamoa kohti. Alkupäässä polkupyöräilevät pojat aiheuttivat vaaratilanteen, kun Tohtorin puksutettua ohi toinen pojista kurvasi kaverinsa viereen niin, että Afrikkalaisella oli yllättäen tie tukossa. Onneksi meillä endurokuskeilla on yllättävien kivien ja kantojen koulimat salamannopeat refleksit... Loppumatkasta Kenttärataa on pari huonoa siltaa ja yksi peräti vallan puuttuu. Välille mahtuu myös pätkä mahdotonta renkaansurma-kivikloperoa.

Lopulta putkahdimme Kuusamo-Kajjaani -tielle ja sitä mahdollisimman vähän kuluttaen kurvasimme kohti Iivaaraa ja Hiltusta. Siellä maisemat muuttuivat todella nautittaviksi jyrkkine hyppyrimäkineen. Hoikkalammin jälkeen järkytyimme syvästi huomatessamme kerrassaan herkullisella perinnepätkällä linjakeppejä - tiehän meinattiin oikaista. Moisen raiskauksen estääksemme suunnittelimme siirtävämme kepit oikeisiin paikkoihin tai köyttävämme itsemme kettingillä tuhoalueelle parkkeeratun kaivinkoneen puomiin ja vaativamme uhanalaisen rupulikumilajin elintärkeän ympäristön säilyttämistä... Aikataulu oli kuitenkin niin tiukka, ettemme puuttuneet asiaan sen enempää. Ottamamme valokuvat onneksi välittävät jälkipolville tietoa tuhotun ympäristön alkuperäisestä tilasta.

Kärpänkylän ja Kivirannan kauttan naatiskelimme tuttuja reittejä myöten Riekkiin. Emme ehtineet kunnolla kotiutua mökkiin, kun hieman aiemmin rajan pintaa ajellessa Venäjän puolella näkyneet synkät pilvet alkoivat työntyä kohti ja pian alkoikin semmoinen ukonilma, että mökki hyppi perustuksilla. Vaan hienoltahan se näyttää, kun saa luonnonvoimien myllerrystä ikkunan takaa seurata. Jytinää jatkui tunnin verran. Keittelimme ensin kahvit ja sitten lämmitimme motoristisaunan oluen ja kiukaalla kypsennetyn vihanneksen kera. Kahdesta Metsäkylästä ostetusta oluesta toisen sisältö tosin löydettiin perälaukun pohjalta. Pullo oli kyllä ehjä mutta korkki oli vuotanut. Saunan pukuhuoneessa istuskellessa huomasimme ikkunasta, että Tohtorin takakumi oli täysin tyhjä, vaikka se pari tuntia sitten oli vielä ajokunnossa. Laitoimme mökin lattialle vaneria suojaksi ja siinä Pohjois-Suomen vastaava väänsi rengasraudoilla sisäkumin esille. Kumi pumpattiin täyteen ja upotettiin järveen, mutta minkäänlaista vuotoa ei löytynyt! Rengas vanteelle ja paikoilleen, eikä sieltä ilma vähentynyt loppumatkalla. Ukkonen pilaa kotijuuston ja omatekoisen viilin, ehkäpä se myös vie ilmat renkaasta ?

Nukkumaanmeno meni meleko aikaseen, joten lähdimmen matkaan vasta yhdeksän maissa aamulla. Riekistä suunnattiin Särkiluoma - Vuotunki - Suorajärvi - Juuma, missä käytiin perinteisesti kahvilla. Kahvilan terassi on joen rannassa ja siitä oli hauska seurata, kun pystykorva seisoi terävänä matalassa vedessä ison särkiparven keskellä ja yritti turhaan saada saalista kalojen pitäessä puolen metrin hajurakoa. Juumasta surautettiin Hangasjärven ja Kitkavaaran kautta Käylään lorottelemaan kyttyrätankit täyteen. Samalla täydennettiin makkaravarastoja. Käylässä oli myös paloauto tankilla ja kuski sanoi olleensa koko aamun raivaamassa myrskyn kaatamia puita pois teiltä. Tulipaloja ei kuulemma ollut syttynyt salamojen leiskuessa paremmin pilvissä.

Käylästä ajelimme tervattua tietä melkein Sarvivaaraan saakka, kunnes poikkesimme taas soralle. Metsäautotie teki lenkin uskomattoman kauniissa suo- ja vaaramaisemissa ennen kuin pökkäsi Astumakummun ja Ritakorkian kautta Hirvasjärvelle johtavaan tiehen. Ritakorkian takana oli kota puron rannassa ja siellä teimme tulet ja paistoimme makkarat. Kotijoukoille myös ilmoittauduttiin. Ravittuina ja levänneinä Lähdimme jatkamaan kohti Wilmatunturia. Wilmalta Kallunkiin johtavan uran risteyksessä karttaa ihmetellessämme paikalle rymisteli alkuasukas Zetorilla tielana perässään. Mies ajoi ensin ohitsemme mutta peruutti sitten takaisin kysymään onko ongelmia. Isäntä nevoi meitä ajamaan Kallunkiin mutta kun kerroimme aikovamme Salmijärvelle hän sanoi: Ei sinne pääse...tai no...ehkä noilla...". Tunturin kupeessa pysähdyimme kumartamaan Pyhälle Wilmalle, josta kerhomme nimikin juontaa. Wilman maastot ovat viimesen päälle nautittavia ja niitä pitkin saavuimme Salmivaaraan Sallan kupeeseen ja lyhyen pikipätkän jälkeen olimmekin konrollissa. Kontrollista rymistelimme rallipaikalle järjestäjien laatiman endurolenkin kautta, joka siinä helteessä nosti mukavasti hien pintaan.

Kontiossa oli mahtava meininki - Säät suosivat ja paikka oli mainio. Lauantain ajelua ei ollut - ehkä siksi että korpeen olisi ollut hankala suunnitella katupyörämiehiä tyydyttävää lenkkiä. Endurosafarille olisi kyllä ollut mainiot puitteet. Tuttuja oli paikalla siinä määrin, ettei juttuseurasta ollut puutetta. Myös Länskäri saatiin ylipuhuttua saapumaan näihin korpikekkereihin. Lauantaina saatiin kokeilla muutamia maahantuojien koeajopyöriä ja taisinpa saada parhaat aplodit stunt-showssa palatessani sopivasti näytöksen alkaessa koeajolta Fasulla. Anteeksi että tuuletus unohtui! Iltasella nautittiin taas perinteisestä moottoripyörämusiikista. Vaikka sanat ja nuotit olivat bändillä välillä hakusassa, niin tunnelma oli silti korkealla. Get on:ia eivät vaan suostuneet soittamaan.

Lauantaina iltapäivällä kävin Teron kanssa läheisellä Karhutunturilla (519m) tähystelemässä maisemia Paulin jäädessä suorittamaan virkatehtäviä rallialueelle. Reitti tunturiin oli tykkilavetille ja vanhalle miehelle hankala mutta ylhäällä käytiin (no, kävelin viimeiset 50m) ja näköalat olivat palkitsevat: Ylhäältä näkyi useita muita tuntureita ja valo teki taidetta siivilöityessään sieltä täältä ukkospilvien välistä maahan. Etualalla porotokka käyskenteli tunturissa. Jos kamera olisi ollut mukana, vuoden luontokuvapokaali olisi käytännössä ollut jo jaettuna. Nousun hankaluutta kuvaa se, että kaikki vaatteet olivat hiestä likomärkiä ja farkkujen takataskussa olleet paperitkin olivat muuttuneet selluloosaksi. Kolmen kilometrin laskeutuminen jyrkkää kivistä väylää sujui odotettua helpommin ja alas päästyä oli jo sellainen olo, että tätä pitää saada lisää. Tunturireissu oli kyllä sitä kaliiperia, että yksin ei moiseen pidä ryhtyä. Päätin myös jäykistää ja korottaa Afrikkalaisen alustaa vastaavien koitosten varalta, jotta maavara ei heti loppuisi kesken.

Sunnuntaina piti olla Pulkkilassa jo hyvissä ajoin iltapäivällä, joten olimme jo aamuseitsemältä hakemassa kontioaamupalaa, vaikka ohjelman mukaan tarjoilun piti alkaa vasta kahdeksalta. Hiukopalaa kuitenkin saatiin ja 7:30 olimme tienpäällä. Sallassa juotettiin ratsut ja Kallunkiin saakka ajelimme pikipaanoja, mutta sieltä suuntasimme jälleen kohti Wilmaa. Nautiskelimme läpi wilmatunturin ympäröimän erämaan pääosin eri reittiä kuin tullessa päätyen Morottaja-nimiseen paikkaan. Sieltä suuntasimme suoraa ja leviää hiekkatietä Jumiskon kautta Perä-Posiolle, mistä johti hieno väylä Perälän ja Koron ohi Mäntyjärvelle. Mäntyjärvellä etsiskelimme hetkisen oikeaa tienpäätä ennenkuin löysimme reitin jäkälävaaran kautta Rytinkiin. Rytinkiin mennessä keli oli muuttunut aamun helteestä sen verran kylmäksi, että kahvanlämppärit olivat jo tarpeeseen ja lisää vaatetta piti laittaa päälle.

Suunnitelmassa oli hakea jostain kyläkaupasta evästä ja nauttia ne luonnon helmassa mutta viluinen olo ja sateen uhka muuttivat aikeet pizzaksi Pudasjärven Kotipizzassa. Pudasjärveltä oli Pulkkilaan tylsähkö siirtymä pikiteitä pitkin. Ajelimme kyllä mutkareittejä pitkin mutta viime päivien kokemusten jälkeen ne eivät juuri säväyttäneet. Lisäksi kokonaisen pizzan syöminen ei välttämättä ollut hyvä keksintö, sillä sisätiloissa kohmeiseen kroppaan ahmittu täyttävä annos ja reissun rasitukset alkoivat nukuttaa niin, ettei ajamisesta meinannut tulla mitään. Pulkkilaan kuitenkin selvittiin ja kuskit heräsivät kun loppumatka ajettiin tuttua Majanperäntietä maakiviä väistellen. Pulkkilassa nautitun kahvin jälkeen olo oli taas virkeä jatkaa matkaa ja meno maistui. Kerholaisten erottua suuntasin kohti Päntänettä, tällä kertaa lyhintä reittiä. Siihen tosin kuului ennen ajamattomia sorateitäkin... Sammutettuani ratsun omaan piltuuseensa Puskan Välitielle klo 20:30 voin todeta trippimittariin kertyneen n. 2200 laadukasta kilometriä.

Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja siitä kuuluu kiitos Enduro Team Wilman Weljien johtokunnalle, reittimestarille sekä tietysti aktiiviselle jäsenistölle. Ja Kontiotapahtuman osalta MP69:lle. Ajokeissa ei ollut ongelmia mystistä renkaan tyhjenemistä lukuun ottamatta ja sateen jumalatar Esterikin oli suosiollinen. Mainittakoon lopuksi jossain koilliskairassa koettu huima luontoelämys, kun kotka (luultavasti merikotka) nousi tien varresta siivilleen ja lensi edellämme parisataa metriä. Lyhimmillään etäisyyttä kypärään oli alle 10 metriä, jolta matkalta kyseinen luontokappale reilun parin metrin siipikärkivälillään näytti varsin komealta. Saatuaan meihin vähän etäisyyttä tipu kurvasi tienvieripuuhun, pyllisti tielle päin ja roiskautti puoli sangollista tummanpuhuvaa jätöstä pitkin männynoksia. Hyvä, ettei vahinko tapahtunut hieman aiemmin....

Make & Pauli 4.7.2004

Vinkkejä survivaaliretken suunnitteluun