Pettymykseksemme Kontio oli taas Etelässä, joten kerhomme reittimestari joutui tekemään töitä saadakseen aikaseksi asiallisen lähestymisreitin. Pohjois-Lapin tapahtumaan on jo Naruskan Kontiosta saakka ollut oivallinen reitti tehtynä, koskahan sinne päästään? Tämä vihjeenä tuleville järjestäjille kerrottakoon.

Kello kuusi kontioviikon perjantaina räjähti Tykkilavetti käymään Kauhajoella Etelä-Suomen päämajalla. Sitä seurasi reilun kolmensadan kilometrin siirtymä Pulkkilaan reitinvalinnan painottaessa etenemisnopeutta. Muutamia oikoteitä sentään piti saada mukaan, jotta mielenkiinto säilyi ja kuski hereillä. Kerhon käyttöönottama teknillinen edistysaskel, GPS, on siitä mainio, että pienemmilläkin teillä saa keskittyä ajamiseen kartanluvun sijasta ja matka näinollen etenee joutuisasti. Niinpä olin hyvissä ajoin aamupäivällä Pohjois-Suomen päämajalla nauttimassa totuttuun tapaan gourmet-päivällistä. Lämpötila alkoi tässä vaiheessa jo hipoa kolmea kymmentä, myös ulkona.

Jottei Raahen Jäähalliin tällätyn kontrollin läheisyys haittaisi, oli kevään mittaan mietitty kunnon lähestymisreitti ja syötetty se suunnistuskoneeseen. Suorinta tietähän matkaa olisi tullut Pulkkilasta vain n. 90 km. Reitti koostui eri laatuisista sorateistä, ja muutama paikka piti tarkistaa karttapaikan peruskartoista, että onko tietä olemassa. Teknolokian avulla suunnitellun reitin seuraaminen kävi heleposti, mutta samalla katosi taju omasta sijainnista, kun ei tarvinnut tarkistaa etenemistä kartasta. No, väliäkö tuolla. Ensimmäinen peruskartasta varmistettu erikois-ek ei ollut pitkä, mutta sitäkin mielenkiintoisempi: Pitkää heinikkoa, maakiviä, syviä mutakuoppia ja tien yli kaatuneita puita. Ei voi sanoin kuvata sitä tunnetta, kun edessä siintää soratien helteessä väreilevä kaunis pinta - tästähän selvittiin.

Toinen karttaan merkkaamaton pätkä meni helposti, vähän kuin vahingossa. Kuskeja sai kuumuudessa tankata ahkeraan, ja jossain tuntemattomassa paikassa peltoteiden takana juomavesi alkoi loppua. Ratsut alkoivat myös valittaa janoa, joten piti alkaa etsiä tankkauspaikkaa. Aiemmin mainituista syistä johtuen sijainnista ei ollut tarkkaa tietoa, mutta sähkökompassia zoomailemalla ja karttaa lukemalla päädyimme luulemaan olevamme vähän Oulaisista lounaaseen. Pian tupsahdimmekin Ylivieskasta Oulaisiin johtavalle asfalttipaanalle, jota pitkin kaahasimme Oulaisten Nesteelle juottamaan ratsuja ja ratsastajia. Nesteen pihassa oli prikulleen samanlainen Tunturi Super Sport kuin kerhon reittimestarilla 80-luvun alussa, ja sitä kierrettiin ja kuvattiin omistajan saapuessa paikalle haastateltavaksi. Kaveri oli tehnyt kovasti töitä saattaessaan mopon alkuperäistä vastaavaan kuntoon, hatunnoston arvoinen suoritus!

Oulaisista jatkoimme suunniteltua reittiä kohti Raahen jäähallia. Löysimme taas toinen toistaan upeampia paanoja. Armottoman pölyn takia piti pitää suhteettoman pitkää välimatkaa, ja kerran letkamme katkesi Pohjois-Suomen päällikön luultua risteyksessä näkyviä jälkiä reittimestarin sudittamiksi. Pienen etsiskelyn jälkeen matka jatkui. Wilman Weljet suosittelee teiden suolaamista kesäaikaan... Tässä vaiheessa olimme aivan hukassa kartalta, mutta onneksi kepsin nuoli ja reittiviiva osoittivat suunnan. Mahtavan jokirantapätkän jäläkeen kolmas karttaan merkkamaton EK alkoi lupaavasti, mutta hakkuuaukean kohdalla parin kilometrin päässä se meni jo vähän hankalaksi. Totesimme, että risukkoa on vielä ainakin 6 kilometriä, ja läpipääsy on sittenkin epävarma, joten käännyimme takaisin. Eipä silti, vaihtoehtoinen reitti oli myös hieno, vaikkakin oli tervattu. Olimme taasen kartallakin tupsahdettuamme kasitielle.

Saavuimme Raaheen järvenrantapolkua ja tupsahdimme asuntoalueelle kujien sokkeloon. Reitinsuunnittelusoftassa ei ollut asuntoalueesta kuin pääväylät, ja saimmekin kurvailla noita kujia loputtomalta tuntuvan määrän. Taisimmepa vahingossa mennä palan matkaa polkupyörille tarkoitettua väylää...Vaan löytyihän se jäähalli lopulta. Matkaa Pulkkilasta kertyi vaatimattomat 420 kilsaa, joten reitinvalinta voitiin todeta onnistuneeksi. Kontrollista rallipaikkaa kohti seurailimme aluksi letkan mukana, mutta pian kurvasimme takaisin soralle ajatellen oikaista hieman. Ajatus ei ehkä ollut kovin hyvä, sillä tuuli oli tyvennyt ja valtaisa pölypilvi jäi tielle odottamaan takanatulevaa. Pohjois-Suomen päälliköllä on kuitenkin hyvät hermot, eikä pahempaa sattunut.

Kontiossa oli tuttu meininki ja paljon tuttuja kasvoja. Telttasaunasta oli jälleen kiuas sulanut ja toiseen miesten saunaan mahtui vain muutama uros kerrallaan. Endurokuskit eivät kuitenkaan pikkuasioista masennu. Reissun pölyt sai viruteltua joessa ja lauantaina jo päästiin saunaankin kuivattelemaan (!) hikeä.

Lauantain kohokohta oli poikien järkkäämä enduroajelu lähiympäristön poluille ja urille. Itse asiassa retkiä oli kahta sorttia - rupulikumisille omansa ja sileämmät renkaat valinneille omansa. Lähdimme mukaan syvemmälle reitille, ja se oli kyllä hieno! Vauhti tosin meinasi käydä kunnon päälle moisessa helteessä - safari olikin oiva oppitunti letkassa ajosta ja vaatetuksen valinnasta. On tilanteita, joissa ajoasun lämpövuori kannattaa irrottaa - esimerkiksi mainittakoon tässä metsäpoluilla kaahaaminen yli 30 asteen lämmössä... Retkelle oli myös järkätty tauko viimeisen päälle: Laavulla oli tulet valmiina ja makkaraa sekä janojuomaa yllin kyllin tarjolla! Suurkiitokset reissusta vetäjille!

Sunnuntaiaamuna oli aamupalalle niin pitkät jonot, että arvelimme pärjäävämme ilmankin. Aamukahdeksalta kruisailimme Pattijoen Shellille kahville, ja siellä totesimme haikeana Kontion olevan taas takanapäin. Lienee ollut neljästoista Kontio kummallakin kerholaisella. Shelliltä tiemme erkanivat, mutta kummallakin oli suunnitelmissa muutamia oikopolkuja kotomatkalle...

Erinomainen Kontio jälleen, kiitos kaikesta kaikille!

Make & Pauli