Perinteistä poiketen 2007 Kontioon ei ajettu Motoristihotelli Riekin Pirtin kautta, vaan matkan operatiivinen osuus suuntautui Kerhomme Etelä-Suomen päämajalta Päntäneeltä suoraan kohti etelää. Näin saimme kartoitettua myös Eteläisen valtakunnan maastoon merkkaamattomia erikoiskokeita. Kerholaisten lisäksi letkassa oli mukana jäsenkokelas Kokkolasta MäkiHondallaan.

Torstaille puoleltapäivin suunniteltu startti venyi maallisten murheitten vuoksi iltayhdeksään, mutta nou hätä, kesäyöt ovat valoisia ja oivallista ajoaikaa. Niinpä MutaGuzzin ja MäkiHondan saavuttua siirryimme reittimestarin Makellaniin ohjelmoimia sorateitä hyväksi käyttäen ensimmäiseen tutkimuskohteeseemme Hämeenkankaaseen. Teimme siellä kierroksen ja etsimme samalla yöpymiseen soveltuvaa laavua, ja tulimme samalla eksyneeksi ajamaan kierroksen crossiradallakin. Laavua ei kuitenkaan löytynyt, joten pystytimme leirin sopivaan paikkaan satunnaisten ohikulkijoitten katseitten ulottumattomiin. Liekö sitten johtunut paksusta jäkäläpehmusteesta, univelasta vai myöhään yöhön asti ajamisesta, että heräsimme vasta puoli kymmeneltä aamulla. Asiassa oli se huono puoli, että ajoaikaa tuhraantui, mutta oltiinpa virkeitä.

Yöllä oli satanut, joten pölynmuodostus ei tulisi olemaan toivottoman runsasta. Alokkaiden kaivamia poteroita väistellen luovimme takaisin väylälle, ja löysimme kaipaamamme laavun kivenheiton päästä, toiselta puolen leiripaikkana käyttämäämme mäkeä!! Ruska-laavulla tosin oli jo asukkaita ja tulet valmiina, ja saimme luvan liittyä iloiseen seuraan paistamaan muutaman makkaran aamupalaksi. Makkarat syötyämme ja jutusteltuamme hetkisen (sovimme tapaavamme samassa paikassa samaan aikaan vuoden kuluttua) jatkoimme Hämeenkankaan tiedustelua löytäen hetkessä noin 412 yöpymiseen soveltuvaa laavua. Koiviston Kaivon pohjalla kävimme ihmettelemässä, että miten täältä pääsee pois. Vaikka montun pohjan luulisi olevan likillä maan keskipistettä, mittanauha väitti silti pohjaveden pinnan olevan 5 metriä alempana. Hämeenkankaan kierroksemme päätteeksi päädyimme lopulta Hämeenkyröön syömään "reilunkokoista wieninleikettä". Hyvä mainos saa syömään ähkyannoksen vaikkei ole edes nälkä. Hämeenkyröstä saatiin myös lääkettä jäsenkokelaamme punottavaan silmään, joka lie ärtynyt huimien suoritustemme herkeämättömästä seuraamisesta.

Hämeenkyröstä matka jatkui Länsi-Teiskoon tarkastamaan erään etukäteen herkulliseksi tiedetyn EK:n kunto. Tässä vaiheessa alkoi herätä epäilys siitä, että kaikkea suunnistuskoneeseen syötettyä reittiä ei millään ehditä ajaa, joten Kurun länsipuolen alueen tutkimuksesta päätettiin leikata puolet pois. Aikaa kuitenkin kului kaksin verroin johtuen puomeista, joita emme luotiliivien puuttuessa lähteneet kiertämään. Kurun pohjoispuolella teimme pikku lenkin paremmalla onnella nauttien tasamaan asukille käsittämättömistä syöksykierteistä, ja siitä pudottelimme Hammonperän kautta Muroleen kanavalle sumpille. Turhaan ei Kurun ympäristön sorateitä kehuta.

Murolesta kaahasimme Orivedelle ja edelleen pikkuteitä Luopioisiin ja Auttoisiin. Padankoski-Auttoinen -väli on upeaa nopeasti ajettavaa sorapaanaa. Siitä lähdimme kruisailemaan hyvin pieniä teitä myöten kohti Ruuhijärveä, ja ensin olikin ongelmia löytää oikean väylän pää. Palan matkaa näitä kapeita kujia ajettuamme Lakun moottori sammahti vauhdista, ja pyörän pysähdyttyä keksin että oksa oli lyönyt tappokatkaisijaan sammuttaen ikiliikkujan. Se käynnistyi heti napista, mutta samalla putkeen päässyt seos räjähti aiheuttaen veretseisauttavan pamauksen, joka pisti takanatulevat kaipaamaan taas luotiliivejä luullen että ollaan kuitenkin kielletyillä vesillä. Hassu juttu, että MäkiHonda sammui samaan paikkaan ja samasta syystä, mutta käynnistyi sentään ilman kovapanosammuntoja. MutaGuzzi selvisi tästäkin kokeesta täysin pojoin. Oikeaa reittiä piti hieman hakea paikassa, jossa runsas puusto aiheutti viivettä suunnistushärvelin toimintaan tilanteessa, jossa oli monta jyrkkää suunnanmuutosta pienellä matkalla. Vehje kun näytti mihin suuntaan sattuu. Täällä jossain hätistelimme lokkiparven polulta lentoon, mistä suivaantuneena pommittajat ryhmittäytyivät kostohyökkäyksen. Jäsenkokelas sai valkoisen kämmenen kokoisen osuman rintaansa, mutta jäimme henkiin.

Evon Kansallispuiston aluella törmäsimme "tie poikki"-kylttiin. Paikalle tallustellut lierihattuinen metsänvartijan apulaisen tuttu antoi meille luvan ajaa heiveröisestä sillasta, joka oli tukkirekkojen vuoksi laitettu ajokieltoon. Siispä kaasutimme raskaan maansiirtokaluston sillan yli ongelmitta. Seuraavassa risteyksessä, josta piti kääntyä, oli taas ajoneuvolla ajo kielletty -merkki, mutta lisäkilven teksti oli imarteleva: "SALLITTU MH:N AJONEUVOILLE". Reittimestarilla olisi siis ollut oikeus käyttää tietä, koska nimikirjaimet täsmäsivät.

GT-kartan tieviivan leveydet eivät aina kerro totuutta väylän leveydestä maastossa tai sillä kasvavan puuston järeydestä. Ongelmia tulee kuitenkin vasta kun vesakon rinnanympärysläpimitta ylittää 25 senttiä, tai puita on niin tiheässä ettei mahdu välistä ajamaan. Risteävän tien löytäminen on myös joskus hankalaa, ja silloin kannattaakin yksinkertaisesti vain kääntyä, kun suunnistuskone näyttää että tästä se lähtee. Länsi-Teiskossa oli eräällä pätkällä ek:n hankaluus esimerkillisesti kerrottu kirjoittamalla siniseen tienviittaan "HANKALA". Jossain Asikkalan länsipuolella (tarkalleen sanottuna gps:n suuntanuolen kärjen kohdalla) ohitimme heinätyöväkeä ja keskelle kapeaa peltotietä pysäköidyn autonsa. Puoli kilometriä myöhemmin tie pökkäsi viljapeltoon, vaikka suunnistuskoneen mukaan sen piti jatkua. Käänsimme nuotit ympäri, ja palasimme kysymään neuvoa heinäntekijöiltä. Isännän ohje kuului, että "Siitä ensin ruispellon reunaa, ja sitten ojan yli, kyllä se tien pää sieltä löytyy. Noilla varmaan pääsee". Varmuuden vuoksi reipas motoristinalku Eetu lähti meille oppaaksi minicrossipyörällä vetäen letkan ensin pitkin ruispellon reunaa, ja sitten ojan yli. Suurkiitokset isännälle luvasta ja Eetulle asiantuntevasta opastuksesta!!

Asikkalaa lähestyessä alkoi polttoaine käydä vähiin MäkiHondasta, jossa on jokusen litran Lakua pienempi tankki. Käyttämillämme reiteillä oli varsin harvakseltaan tankkauspisteitä, ja Asikkalaan oli yllättävän pitkä matka. Eihän meillä silti mitään hätää ollut, sillä MutaGuzzin valtavasta bensiinivarastosta riittäisi kyllä koko kerholle menovettä muutamaan reissuun, hanakin on sopivassa paikassa pulloon liruttelua ajatellen. Ratsujen juottopaikalle asti kuitenkin päästiin työntämättä tahi Guzzin tankkia verottamatta. Lakun tankissa oli vielä 3 litraa, mutta MäkiHondan tankki oli ihan kuiva.

Asikkalasta olisi vielä ollut pitkät pätkät sorareittiä suunniteltuna, mutta kello oli jo yli 11 perjantai-illalla, joten suuntasimme kohti Kontrollia käyttäen (melkein) lyhintä reittiä. Koska epäilimme Kontion saattavan olla Sysmässä (ei ole ikinä arvattu oikein, eikä nytkään...), teimme pikku koukkauksen Kalkkila - Nuoramo - savioja - Hartola. Kontrolli löytyi, ja sinne saapuivat samaan aikaan Kauhajokiset vahvistukset, jotka olivat lähteneet matkaan lähes vuorokauden meitä myöhemmin. Kontrollista ajelimme Muurameen Leppäkosken kautta päästäksemme vielä vähän soralle. Tälle välille sattui myös retken ainoa mainittava vesisade.

Saavuimme rallipaikalle kahden maissa yöllä. Teltan pystyttämisen jälkeen kattelimme meininkiä muutaman tunnin, mutta sitten oli tapaaminen nukkumatin kanssa. Nukkuessa sataneesta runsaasta vedestä olivat tietoisia vain Pohjois-Suomen päällikkö ja nuorisovahvistus, joilla oli luonnonilmiöstä teltallinen vettä todisteena. Hondajaosto kyseli herättyään, että "onko täällä satanut vai?" Nukuimme taas sen verran myöhään, että myöhästyimme lauantaiaamun enduroajelulta, mutta olihan meillä reittiä ajettuna. Hienosti järjestetty lenkki pojilla oli kuulemma ollut. Etsimme sitten turhaan paikkaa missä grillata makkaroita, mutta emme sitä löytäneet. Aika paha moka, että noinkin oleellinen asia puuttui. Toisaalta ruokailut pelasivat sujuvasti, eikä jonottaa juurikaan tarvinnut.

Tuttujen kanssa turinoituamme lähdimme tutkiskelemaan paikallisia nähtävyyksiä. Ajelimme ensin Korpilahdelle, mistä yritimme suunnistaa Petäjäveden suuntaan sorateitä hyväksi käyttäen. Suunnitelma ei kuitenkaan ilman sähkökompassia ja karttaa onnistunut, vaan löysimme itsemme aina joko umpikujasta tai omilta suditusjäljiltämme, tai muuten vaan putkahdimme takaisin Korpilahdelle. Niinpä tyydyimme tekemään vielä pikku lenkin Päijänteen rannassa ja palasimme takaisin Riihivuorelle. Kontiosaunaa ja Valmettikyytiä käytiin testaamassa todeten ne varsin toimiviksi. Illalla, tai oikeastaan aamulla, paistoimme järjestysmiesten ja -naisten pitäessä seuraa muutaman makkaran saunan viereisellä nuotiolla.

Sunnuntaiaamu valkeni synkän pilvisenä, mutta poutaisena. Jälleen hyvin toimivan aamuruokailun jälkeen ohjasimme ratsumme suunnistuskoneeseen ohjelmoidulle sorapintaiselle paluureitille. Lähtiessä piti olla kumarassa, ettei löisi vuorelta laskeutuessaan päätään alhaalla roikkuvaan pilven reunaan. Ilmeisesti edellämme pohjoista kohden lähtenyt Pohjois-Suomen päällikkö ei huomannut varoa mokomaa sillä seurauksella, että pilvi rupesi vuotamaan ja sadetta piisasi koko matkan. Meille vesisade alkoi vasta kotonurkilla, mutta tie oli lähes koko matkan märkä ja muutamalla metsäautotiellä sangen liukas ja liejuinen. Eipähän pölissyt.

Olipa taas hyvä Kontio! Paikkakin oli OK, mutta toivoisimme silti pääsevämme seuraavalla kertaa napapiirin paremmalle puolen.

Make & Pauli & Jukka