Pitkään jo olin haaveillut Itärajan tutkimista Kuhmosta alaspäin. Yläpuolinen osa itärajasta on jo suurinpiirtein tullut ajetuksi aiemmilla reissuilla. Kontion ollessa TAAS näin etelässä suunnittelimme reitin siten, että ensin ajettaisiin pikasiirtymänä Pulkkilaan, josta surautettaisiin soraa pitkin itärajalle ja sitä mukaillen alaspäin aina Kiteen korkeudelle saakka. Weljien vahvistukseksi oli tulossa Tomi eXtraLargella, sekä Jukka Mörköllä. Muta-Guzzin varaosaongelmien sekä työkiireittensä vuoksi Pohjois-Suomen päällikkö joutui tyytymään rupulikumien sijaan sileämpirenkaiseen vaihtoehtoon, mutta siitä huolimatta päätimme noudattaa valmista suunnitelmaa ja gepsiin naputeltuja reittejä lähes sellaisenaan ja aloittaa operatiivisen osuuden Pyhännältä.

Lähdimme matkaan keskiviikkona iltasella tarkoituksenamme viettää kaksi sissiyötä matkalla polun varressa. Näin ei ajoaikaa tuhraannu leirielämään, kun leiriydytään myöhään ja lähdetään liikkeelle varhain... Pääosin asfalttia pitkin tapahtunut 350 km:n siirtymä Pyhännälle ajettiin synkkien pilvien varjossa. Tie oli lähes koko matkan märkää ja paikoin näkyi sataneen kovastikin, mutta niskaan ei vettä saatu juurikaan. Reisjärvellä Lakun mittarinvaijeri katkesi pyörittyään 110 tuhatta kilometriä, vaan eipä tuo matkan tekoa soralla mitenkään haittaa. Kärsämäellä oli Siwa auki vielä puoli yhdeltätoista illalla, ja sieltä otettin mukaan pikku purtavaa illaksi. Pyhännällä pilvet katosivat taivaalta sopivasti soraosuuden alkaessa. Sade oli mukavasti kastellut soratiet, joten pölystä ei ollut haittaa nyt eikä suuremmin koko reissulla.

Soratielle käännyttiin uskomattoman hienoissa olosuhteissa: Ilta-aurinko paistoi selän takaa, ja märästä luonnosta nousi sumua. Jos olisi ollut aikaa keskittyä valokuvaamiseen, niin vuoden luontokuva -pokaali olisi ollut varma. Vasta-aurinkoon olisi ollut varsin hankala ajaa, mutta näinpäin ei ollut mitään ongelmaa. Useita hienoja erikoiskokeita hyväksytysti läpäistyämme aloimme etsiä yöpymispaikkaa, ja sellainen löytyikin Sukevan vankilan takametsistä pikku polun varresta.

Aamulla kamat nopsasti kasaan ja paanalle. Kohtapian pysähdyimme Jyrkässä ihmettelemään Ruukintupaa ja koskea, ja Haataistenjärven jälkeen tienviittoja, joissa luki sopivasti "Kontio" ja "Kontiontie" Ei niinkään harvinaista, sillä kotomatkalla Virtasalmella näimme täsmälleen samanlaiset kyltit. Emme kuitenkaan valinneet tuota oikotietä, vaan pidemmän ja laadukkaamman reitin. Tänä toisena ajopäivänä ajoimme sukevalta Ilomantsin Möhköön, ja sille välille mahtui suuri määrä erinomaisia pätkiä, joitten tarkkaa sijaintia tahi järjestystä on näin jälkeenpäin mahdoton sanoa. Mutta hienoa oli. Keli oli varsin helteinen ja juomaa kului, mutta viime päivien sateitten ansiosta pöly ei vaivannut.

Nurmijärvellä meitä tervehti levähdyspaikalla outo näky: Naisenpuolikas lojui soutuveneessä vieressään puhelin ja viesti, jossa alaosa kaipaili yläosaansa. Höh. Sen jälkeen pian pääsimme Ruunaan maisemiin, missä syheröä piisasi niin, että suoriin ja tasaisiin teihin tottuneella päätä huimasi. Eräällä pikku tiellä oli majava tehnyt pesän lammen laskuojaan sillä seurauksella, että vesi meni tien yli syöden siitä melekosen palan ja muuttaen sen järveksi. Huono padonrakentaja majava ei ole, sillä tippaakaan ei padosta tihkunut vettä läpi. Totesimme reitin läpäisy-yrityksen liian riskaabeliksi, ja lähdimme etsimään kiertotietä. Ruunaan maisemissa oli myös kolmisen kilometriä väylää tiheän pari-kolmemetrisen vesakon vallassa. Koska takaisin kääntyminenkään ei tuntunut mielekkäältä ja avarampi tie jo häämötti näytön yläreunassa, niin jatkoimme puskemista. Oli voittajan tunnelmat, kun päästiin nousemaan kasvillisuudesta vapaalle ajouralle.

Vattuaholla kartassa läpiajettavana näkyvä tie näytti päättyvän talon pihaan, jossa nuori isäntä kiersi tupaa Tunturi sportilla. Saimme mopoilijan pysäytettyä ja varovasti tiedustelimme tien olemassaoloa ja mahdollisuutta sen käyttämiseen. Poika osoitti nurmikon perällä olevaa aukkoa puitten välissä ja sanoi "siitä vaan". Metsässä oli todellakin joskus ollut tie, joka kurvasi toisen talon keittiön ikkunan alta jatkaen syvemmälle metsään. Alkoi olla jo iltamyöhä, ja talossa oli ilmeisestikin jonkin sortin juhlat menossa. Ikkuna oli täynnä heiluttavia käsiä ja sieltä huudettiin jotain, mutta emme jääneet ottamaan tarkempaa selvää tuosta ilmeisestikin ystävällismielisestä tervehdyksestä, vaan siihen reippaasti vastaten jatkoimme matkaa. Tie muuttui aika hikiseksi, mutta saimme ohjattua ratsut läpi muutaman kilometrin päässä kulkevalle kylätielle.

Rajavyöhykettä on paikoin kavennettu, ja näin on tullut kansalaisen ajettavaksi muutamia mainioita pätkiä, jotka ennen ovat olleet vyöhykkeen sisällä. Mainittakoon esimerkiksi tiet Hietajärviltä Hoikkaan ja Jokivaarasta Aajevaaraan. Alkoi olla jo myöhä, ja aloimme taas suunnitella yöpymistä. Möhkön kylän reunassa kuitenkin näimme lähietäisyydeltä karhun tallustavan tien yli, ja osalta porukasta meni halut sissiyöpymiseen korvessa. Ei kontio tosin kovin pelottavalta näyttänyt löntystäessään 6 numeroa liian iso turkki päällään. Eikä edes pysähtynyt kuvattavaksi mokoma.

Niinpä kurvasimme pystyttämään telttaa Möhkön leirintäalueelle, missä saimme nukkua turvallisin mielin. Yöllä kuulemma karhu oli käynyt alueen laidalla koiraa huudattamassa... Saimme myös kuulla monta tarinaa karhuista. Illan mittaan sai sen kuvan, että itse asiassa niitten kanssa tullaan hyvin toimeen. Möhkön Leirintää voi lämpimästi suositella motoristeille ja muillekin.

Maittavan aamupuuron ja kamojen pakkaamisen jälkeen ajoimme muutaman sata metriä ja poikkesimme Möhkön Mantalla kahvilla ja näkymiä ihailemassa. Manta on kuivalle maalle vedenpaisumusta odottamaan parkkeerattu laiva, joka palvelee kahvilana. Tarjoustani maksaa eväät tiskaamalla ei hyväksytty. Hiukan kauemman telttaansa pakannut nuorisojäsen ei havainnut tiensivuun parkkeerattuja pyöriämme, vaan kaasutteli ohitsemme kohti Ilomantsia, jossa tiemme jälleen yhtyivät huoltoasemalla. Onneksi on puhelimet, miten sitä on ennen pärjätty? Ilomantsissa poikkesimme tekemässä rahaa automaatilla, ja kiipesimme vesitorniin tähystämään maisemia. Vesitornin huipulla olevaa kahvilaa isännöi paikallinen viiniyrittäjä. Kahvilan likoille esittämääni kysymystä "Onko se tosiaan täynnä viiniä?" ei taidettu heti ymmärtää vitsiksi, ilmeestä päätellen. Kaikkea ne turistit kyselee.

Helteen jatkuessa kruisailimme Ilomantsista eteenpäin isompia sorateitä naatiskellen Värtsilään ja Kiteelle. Puhoksella piipahdimme tienvarsikuppilassa kahvilla. Jäljellä oli enää loppurutistus ja muutamia hienoja pätkiä. Enonkosken itäpuolella, jossain, ihailimme mäeltä kaunista maalaismaisemaa sekä koillisesta lähestyvää tummaa salamoivaa pilveä, jonka kulkureitti näyttäisi leikkaavan omaamme. Pysähtyessämme Enonkosken keskustassa apteekkiostoksille pilvi melkein saavuttikin meidät, mutta saimme harhautettua sen jäljiltämme kurvaamalla kohti Juvolaa ja Oravin kontrollipaikkaa.

Kontrollissa hommat hoituivat tuttuun tapaan, ja koskapa kuulimme Savonlinnassa olevan melkoiset ruuhkat oopperabileitten takia, lähdimme kiertämään Haukivesi-nimistä järveä Rallipaikalle Rantasalmelle pohjoisen eli Varkauden kautta. Matka olisi ollut suunnilleen sama, valitsi kumman reitin hyvänsä. Linnuntietä ajaen Rallipaikka olisi ollut varsin likillä, mutta siinä oli tuo mainittu vesieste välissä. Varkauden kautta ajaessa sai Tappuvirralla nauttia meilläpäin harvinaisesta herkusta - lossimatkasta. Lossin jälkeen auringon kuumentamalle tielle satanut vesi höyrysi voimakkaasti saaden aikaan sadunomaisen tunnelman.

Rallipaikalle saavuttua selvisi pian, miksi etukäteen kerrottiin leiri- ja parkkialueitten olevan erilliset. Tapahtuma oli niin mäkisessä maastossa, ettei joka paikkaan (joka) mopolla päässyt. Teltanpaikkojakin oli rajallisesti, tai ainakin vaati kekseliäisyyttä löytää niitä. Asia aiheutti jonkin verran nurinaa sileäkumisten mopojen kuljettajien keskuudessa, mutta meitä ei moinen pikkuasia vaivannut. Muutenkin kaikki pelasi, ja onhan rallin koettu tunnelma loppujen lopuksi hyvin pitkälti itsestä kiinni.

Kotomatkalle oli taas suunniteltuna sorareitti, joka painotti matkan etenemistä. Sunnuntai-illaksi piti päästä kotisatamaan. Matkalla kävimme katsastamassa aavemaisen Pönttövuoren vanhan rautatietunnelin, ja Jyväskylän länsipuolelta oikasimme soraa pitkin Peräseinäjoelle. Reissulle tuli kaikenkaikkiaan mittaa reilu 2000 km, ja soraprosentti oli kohillaan. Itä-Suomen sorapaanat tuli todistettua soramotoristin paratiisiksi. Ainut tekninen murhe oli Lakun mittarivaijerin katkeaminen, eli vähällä päästiin.

Ehkäpä ensi kerralla pohjoiseen...

Make & Tomi & Jukka