Pitkästä aikaa Kontio oli pohjoisessa. Kontrolli oli Ranualla, ja etukäteen arvelin rallipaikan sijaitsevan jossain Kemijärven suunnalla, mutta eipä arvattu taaskaan oikein. Vaan eipä tuolla väliä kun ilmansuunta oli pitkästä aikaa oikea.

Lähdin 17. Kontion metsästykseen keskiviikkoaamuna varhain ja päräytin suorinta tietä Pielavedelle naapurin mökkityömaalle. Keskiviikkopäivä meni betonia kärrätessä. Iltasella Antti saapui myös paikalle boxerilla ja Tomi tuli torstaiaamuna XL:llä.

Kun porukka saatiin kasaan ja ratsut juotetuksi Pielavedellä, lähdimme ajamaan isoja sorateitä ja pieniä asfalttiteitä kohti Sotkamoa. Kuusamoon piti ehtiä illaksi ja mieluummin hyvissä ajoin, joten kovin syville reiteille ei keretty poiketa. Onneksi Itä-Suomalaisista maisemista voi nauttia isommillakin väylillä. Sotkamon Shellillä nautittiin maittava lounas, jonka jälkeen suuntana oli Ala-vuokki ja Raatteentie. Raatteentien päässä poikettiin museolla ja kuunneltiin tovi oppaan selostusta, otettiin pari kuvaa ja jatkettiin matkaa. Romut oli jo näköjään siivottu pois tien varresta... Raatteentieltä ylöspäin aikomamme tie oli suljettu siltarempan takia, joten kurvasimme Aittovaaraa kohti seuraavaa pikkutietä pitkin. Aittovaarasta Juntusrannan kautta edelleen Hossaan johtaa kapeahko asfalttitie, paikoin ihan hieno. Hossassa juotiin munkkikahvit, tankattiin mopot ja ostettiin hiukan purtavaa illaksi.

Hossasta jatketiin maukasta asfalttipaanaa Kurvisen paikkeille asti, mistä lähtee Weljien perinnepätkä rajaa nuollen Hyöteikön, Tammelan ja Iso-Kivirannan kautta edelleen Riekkiin motoristihotellille. Hotellilla laitettiin heti katiskat järveen ja tuli saunanpesään. Uistintakin käytiin vähän heittämässä ja pitäähän aina käydä veneellä valtakunnanrajalla kääntymässä. Maatameno meni myöhään (tai oikeastaan aikaiseen) ja kun joka jannulla oli ennestäänkin univelkaa, niin herättiin vasta kymmeneltä. Aikainen lähtö jäi siis haaveeksi, mutta oltiinpa virkeitä. Kiirettä ei muutenkaan ollut, sillä Ranualle oli suunniteltuna reittiä vain reipas 300 km. Runsaan hernekeittoon ja saatuun ahvensaaliiseen perustuvan päivällisen jälkeen räjäytimme koneet tulille ja suuntasimme ensin kohti Kuntivaaraa, jonne huipulle johtavan väylän ajokelpoisuutta oli tarkoitus tutkia. Letka kuitenkin katkesi ensimmäisessä risteyksessä häntäpään ajaessa suoraan kirkolle. Emme sitten enää ajaneet Riekkiin takaisin (50km), joten Kuntivaaran valloitus jäi seuraavaan kertaan.

Kuusamon keskustassa loroteltiin kamelien kyttyrät täyteen, joten ennen Ranuan kontrollipaikkaa ei enää tarvinnut tankata. Pikku pikitiekaahailun jälkeen päästiin taas asiaan eli soralle. Oivanginjärven tuntumassa etenimme hienon harjun laella kumpuilevaa ja mutkittelevaa sorapaanaa pitkin, kuin Punkaharjulla ikään. Jonkin matkan päässä oli sähköisen suunnistusapuvälineen mukaan risteys, mutta kohdalla oli vain talo. Tarkemmin katsoen talon takana metsänreunassa näkyi puiden latvuksissa kolo, ja tie menikin pihan läpi. Pihassa ärhentelevät koirat saatiin ohitettua ajamalla toinen jalka satulan päällä samalla toisella kädellä rappusilla ihmetteleville pikkupojille morjestaen. Löydetty tie oli varsin makia ja käsittääkseni täysin luvallinen ajettava.

Seuraava EK oli GT-karttaan merkitty katkoviivalla. Maastossa se näytti paikoin porojen tekemältä polulta ja paikoin crossiradalta. Asiallista väylää siis. Muutaman kilometrin päässä tien katkaisi syvä oja, jonka yli norsujen punnertaminen olisi ollut turhan hikinen homma. Asiaa tiedusteltiin jalkapatikassa, ja todettiin että ongelma voidaan kiertää ajamalla viereisen suon kautta. Näin kuivan kauden jälkeen operaatio onnistui (turhankin) helposti. Suon jälkeen oli vielä muutama kilometri polkua kangasmaastossa ja sitten alkoi isompi soratie, semmoinen nopea mutta mäkinen ja mutkainen, vähän niinkuin Wilmatunturin maastoissa. Sitä olikin pitkästi, aina Livojärvelle saakka.

Karvosessa aikomamme reitti oli puomilla suljettu, emmekä ehtineet ihmetellä asiaa kovinkaan pitkään, kun paikalle pysähtyi naispuolinen Primeraa ohjastava alkuasukas. Maanomistajan elkein tämä ystävällismielinen henkilö uteli suunnitelmiamme ja selvitti seikkaperäisesti puomin syntyhistorian. Metsäyhtiöiden syytä kaikki. Puomia emme halunneet kiertää, mutta saimme silti hetkisen perustella hinkuamme körötellä pikku polkuja sen sijaan, että päräyttäisimme perille nopeasti ja helposti isoa tietä pitkin. Niin, miksi tosiaan? Tämän virkistävän tapaamisen jälkeen kokeilimme toista reittivaihtoehtoa, joka ei ollut puomilla suljettu, mutta sen katkaisi joki. Ajoimme sitten seuraavaan reittipisteeseen nopeasti ja helposti isoa tietä pitkin.

Keli oli varsin kuivaa ja pölyä sitä mukaa. Vaikka edellisinä päivinä oli jonkin verran satanutkin, niin reitillemme ei ollut sateita osunut kuin muutamassa kohdin. Ei silti oikein uskaltanut sadetta toivoa, koska Esteri-jumala ei ymmärrä mitään kohtuuden päälle. Tuuli oli onneksi navakka ja pääosin poikkitiehen, joten pitämällä reiluja pölyrakoja pahaa ongelmaa ei päässyt muodostumaan, vaikka äijät näyttivätkin kalkkilaivan kapteeneilta.

Herkku loppui tai ainakin sokerikuorrutus oheni Kouvassa, josta paineltiin piiiitkiä suoria Sarajärvelle, soratietä tosin ja maisemien ollessa kohillaan. Noitisuolla oli pätkä pienempää polkua, vaikkakin lähes viivasuoraa. Tästä länteenpäin maasto selvästi muuttui erilaiseksi sorateiden ollessa suoria ja röykkyisiä, ainakin ne mitä meidän kohdallemme sattui. Noitisuolla nähtiin reissun ainoat porot. Ne oli kaikki koottu tänne samaan paikkaan lukumäärän ollessa viidensadan hujakoilla. Poroja oli joka puolella mettät täynnä. Ihmeteltiin poroja ja rasvattiin kardaanit.

Isompia teitä myöten siirryttiin Kelankylään ja Kokkokylään. Viimeinen kunnon EK ajettiin Sääskijärventietä ja Luiminginsuontietä, joista jälkimmäiselle oli ajettu paksulti pehmeää hiekkaa, jossa oli suurehkoja kiviä seassa. Lisäksi siinä oli moottoripyörällä tehtyjä uria. Pehmeää pätkää oli aika pitkälti ja välillä piti huilata kun jalat olivat maitohapoilla. Kaatumisiltakaan ei vältytty, mutta onneksi vaurioita ei tullut. Selvittiin kuitenkin läpi ja pikitielle päästyämme olimme Ranuan kupeessa muutaman kilometrin päässä kohteesta.

Kontrollipaikkaa ei ollut mitenkään merkitty, emme ainakaan huomanneet. MP69:n tiskikin oli nurkan takana piilossa. Kukaan meistä ei ollut painanut mieleensä, minkä nimisellä huoltamolla kontrolli sijaitsisi, mutta Ranua on kuitenkin aika pieni kylä ja kontrollipaikalla väkeä kohtuullisesti, joten paikka löytyi vaikeuksitta. Koska vastapäisellä TB:llä oli vähemmän tungosta, piipahdimme ensin siellä tankilla ja hyvin ansaitulla kahvilla. Tankkaamisen yhteydessä sattui pikku haaveri - tankilta pois tuupatessa Muta-Guzzi kellahti kyljelleen ja tankki alkoi vuotaa sisäpuolisen kiinnityshahlon paikkeilta. Vuotokohdassa ei silmällä erottanut minkäänlaista vikaa, mutta pensaa tuli silti lorisemalla. Tankki on ilmeisestikin Nailonia, joten huoltamon hyllystä löytyneellä Super Epoxyllä tehtiin paikkaus hyvin puhdistettuun oletettuun vuotokohtaan. Korjaus vaikutti pitävältä. Aikaa siinä kuitenkin meni ja huoltamokin kerkesi sulkea ovensa, mutta muun avun lisäksi hymyilevät tytöt toivat vielä remontintekijöille mukilliset kahvia ja korillisen ylijääneitä leivoksia. Teboil hoitaa siis myös moottoripyöriä ja motoristeja!

Yön jo hämärtyessä ja viilentyessä lähdimme hissukseen ajamaan kohti Rallipaikkaa Kemin Jokikeskusta. Reittiä ei ollut tällä kertaa merkitty mitenkään risteyksiin, mutta ajo-ohje oli toki selkeä. Hirvien pelossa emme kovin lujaa ajaneet, ja samasta syystä letkaamme lyöttäytyi yksi otsa edellä ajettava pyörä. Kaveri oli aika kylmissäänkin kylmästä kelistä ja olemattomasta varustuksestaan johtuen. Loppumatkasta tämä paleleva motoristi kyllästyi verkkaiseen tahtiimme ja päästi hevosvoimat valloilleen ampaisten kohti auringonlaskua. Jälkeenpäin rallipaikalla kuulimme ja näimme huikean demonstraation siitä, mitä tapahtui, kun sadanneljänkympin vauhdissa hirvi loikkasi eteen. Kumi valitti ja motoristi oli ollut varma loppunsa koittamisesta. Kohtaaminen oli kuitenkin päättynyt onnellisesti siihen, että hirvi oli takajalat motoristin ohimoa hipoen loikkinut metsään. Kuljettaja näytti olevan shokissa vielä seuraavana päivänäkin, mutta lääkitys oli onneksi jo aloitettu.

Rallipaikka oli varsin idyllinen huolimatta sijainnistaan lähes kaupungin keskustassa. Vaatteiden riisuminen aloitettiin jo portilla, kun rannekkeita tarkastettiin. Löysimme saunan päädyltä tyhjän alueen, johon partiomme leiriytyi. Siitä sukelsimme saman tien hienoon, tyhjään ja kuumaan saunaan, mikä on aika harvinaista Kontiossa. Löylyäkin tuli ja kuumaa vettä. Saunan jälkeen kerkesimme vielä ostamaan yhdet oluet ennen kuin hanat pantiin kiinni. Makkaranpaistokin onnistui, vaikka aika kova tungos siellä oli. Makkaranmyynnin edistämiseksi alueella oli vain pari nuotiopaikkaa, mikä on aika vähän vajaalle parille tuhannelle hengelle. Pitää ensi kerralla muistaa pakata kertakäyttögrilli mukaan. Kavereita oli taas paikalla, ja tutuksi tuli uusia kasvoja kurapyöräfoorumilta ja muutenkin.

Lauantaina oli aamulla varsin kylmä jonotella aamupalaa. Onneksi ei sentään satanut. Aamupäivällä retkueemme lähti mukaan järjestetylle Enduroajelulle, jonne näytti olevan tulossa melkoinen joukko hymyileviä motoristeja. Pääjoukon sijaan lähdimme mukaan Raimon ja Matin pikaisesti organisoimalle toiselle lenkille, jolle osallistui seitsemän pyörää. Ajelimme Tervolaan kahville ja takaisin. Kovin päätä huimaavia reittejä ei tuolta suunnalta ilmeisesti löydy, vaan niitä aiemmin mainittuja suoria ja röykkyisiä pätkiä, joista suuri osa näyttäisi kartan mukaan olevan umpikujia. Mukavaa oli kuitenkin hyvässä seurassa ajella ja tavata taas muutamia uusia kasvoja. Paluumatkan röykyissä Guzzin tankki antautui uudelleen, mutta vuoto oli onneksi varsin lievää. Italiaano saatiin ajamalla takaisin leiripaikalle, missä korjaus uusittiin ja se pitikin sitten ainakin kotia saakka. Ruokaakin saatiin vielä ajelulta tultua, joskin jono oli älypitkä ja seisoikin välillä ruoan tehtyä välipään. Vaan mikäpä siinä jonotellessa, kun jonossa piisasi showta ajankuluksi.

Lauantai-iltana oli taas kunnon saunomisen jälkeen hyvä mennä lämpimänä makuupussiin, josta heräsi aamulla kylmissään. Sunnuntaiaamu Kontiossa on aina äänimaailmaltaan hieno, kun väki käynnistelee erilaisia pyöriään ja kaasuttaa tiehensä. Sitä pitäisi joskus taltioida hyvän nauhurin avulla. Aikainen lähtö heti aamupalan jälkeen ei oikein toteutunut, mutta yhdentoista maissa sentään päästiin matkaan. Pohjois-Suomen päällikön vetämänä yhden boxerin verran lyhentynyt karavaani kulki isompia ja pienempiä pikiteitä kohti Pulkkilassa sijaitsevaa päämajaa, jonne reissun operatiivisen osuuden voidaan sanoa päättyneen. Välillä poikettiin metsäpoluillakin, ja Montan Leirintäalueella juotiin kahvit vastaleivotun pullan kera. Montta on esitteen mukaan saanut nimensä saman nimisestä sankarista,joka on häätänyt siellä asuneet jättiläiset pois ihmisasutuksen tieltä. Eipä tosiaan näkynyt jättiläisiä enää. Loppumatkasta totesimme Kestilä-Pulkkila pikatien keskeneräiseksi, sillä se ei ollut vielä läpiajettavissa eikä edes kokonaan olemassa. Siispä oikaisimme viimeiset kilometrit kohti päämajalla odottavaa herkkupöytää perinteisesti Majanperän kautta.

Kotiin Päntäneelle päästyäni Lakun mittariin oli kertynyt karvan verran vaille 2000 kilometriä vailla isompia murheita. Kiitokset jälleen onnistuneesta Kontiosta Wilman Weljien johtokunnalle, jäsenistölle, reittimestarille, Pohjois-Suomen päällikölle, huolto-osastolle sekä vieraileville tähdille. Kiitokset myös Kontion puuhamiehille.

WW