Kontion metsästys aloitettiin reippain mielin keskiviikkona puolelta päivin, kun Päntälästä ja Kurikasta karautettiin Kohti Pulkkilan Päämajaa. Matka joutui mutkaisia asfalttiteitä ja hieman soraakin pitkin, kuitenkin niin, että perillä oltiin kuuden maissa. Pulkkilaan kokoontui neljä soralinkoa, eli minä ja Antti Etelä-Pohjanmaalta, Raimo Oulusta sekä päämajan komentaja itse. Huoltojoukkojen loihtiman maittavan aterian jälkeen lähdimme ratsastamaan kohti auringonlaskua aloittaen perinteisesti Majanperän kautta. Rutikuivat tiet pölisivät, mutta kova tuuli ja pitkät hajuraot auttoivat.

Ensimmäinen tauko pidettiin kauniissa järvimaisemissa Manamansalon lossilla. Sää oli kaunis ja helteinen, näin illasta tosin jo vähän viileämpi. Lossilta selvittyämme ajoimme saaren läpi tervattua väylää pitkin, kunnes vihdoin Oikarilankylästä päästiin soralle ja alettiin nousta kohti Kivesvaaraa. Matka eteni Raappananmäen kautta Jokilehtoon ja edelleen Karttaan merkatulle "Petsamon kämpälle", joka kuitenkin oli yksityisomistuksessa ja kielletty satunnaisilta kulkijoilta. Kämpän lisäksi peruskartasta oli etsittynä valmiiksi ja Ozi Exploreriin merkattuna kymmenkunta laavua tahi kotaa, joissa aioimme viettää tunnelmallisen sissiyön. Reitit olivat niin kohillaan ja pojilla niin kova ajointo päällä, että ensimmäisiä mahdollisia yöpymispaikkoja ohitettiin suosiolla. Petsamon kämppä ei ollut käytettävissä, ja seuraavana erityismaininnan ansaitsevien Hietajärven ja Poikkijärven oikoteiden jälkeen oli Poskimäellä muutaman kilometrin päässä Paljakasta sijaitseva kota. Paikka löytyi asiallisen mönkijäuran päästä ja se täytti toiveemme enemmän kuin hyvin. Reittimestarin epäiltiin jopa tuntevan paikan ennestään, koska se oli tiettömän tien päässä ja löytyi noinkin helposti. Ihmeelliset ovat Ozin tiet !

Kodassa oli hyvin tilaa neljälle uupuneelle motoristille ja nuotipaikalla saatiin makkarat kypsiksi. Raimon kaasulla käyvä hyttyskarkotin todettiin toimivaksi - hyttysiä olikin "riittävästi". Yöllä grillaillessamme iso Gessu alkoi yllättäen itsekseen lorotella bensaa alleen tankin huohotusletkusta. Onneksi lorina huomattiin, eikä suurempaa polttoainevajetta päässyt syntymään. Oudon ilmiön perimmäinen syy jäi reissulla selvittämättä, mutta eteenpäin selvittiin nostamalla letkun pää tankin yläpuolelle.

Aamusella noustiin mönkkäriuraa takaisin isommalle tielle, ja köröteltiin Paljakan hiihtokeskuksen ohi tietämättä mitään siitä, mitä siellä tulisi tulevana viikonloppuna tapahtumaan. Eipä huomattu mitään liikehdintää. Seuraava etappi oli Taivalkosken Metsäkylässä, mistä saatiin ratsuille juomaa, sekä kuskeille evästä seuraavaksi illaksi. Ennen Metsäkylää nähtiin monta hienoa paikkaa ja mm. Rasinkylästä alkava Sammakkotie, isolla kivikloperolla kuorrutettu pätkä, jolla kaikki hiki ei johtunut helteestä... Manamansalon jälkeen reitti kulki syvällä korvessa, ja Metsäkylän kauppa oli ainoa paikka täydentää eväitä ja juottaa ratsut pariin päivään. Edellisestä tankkauksesta oli 350km arvioidun 300:n sijaan, mutta kaikki pääsivät tankille asti nikottelematta. Kaupan yläpuolella vaaran laella käytiin tervehtimässä Katia ja Hannua, joiden oli alunperin puhe olla letkassa mukana.

Kahvista ja täyttävistä voileivistä kiittäen joukkomme lähti Metsäkylästä Lohilahden kautta koukaten kohti Askaa ja Jokijärveä, missä nautittiin jäätelöt sillanpielen kioskilla. Kylmäluomalla ajettiin kolmen kapean ja korkean harjun kautta. Niistä viimesellä polku oli niin kaposta, että piti vekslailla saadakseen boxerien tulpanhatut mahtumaan puitten välistä. Vaan päästiinpä ehjänä läpi. Ei ollut polku ehkä tarkoitettu moottoriajoneuvolla ajettavaksi... Vitostien ylitettyämmä pääsimme Irnin kautta Wilman Weljien perinnereitille, jota seurattiin Yli-Ahmosen laavulle saakka nauttimaan välipalaa. Hieno paikka, ja sekin löytyi peruskartan merkintöjen avulla. Haaveilimme myös ajavamme Yli-Ahmosen ja Ylä-Kaarron (Järviä ovat) välistä kannasta kulkevan polun, mutta se oli kettingillä suljettu. Kunnioitimme kieltoa emmekä ajaneet. Seuraavaksi suunnittelimme ajavamme Tervavaaraa kohti peruskartan katkoviivaa pitkin, mutta eteen tuli niin kosteita paikkoja, että luovuimme suunnitelmasta ja pysyimme edelleen perinnereitillä.

Kuusamon puolelle tultaessa alkoi läntisellä taivaalla näkyä varsin synkkiä salamoivia ja jyriseviä pilviä, ja suunniteltu reittimme näytti vievän noitten pilvien alle. Muutimme suunnitelmaa sen verran, että etenimme Motoristihotelli Riekin Pirtille mahdollisimman itäistä reittiä Koppelon ja Iso-Kivirannan kautta ja vältimme näin sateen. Aiempien kokemusten mukaan ukkonen voi tuollapäin viedä ilmat takarenkaasta... Riekissä laitettiin oitis iltakahvit tippumaan ja sauna tulille ja alettiin ajaa uudelleen päivän erikoiskokeita.

"Ei pitäis olla pahoja paikkoja", sanoi reittipäällikkö, kun perjantaina aamusella tiedusteltiin reitin syvyyttä muistellen samalla eilistä helteessä harjulla hikoilua sekä uukkaria suon reunassa. Hellettä ei tosin enää ollut, vaan matkaan lähdettiin tuhruisessa kelissä sadeasut päällä. Eipähän pölissyt. Tie vei ensin Kuusamon kirkolle tankkaamaan. Alkumatkasta allekirjoittaneella oli suuria vaikeuksia sateessa näkemisen kanssa. Visiiri vaikutti huurteiselta, vaikka niin ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla. Ratkaisin ongelman pitämällä visiiriä pienemmillä poluilla auki. Pieniä polkuja piisasikin Posiontien eteläpuolella aina Kolkonvaraan saakka.Tällä välillä Kantturan sähköt olivat hetken hukassa, mutta syynä oli onneksi vain löystynyt akunkenkä. Reitin tekemiseksi tuon hiekkakankaan läpi tarvittiin peruskarttaa ja sen katkoviivoja, ja olihan se hienoa. Päätelmä siitä, että hiekkamaastossa kartan ohuimmatkin viivat ovat ajettavissa, piti paikkansa. Soisemmalla alueella näin ei välttämättä ole. Yhden puron yli kahlattiin, mutta se ei ollut ns. paha paikka, vaan pyörät vietiin yksitellen miehissä yli. Vettä ei ollut paljoa, mutta pohjassa oli suuria liukkaita kivenmurikoita ja ajaminen siten näillä pyörillä mahdotonta. Jossain oli vastassa puomi ja sen kiertotiellä portti. Luulin ensin, ettei portista ole meneminen, vaan onneksi kokeneemmat totesivat sen olevan poroja eikä motoristeja varten.

Aloimme kaipailla paikkaa välipalan nauttimista varten. Kurkijoella sattuikin silmään kyltti, joka opasti kodalle, ja sinne suuntasimme. Paikka oli hieno, ja vatsat täynnä jatkoimme matkaa. Kodalla selvisi myös huurteisen visiirin arvoitus: Sisäpuolen huurtumisenestokäsittely oli muuttunut harmaaksi mössöksi, jonka sai onneksi raaputettua kokonaan pois. Pesun ja saippuakäsittelyn jälkeen visiiri oli taas läpinäkyvä. Jokilammelta alaspäin johti erittäin hieno nopeahko EK, joka oli paikoin ihan täynnä poronjälkiä. Yhtään poroa emme siellä kuitenkaan nähneet. Pätkällä oli mutkaa mutkan perään ja suuria korkeuseroja. Paikoin oli komeat näköalat. Lopulta tie laskeutui komeasti Kostonjärven rantaan. Aikomuksenamme oli kiertää Kostonjärvi Selkävaaran kautta eli pohjoisen puolelta, mutta siellä oikotiet oli suljettu ketjuin. Niinpä kiersimme myös Kynsijärven päästäksemme reitille takaisin. Vielä ennen Taivalkoskea mainittakoon Soiperoisen tie nautinnollisena supisuomalaisena soratienä, jota on mukava ajaa rupulikumein varustetulla multi-purpose-moottoripyörällä, mutkista, mäistä ja maisemista nauttien ja aina välillä sopivasti kaasua annostellen.

Taivalkoskella nautittiin hiukopalaa ja riisuttiin sadeasut. Hetken pyörittiin armeijan poikien treenimaastoissa ampumaradan ja Pahkakurun tienoilla ja siitä suunnattiin keula 20-tien eteläpuolelle kohteena Yli-Kurjessa sijaitseva kapulalossi. Tämä vesistön ylitykseen tarkoitettu laite on muuten normaali pienikokoinen lossi, mutta moottorin sijaan sitä liikuttaa kulkija itse vetämällä vaijerista kapulalla. Jännää. Lossi liikkuu herkästi, mutta massasta johtuen kiihtyy yhden tai kahden motoristin voimin verkkaisesti ja pysähtyy myös hitaasti, paitsi sitten laituriin törmätessään... Lossin jälkeen oli tietä, jossa tiheä pusikko ylettyi tielle asti. Tällaisessa pusikossa porot yleensä viihtyvät, ja pommikoneen äänen kuullessaan ryntäävät juoksuun tielle. Osasin varoa, mutta silti yksi edempänä tiellä seisoskelevan äitinsä perään sännännyt poronvasa oli jäädä alle. Onneksi osumat vain lasketaan!

Vähän vielä soratietä, ja olimme kontrollissa. Siellä kuulimme, että rallipaikka on PALJAKALLA. No eipä siinä mitään, tankki täyteen ja keula takaisin Paljakkaa kohti. Jonkin matkaa köröttelimme pitkässä letkassa välillä muutaman auton ohittaen, meikäläinen tykkilavetilla etumaisena. Kumma kyllä kukaan ei pyrkinyt ohi, vaikka ajelin rajoitusten mukaan satasta. Ehkäpä syynä oli kontrollissa kuullut uutiset useista porokolareista? Poikkeuksen muodosti ohi vingahtava vihreä Kwaak, jonka kuljettaja yritti todistaa takasatulalla epätoivoisesti kauhukahvoista kiinnipitävälle neidolle, että kyllä lähtee. Lopulta kyllästyttyämme jonoköröttelyyn asfaltilla laitoimme Pyssyperän paikkeilla vilkun vasemmalle ja laskettelimme pientä tietä mutta isoa kuulalaakerisoraa Naulaperälle, mistä tulomatkalta tuttuja reittejä (mm. Sammakkotie) alas paljakalle. perillä oltiin puolenyön jälkeen, eli kunnon ajopäivä oli takana jälleen.

Kontion sijainti laskettelukeskuksessa hotelleineen mökkeineen toi etukäteen mieleen 2003 levin kontion, joka on käydyistä Kontioista pohjanoteeraus. Mutta pelko oli aiheeton: Kaikki pelasi moitteettomasti ja tunnelma oli kohillaan. Ensimmäistä kertaa en ole kenenkään kuullut valittavan mistään! Kelikin suosi. Löysimme rauhallisen leiripaikan perhekontion perimmäisestä nurkasta. Jos olisimme lukeneet rallialueen karttaa tarkemmin, niin olisimme vieneet teltan rinteeseen, mutta hyvä näinkin. Voin olla väärässä, mutta pyöräkalustoa katsellessa tuli semmoinen olo, että matkaenduroitten osuus on lisääntynyt. Ihmekö tuo. Pääosin Hurriganesta soittanut bändi, Stockholm Express, oli mainio ja sen kitaristi itse toinen Albertti. Olisi pitänyt kuunnella enemmänkin muttei kerennyt.

Lauantaina aamustapäivin käväisimme Paljakan huipulla, mopolla tottakai. Sinne pääsee ihan tietä pitkin ja lievästi vauhtia ottaen saa ajetuksi kukkulan korkemmalle kohdalle, joka on GPS:n mukaan n. 180 metriä ylempänä kuin alimmat telttapaikat rallialueella. Näköala huipulta oli aika huljakas. Järjestetylle enduroretkelle emme jaksaneet lähteä, mutta ruoan jälkeen ajelimme Antin kanssa suunnilleen porukan jälkiä. Kävimme katsomassa Hepokönkään sekä Komulankönkään, joka oli päiväajelun kohteena myös Hyrynsalmen Kontiossa -96. Komeita koskia! Takaisin rallipaikalle palailimme Paljakan itäpuolitse kiertäen, sorateitä tietty.

Varsinkin rupulikumisten ajoneuvojen kuljettajien kesken kuuli pohdittavan, miten helposti mäki olisi ajettavissa suorinta tietä ylös asti. Kukaan ei silti kokeillut - lieneekö ollut liikaa yleisöä todistamassa mahdollista epäonnistumista? Eräs KTM-merkkistä maastomoottoripyörää hallinnoiva mieshenkilö kuitenkin oli asiasta niin varma, että lupasi sunnuntaiaamuna 8:30 tulla näyttämään rallikansalle mäennousun mallia. Vähältä oli jo, ettei vedonlyönti alkanut. Lehdistö oli seuraavana aamuna määräaikaan paikalla, mutta eipä näkynyt miestä eikä Kotaria paikalla.

Mäennousunäytöksen peruunnutta pakkasimme kuvauskaluston reppuun ja aloitimme kotomatkan. Paljakan K-kaupan nurkalta lasettelimme soratietä Tolosenmäelle, missä mäennyppylällä risteyksessä tuli vastaan puolen kilometrin letka vanhoja traktoreita. Pysähdyimme ottamaan pari kuvaa ja jututtamaan nelipyöräisten rupulikumien kuskeja, jolloin selvisi letkan määränpääksi viereinen pelto ja siellä pidettävä kylätapahtuma: Vanhoja koneita, tervanpolttoa, vesimylly, syömistä ja juomista. Olipa jopa kylvökone tällättynä hevosen perään. Kaksi miestä yritti pitää hevosta paikoillaan, ettei se lähde kylvämään jo kylvettyä peltoa... Jos tapahtumaa olisi mainostettu Paljakalla, niin uskoisin jonkinlaisen määrän motoristeja käyneen kotomatkallaan tutustumassa.

Tolosenmäeltä pudoteltiin Paltamoon tankille ja edelleen Manamansalon lossin kautta Pulkkilaan päämajalle, mahdollisuuksien mukaan sorateitä hyödyntäen. Päämajalla saimme taas kupumme täyteen ja latasimme korteilta kuvia lehdistön käyttöön. Sitten vielä viimeinen soraoikaisu ja lyhintä asfalttitietä kotiin. Reissusta kertyi Lakun mittariin n. 2000 km, ja soraprosentti oli kohillaan. Esitämme kiitokset kaikesta ja kaikille !


Katso myös VIDEO (WW-wilmiteollisuus esittää: LOSSIT)

Kysyimme mielipidettä videosta tunnetulta elokuva-arvostelijalta:

"Siis tässähän oli selvästi pituudessa viittauksia Kurosawan näennäisen ihmistä lähelle tulevaan kuvaan, vaikka kaukaa olikin kuvattuna. Lisäksi valaisussa oli samaa taikaa kuin Bunuelin töissä vaikkakaan samanlaista keskiluokkaisuuden moraalin kritiikkiä en havainnutkaan.

Kaurismäkeläinen tyylittely toimi hitaissa kohdissa, jossa välillä hämmästelee, että onko käytössä ihan still-kuvia, ja vaikka kuinka tarkasti katsoin, niin ehkä ne näyttelijät silti liikkuivat joissakin still-kuvilta näyttävissä kuvissa.

Plussat vanhan mykkäfilmin kaltaisesta Stop-Motion tehosteesta, jossa vauhtia näyttää olevan enemmän kuin todellisuudessa. Selvästikin tämä alle 24 kuvaa sekunnissa oli taitavan taitelijan valinta tehokeinona alleviivaamassa näiden katoavien Lossien tärkeyttä yhteiskunnallemme ja pienelle kurapyöräharrastajajoukolle."