Tässä tarinassa keskitymme rallitunnelman synnyn kannalta oleelliseen seikkaan eli riittävän perusteellisiin lähestymisrituaaleihin asfalttia vältellen. Homma alkaa jo MP-näyttelystä, missä paljastetaan kontrollipaikan sijainti, ja reitin hehkutus voi alkaa. Tämä juttu on julkaistu pieniä lisäyksiä lukuunottamatta kutakuinkin saman sisältöisenä Motoykkösen numerossa 6/2011.

Kontiota edeltävänä keskiviikkona kamelit oli pakattu ja puolelta päivin pohjanmaan osasto aloitti pikaisen siirtymän Keski-Suomeen, mistä reissun operatiivinen osuus alkoi. Mennessä noudettiin Pohjolan Kurapyöräilijöiden kuvasurausrasti Alavuden Oksjärveltä. Siirtymä tapahtui pääosin mutkaisia asfalttiteitä mutta hiukan soraakin maisteltiin jo. Hienoa pätkää on esim. Alavudelta Ranta-Töysän ja Länsikylän kautta Alajärvelle. Reisjärveltä surautettiin perinteisesti Levonperän ja Karvoskylän kautta Ruuskankylään, mistä pikitietä päämajalle Pulkkilaan. Laitettiin kuvasurausrasti nettiin ja pohdittiin myös jahdin kohteena olevan Kontion sijaintia: Kun muutenkin oltiin palaamassa vanhaan, niin olisiko tapahtumapaikka siellä, mistä kaikki alkoi -67 eli Venejoella. Matka kontrollista olisi sopiva...

Päämajalla nautitun maittavan Lounaan jälkeen päästiin asiaan. Ajettaisiin niin myöhälle yöhön kuin miehissä virtaa piisaa ja löytyy sopiva leiripaikka. Tuttuun tapaan Majanperäntietä lähdettiin kohti Manamansalon lossia. Keli oli helteinen ja pölyä riittävästi mutta pitämällä riittävää välimatkaa pölystä, soramatkailun suurimmasta riesasta, ei ollut haittaa. Tuuleskeli onneksi sopivasti, jotta pöly kulkeutui jollain viiveellä tieltä pois. Meillä oli kaikilla reitti navigaattorissa, joten pitkätkään välit eivät katkaisseet letkaa ja silloin tällöin tarkistettiin, että kaikki ovat mukana. Yleensä olivatkin, aina ei.

Manamansalon lossi kerkesi juuri lähteä saapuessamme rantaan ja piti takaisin tultuaan kahvitauon, joten saimme hetken odotella. Vaan mikäpäs siinä oli Oulun meren maisemia ihaillessa. Saaressa teimme muutaman ketunlenkin pikku poluilla ja sitten jouduimme asfaltille aina Kontiomäelle saakka. Korkeankylässä saatiin taas sepeli lentämään ja Hiisijärven jälkeen oli aika pientäkin polkua. Vuosangan ampuma-alue Länsi-Kuhmossa katkaisi reitin ikävästi ja koska meillä ei ollut luotiliivejä tällä kertaa, niin koukkasimme sen ohi yläkautta tervattua Kostamuksentietä nro 89. Heti ampuma-alueen ohitettuammen palasimme soralle tavoitteenamme päästä ennen yöpymistä lähelle Lentiiraa, mistä saataisiin aamulla kamelien kyttyrät täyteen. Tankkausmahdollisuus oli oikein etukäteen puhelimella varmistettu, sillä näillä reiteillä ei moisia paikkoja tahdo kovin tiheässä olla.

Sopiva leiripaikka löytyi reipas tunti puolen yön jälkeen Hirvivaarasta Särkkäjärven rannasta, missä on tasokas metsähallituksen laavu kauniilla paikalla. Lähellä on myös saman virman vuokrakämppä. Laavussakin olisi voinut yöpyä mutta koska hyttysiä oli riittävästi, pystytimme teltat. Paisteltiin vielä makkarat ja jotkut jopa kävivät uimassa. Johan uni maittoi. Tosi hienoa, että tämmöisiä paikkoja rakennetaan ja ylläpidetään ja ne ovat kaikkien käytettävissä. Ei ehkä niinkään itsestäänselvää kaikkialla? Kauhajoelta ja Kurikasta ensimmäisen päivän saldoksi tuli ehkä 700 km, Pulkkilasta puolet vähemmän.

Torstaiaamuna Antti keitteli meille kahvit. Kun kamat oli pakattu pyörien päälle, annettiin apinalle kunnolla sokeria Nivan ja Sumsan välisellä herkullisella nopeahkolla hyppyrimutkasoralla. Nautiskelimme siis, mutta meillä tämä kuitenkin tarkoittaa sellaista ajotapaa, että vastaantulevat Hiacet saadaan väistetyksi. Niitä voi kohdata missä vain. Ennen kuin jatkoimme Sumsasta itäänpäin, käväisimme piston ylöspäin Lentiirassa juottamassa ratsut. Siellä oli vähän ennen saapumistamme katkaistu sähköt kylältä pariksi tunniksi linjan korjaustöiden vuoksi. Polttoainepumputkaan eivät toimineet, joten mopoilimme Lentiiran lomakylään kahville. Lomakylän vieressä oli tekeillä tervahauta, johon oli varattu 100 kuutiometriä tervaksia. Vuonna 2000 samalla paikalla oli ollut maailman suurin tervahauta 1100 kuution värkkeineen ja tervaa oli tullut huimat 35 tuhatta litraa! Monta paattia ja kirkonkattoa saatiin tuolla määrällä sotkettua.

Polttoainettakin lopulta saatiin ja matka jatkui Sumsasta itärajaa kohti. Eipä meillä kiirettä ollut, sillä tarkoitus oli vain päästä Lieksaan illaksi. Ennen Viiksimoa oli tarkoitus oikasta etelään Juntinsalon kautta mutta siellä oli tie poikki. Palasimme hiukan takaisinpäin Kauronkylälle ja koukkasimme sen kautta takaisin reitillemme, joka vei pieniä polkuja ja sorateitä pitkin kohti etelää mahdollisimma likiltä rajaa seuraten. Uinti Kieverrysjärvessä teki mukavaa tukahduttavassa helteessä. Vanhahkossa GT-kartassa monet ajamamme väylät kulkevat rajavyöhykkeellä mutta vyöhykettä on muutettu monin paikoin siten, että teitä on tullut mahdolliseksi ajaa. Tuoretta tietoa saa vaikkapa kansalaisen karttapaikasta. Syvävaarassa oli kaikkien hiekkapätkien äiti – hirmujyrkillä mäillä, mutkilla ja paksulla pehmeällä irtosoralla varustettu EK, jossa takapyörän nopeus oli koko ajan vähintään etenemisnopeus tuplattuna, eikä pelkästään hauskuuden vuoksi vaan myös etenemisen mahdollistamiseksi.

Päivän huipentuma oli Ruunaan pohjoispuolinen metsäuralabyrintti, jossa vähän ajelimme siksakkia. Siellä nähtiin reissun ainut kuralätäkkö – kuivaa siis oli. Putkahdimme lopulta iltauutisten aikaan Pankakosken kautta Lieksaan ja leiriydyimme Pielisen rantaan Timitranniemeen. Toisen päivän ajomäärä oli vain 350km, vaikka koko päivä oltiin menossa. Alhainen keskinopeus kertonee jotain reittivalinnoista. Leirintäalueen emäntä kokkasi meille mehevät porsaanleikeet ja palan painikkeeksi hörpättiin huurteiset juomat. Auringonlasku Pielisellä oli hieno ja järvellä näkyi myös seuraavan aamun kohde eli MF Pielinen, jolla olimme menossa järven yli Kolille.

Vaikka laiva oli parkkeerattuna aivan leirintäalueen tuntumaan, se oli kuitenkin vieresen niemen rannassa ja ajomatkaa tuli nelisen kilometriä. Matkalla käytiin tankkaamassa ja pankkiautomaatilla. Varsinaista tungosta laivalle ei ollut. Etukäteen kyselimme mahdollista paikkavarausta mutta kuulemma ”moottoripyörät mahtuvat aina”. Pyörät neuvottiin sitomaan liinoilla ja liinojakin löytyi muttei mitään koloa kannesta, johon liinan olisi saanut kiinni! No, keli oli tyven ja endurot kaatumisenkestäviä, joten jätimme pyörät tukevasti sivutuelle ja kipaisimme ylös ihailemaan upeita järvimaisemia. Tämän jutun kirjoittaja, kerhon reittipäällikkö, oli jo etukäteen netistä bongannut laivan ruokalistalta Kuha-annoksen, joka oitis laitettiin tilaukseen toisten tyytyessä lihapulliin. Ruoka ei kaikilta osin vastannut tilausta mutta kala oli kyllä erinomaisen hyvää ja nälkä lähti.

Laivamatka kesti 1h 40min, minkä jälkeen löysimme itsemme Kolin alamajalta. Jälkiruokajäätelöt syötyämme lähdimme ajamaan Pielisen rantaa eteläänpäin kohti Ahvenista ja Uimaharjua. Kansallispuiston läpi kulkee tunnelmallinen soratie, joka on varustettu riittävällä määrällä mutkia, nyppylöitä ja kuulalaakerisoraa. Naatiskellessakin pitää olla valppaana – aiemmin jo mainittiin Hiacet ja täällä ilmestyi tiukan kurvin jälkeen vastaan peruuttava kauppa-auto ajolinjalle. Hyvä sladi piti keskeyttää, ettei kulutusjuhla häiriinny.

Uimaharjulla arvelimme, että saisimme menovettä Hattuvaarasta, joten nyt ei kannattaisi lähes täysiä tankkeja ruveta täyttämään. Siispä soralle ja kohti Hatun kauppaa. Pian uimaharjun jälkeen löytyikin melkoista syheröä Koitajoella ja Korpivaarassa. Sitten oli muutamia ”oikaisuja” lukuun ottamatta isompaa sorapaanaa Hattuvaaraan ja Hatun Kaupalle. ”Kessää tekköö”, sanoi kauppias lämpömittarin huidellessa kolmenkympin lukemia. Lentiiran sähkökatkoa muistellen totesimme kaupan mittarin olevan vanhempaa veivillä varustettua mallia, joka toimii tarvitessa lihasvoimallakin. Kaupalla tankattiin myös kuskit.

Hikisiä rytkyjä päälle pukiessa nousi idästä päin pikitien yli kaupan pihaan jo Lieksan leirintäalueella tavattu pariskunta Hondan Pan Europeanilla. He olivat tulossa sieltä, minne me olimme menossa, eli EU:n itäisimmästä pisteestä. Kuulimme, että sinne ei pääse, koska puolimatkassa on tie poikki siltatyömaan vuoksi. Joku viritelmä kevyttä liikennettä varten kuitenkin kuulemma oli, mikä tieto sai ryhmämme innostumaan. Ja olihan siellä tosiaan sillan vieressä ojanpohjalta muutama kakkosnelonen puron yli ja siinä vanerit päällä. Koska jäljistä päätellen yli oli menty myös mönkijällä eikä viritelmä joustanut jalkamiehen alla puoltakaan metriä, hurautimme yli toivoen pääsevämme myös takaisin. Unionin itäisimmässä pisteessä rajavyöhykkeeseen on tehty tien levyinen aukko, jota pikin pääse lähes rajalle asti ihmettelemään muutaman kymmenen metrin päässä lammella sijaitsevia rajapyykkejä. Onhan sitä monastikin ajettu tietä, jonka reunassa on keltaisia rajavyöhykkeen merkkejä, mutta tällä pätkällä niitä oli molemmin puolin.

Rajapyykiltä kurvailtiin takaisin samaa tietä yli siltaviritysten ja paljon ennen Hatun kauppaa käännyimme alaspäin Vattuaholle. Siellä GT-kartasta puuttuu pala tietä, mutta peruskartassa näkyy ohut katkoviiva. Tämä on niitä ”täytyy olla yhteys” –paikkoja. Väylä on muuten ok, mutta yhdessä kohdin on ylitettävä talon pihanurmi, jonka takana tie jatkuu, vaikka näyttääkin täysin umpimetsältä metrin heinikoineen. Tällaisissa kohdin hissukseen ajaminen ja luvan kysyminen tarvittaessa on paikallaan.

Vattuahon ja muutaman nautinnollisen EK:n jälkeen olimme Ilomantsin Möhkössä kahvilla laivan kannella vilvoittelemassa. Möhkön Manta toimi aikoinaan metsätyömiesten kortteerina ja sitä hinattiin paikasta toiseen tarpeen mukaan. Nykyään se on kuivalla maalla toimien kahvilana. Laivan vieressä on kesäteatteri, jossa oli juuri alkamassa näytös ”Pietari Toropaisen Pilvilinna”. Mantan kannella suunniteltiin loppumatkan strategiaa – alkoi jo olla ilta eikä toisaalta houkutellut ajatus pikku poluilla ajamisesta kohti laskevaa aurinkoa. Ehkä lievää väsymystäkin oli havaittavissa… Niinpä päätimme käyttää vain osan lopuista suunnitelluista reittipisteistä ja ajaa myös muutamia pitkiä oikosia tervatulla paanalla.

Möhköstä kurvailtiin soratietä Ilomantsin pohjoispuolelle, missä oli vielä muutama oikaisu gt-kartassa näkymättömiä uria pitkin. Sitten ajettiin suorahkoa tietä nro 514 Enoon tankille ja eväitä syömään. Mukavahan se on välillä antaa koneitten laulaa ja kumin ulvoa! Joensuuhun päin mentiin Mönnin kautta aikeena ajaa lossilla, mutta se olikin korvattu komialla sillalla. Mönnistä eteenpäin aikomamme reitti oli suljettu puomilla, joten siirryimme suosiolla isommille teille ja päräytimme suoraan kontrolliin. Höytiäisen rantaa mukaileva asfalttipätkä Onttolasta Huhmariseen oli kyllä mukavan mutkaista moottoripyöräilytietä. Kontrollin ja rallipaikan väliin mahtui muutama sorapätkäkin joista nautittavana mainittakoon Järvikylä – Tuopanjoki – Rasinvaara. Niin, ei taaskaan arvattu oikein rallipaikan sijaintia. Ei se ollut Venejoella vaan Kolilla. Tämänkin päivän kilometrisaalis jäi reiluun tankilliseen mutta lentotunteja tuli mukavasti. Harvemmin muuten on rallipaikalle ehditty ennen auringonlaskua mutta nyt pääsi niin käymään.

Kun Kontioon on valmistauduttu näin huolella, niin on helppo virittäytyä rallitunnelmaan. Leirin pystytyksen jälkeen reissun pölyt huuhdeltiin saunassa ja jatkettiin iltaa tapaamalla tuttuja, paistamalla makkaraa, tapaamalla tuttuja, saunomalla, tapaamalla tuttuja, uimalla, tapaamalla tuttuja, hörppäämällä oluen, tapaamalla tuttuja, …

Tämä 45. järjestetty Kontio oli kerhollemme yhdeksästoista, joten ensi vuonna meillä on juhlavuosi! Vuosien myötä tapahtuma on paisunut megalomaanisiin mittoihin sillä seurauksella, että alkuperäinen ajatus on ehkä hiukan päässyt hämärtymään. Ilmeisesti ralli on myös muodostunut turhan raskaaksi jäsenkerhoille järjestää, josta syystä se on muutamana vuonna tehty ostopalveluna. Mukavaahan meillä aina on ollut mutta nyt toteutettu paluu juurille vaikutti kyllä oikealta ratkaisulta. Aito motoristihenki oli mielestäni paremmin näkyvillä eikä turhan markkinahumun puuttuminen haitannut erähenkistä kerhoamme yhtään. Soppajonossakin oli sen verran "ohjelmaa", ettei aika tullut pitkäksi. Helteinen sää ja oivallinen paikka Kolin Future Freetime Rasinvaarassa eivät myöskään tunnelmaa latistaneet, päinvastoin.

Lauantain ajelulle emme laiskuuttamme lähteneet. Omatoimisesti hiukan retkeilimme Antin kanssa käyden soraretkellä Kolin huipulla ja kylillä kaupassa. Pauli jäi leiriin huolehtimaan median tarpeista. Ilmeisesti edellisinä päivinä oli saanut ajaa tarpeeksi, kun ei meitäkään suuremmin huvittanut surautella. Sitäpaitsi rallipaikalla piti ehtiä tapaamaan kaikki tutut.

Kotomatka sujui totuttuun tapaan lyhyellä kaavalla - piti ehtiä uutisiksi kotia. Pikaisen aamupalan jälkeen matkaan ja muutamia soraoikaisujakin toki tehtiin mutta pääosin kurvailtiin pieniä asfalttipaanoja. Kumipuvut saatiin pukea päälle heti alkumatkasta ja pikku sadetta piisasi melkein kotiin saakka. Kääntyessämme länttä kohti kerhomme Pohjois-Suomen päällikkö kaasutti Muta-Guzzinsa kohti pohjoista päämajaa. Loppujoukko piipahti Juankoskella tervehtimässä Juice-vainaan patsasta ja päristeli siitä puuduttavaa asfalttia Pohjanmaalle. Ihmeen lähellä kotoa sitä oltiinkin suoraa tietä ajaen, vaikka monta päivää oli kaahattu karkuun!

Joka kerta (paitsi Levillä 2003) on tuntunut, että nyt oli paras Kontio ikinä. Tiedä sitten, liekö kyseessä pölyinen harha ja voiko reissu joka kerta parantua mutta..... ENSI KESÄÄ ODOTELLESSA !


Joitain linkkejä juttuun liittyen:
Motoykkönen
Pielis-Laivat
Kansalaisen Karttapaikka
Möhkön Manta
Pohjolan Kurapyöräilijät