Hyvä ja halpa korjausaine saadaan liottamalla asetoniin ABS-muovia johtuen siitä, että Afrikkalaisen katteet on tehty ABS:stä. ABS-muovin tunnistaa ABS-merkinnästä tai siitä, että pinta liukenee heti hierottaessa sitä asetoniin kastetulla vanupuikolla. Muovinpalat liukenevat yön aikana täysin muodostaen korjausvellin, jonka viskositeetin voi säätää tarpeen mukaan asetonin määrällä. Seos on syytä tehdä kannelliseen lasipurkkiin, sillä asetoni haihtuu herkästi. Hyvälaatuista tarkoitukseen sopivaa muovia löytyy esim. legopalikoiden muodossa. Legoissa on vielä se hyvä puoli, että niistä löytyy valmiiksi oman pyörän värejä (sini/puna/valk.). Jälkikasvu on jo onneksi sen ikäistä, että puuttuvia palikoita ei ole kaivattu..... Ennen korjausmassan laittamista on maali poistettava ja pinta karhennettava vaikkapa puukonkärjellä. Maali on ihmeen lujassa ja muovi yllättäen mustaa. Pinnan pehmentäminen ensiksi pyykäisemällä kevyesti asetonilla voipi myös olla eduksi. Kuvassa näkyy etukatteen ja tankin välissä olevan muovinpalan kiinnityskorva, joka on rakennettu kokonaan uudestaan. Kumimutteri on laitettu jäljellä olevaan reiänpuolikkaaseen liimalla kiinni ja sitten on kerros kerrokselta lisätty muovia sen ympärille. Muovin alle laiton ensin rautalangan siteeksi antamaan vetolujuutta. Korjaus ei ole kaunis takapuolelta (jos ei kovin rumakaan) mutta päällepäin ei näy mitään ylimääräistä ja katteet sopivat toisiinsa ja kiinnitetään alkuperäisin ruuvein. Korjaus kestää sen minkä alkuperäinenkin. |