Tässä nojaa isin put-put-mopo, kuten tyttäret sitä osuvasti kutsuivat. Se oli paremmin sellainen huonojen teiden ja polkujen kulkine. Käynnistäminen oli tosi taidetta, ei meinannut ensi alkuun onnistua mitenkään. Metsässä lähes mahdoton tehtävä. Mopottimella oli joskus kierretty päijännettä, ja siinä yhteydessä tasapainoakselit lienee uhrattu kierrosherkkyydelle. Tärinä olikin sitten sitä luokkaa, että 15 km:n ajo maantiekierroksilla vei tunnon kaikista jäsenistä. Oli tarkoitus laajentaa reviiriä metsäpoluista luopumatta ja vaihtaa se johonkin matkaenduroon, mutta jotenkin vain tulin ostaneeksi tuon GR:n. Ajattelin, että ehkäpä enduron aika koittaa vielä ja näin jälkeenpäin voidaankin todeta niin käyneen. |
Lisää kuvia: )
)
)
|