Norja kesäkuussa 2006

Kesäkuussa 2006 lähdimme naapurin kanssa Pohjois-Norjaan maisemakierrokselle. Ajoimme ensin Kilpisjärvelle, siitä Skibotniin, sitten kävimmen kiertämässä Senjan saaren. Senjalta lähdimme E6-tietä kohti Lakselviä, mistä pudottelimme Karigasniemen kautta Suomeen takaisin. Sää oli lämmin, ja vettä saatiin niskaan vain vähäsen, ja sekin kaikki Kotomaan kamaralla. Kilometrejä kertyi n. 3300. Ajamamme reitti Norjan puolella näkyy tässä kartassa. Kilpisjärveltä ostimme Pohjoiskalotin Autoilijan tiekartan, koska siinä näkyy leirintäalueet myös Norjan puolelta. Muutenhan meillä olisi karttoja ollut omasta takaa, mutta tieto majapaikoista on mukava olla illan lähestyessä. Leirintäalueet tuntuivat olevan auki iltayhdeksään tai kymmeneen, ja mökkejä oli hyvin vapaana.

Senjalla maisemat olivat komeat ja tiet osittain kaposia. Kierrokselle mahtui myös useita tunneleita, joista vanhemmat ovat ahtaita ja pimeitä ja asfaltti reikäistä. Uusin tunneli, joka mahdollistaa lenkin ajamisen, ei vielä näy kaikissa kartoissa. Suunnistamista hiukan hämäsi tie nro 862, joka on karttoihin merkattu väärällä numerolla 864. Vaan eipä tuonne eksymään pääse, kun tievaihtoehtoja ei juurikaan ole. Tie nro 855 oli tyylsä, ja Senjalta olisi kannattanut palata samaa tietä nro 86, mitä sinne mentiinkin.

Rantatie E6 tarjoaa varsin vaihtelevaa maisemaa tällä pätkällä. Pitkiä suoria, ylänköjä, merenrantaa, leviää tietä, kapiaa tietä, pohjalaisittain melekosia mäkiä ja tiukkoja mutkapätkiä.

Nordkapissa käynti oli haaveeni, mutta se jäi kuitenkin ajanpuutteen vuoksi tällä kertaa käymättä. Samaten jäi tutkimatta monta pistoa meren rantaan, joten näihin maisemiin varmasti palataan vielä.

Mikään soraparatiisi Norja ei ole, mutta vähäsen sentään löytyy rupulikumeillekin syötävää. Kumpainenkin yö Norjassa vietettiin pitkämäisen järven rannassa, ja niitten ympäri johtavat soratiet lisäkkeineen kävivät mukavasti iltalenkistä. Näistä lenkeistä kertyi Lakun mittariin noin sata kilometriä. Naapuri ei Banditilla halunnut osallistua näihin rientoihin...

Rahaa ei mahottomasti kulunut muuten kuin polttoaineeseen. Mökkivuokra oli 300-400 kruunua ja sapuskaa haimme marketista.

Alla muutama kuva reissusta.



Aavasaksa Käsivarrentietä Lähemmä kiertämään edessä näkyvää pähkyrää Rostafjellet taustalla Aamusumua leirintäalueen rannassa
Kestänee tykkilavettia, paikka Rundhaug Jokimaisemaa Rundhaugissa sorreisan taajamaa Finnsnes, silta Senjalle Kiivettiin korkialle, Straumsnes Tunneli
Skaland, tunnelinsuu Eisfjord, syvät ojat Eisfjord ja upea näköala Rantatietä Senjalla Uusi tunneli Senjalla
Sortumaeste ja tunnelinsuu, Ersfjord Näkymä korkialta, Ersfjord Rantatietä E6 Silhuetti Ylänköä 400 metrissä, Gildetun Näköalaa Gildetunissa
Alamäki alakaa, Gildetun Sankarimotoristi Gildetunissa Näköaloja olohuoneen klasista, Sorstraumen Järven kierros sorapaanaa, Sorstraumen Koskipaikka, Sorstraumen
Kurvi ja plumpsis Alteidet Optimistijollia, Kofjord Taas ylängöllä, Leirbotn Tunturivuokko ? Laku