Wilman Weljien winkkilista RP-ajon suunnitteluun

IHAN ENSIKSI
  • Tutustu ohjeisiin osoitteessa www.ibafinland.fi
  • Hanki ajokokemusta pidemmistä reissuista. RP-ajo ei saa olla ensimmäinen pitkä reissu, koska siinä pitää tuntea omat rajansa.
  • Harjoittele joustavaa ja ennakoivaa ajotapaa, jottet turhaan väsyttäisi itseäsi jo alkutaipaleella.
  • Opettele tekemään taukorutiinit sujuvasti. Kokeneen motoristin erottaa jo siitä, että hän suorittaa erilaiset varusteiden vaihtamiseen, tankkaukseen, eväiden syömiseen yms. liittyvät toimet hosumattakin kädenkäänteessä.
VARSINAISTA SUORITUSTA SUUNNITELLESSA
  • Matkaan lähdetään hyvin levänneenä.
  • Pyörän tulee olla luotettavassa iskussa, kuten aina reissuun lähtiessä.
  • Reitti suunnitellaan valmiiksi. Reitin riittävä pituus on kätevä tarkistaa karttaohjelmalla. Kannattaa huomioida, että mitään kiiretä ei ole, eikä tässä tehtailla ennätyksiä. Kyse on suunnittelusta, valmistautumisesta ja voimien jakamisesta.
  • Ainakin auringon ollessa matalalla sen tulisi olla selän takana.
  • Suurten kaupunkien läheisillä valtaväylillä voi olla ahdasta ruuhka-aikoina. Wilman Weljet suositteleekin lähtemään kohti pohjoista.
  • Matkan aikana syödään niukasti ja usein. Pieni nälkä ei ole vaarallista mutta runsas ateria voi aiheuttaa ylipääsemättömän unitilan. Liikkeelle lähtiessä voi toki syödä tukevamminkin. Pidä kuitenkin huoli siitä, ettei verensokeri pääse laskemaan liiaksi.
  • Varaa riittävästi lämmintä vaatetta yön varalle.
  • Jos kovasti nukuttaa niin sitten otetaan pienet torkut. Aikaa on kyllä.
  • Suoritus PITÄÄ keskeyttää, jos homma alkaa vaikuttaa toivottomalta.
  • Taukojen ei tarvitse olla pitkiä mutta niitä on pidettävä riittävän usein. Näin säästät aikaa ja pysyt virkeämpänä. Ylipitkistä tauoista ei ole mitään hyötyä eikä niissä menetettyä aikaa ei saa ajamalla kiinni.
  • Kerää riittävästi dokumentteja (esim. kuitteja), vähintään reitin kulmapisteistä.
  • Kirjaa lokikirjaan kaikki pysähdykset ja muut suorituksen etenemiseen vaikuttavat seikat, vaikkei kaikista dokumenttia olisikaan. Näin helpotat tarkastajien työtä.
  • Kyseessä ei ole kilpailu, vaan normaaliliikenteessä liikennesääntöjen mukaan tapahtuva retkiajo.
  • Suurten nopeuksien sijaan pidä yllä tasaista etenemistahtia säännöllisine lyhyehköinen taukoineen.