Alunperin oli tarkoitus ajaa Wilman Weljien yksipäiväinen MiniSurvivaali vaihtelun vuoksi Kuusamon maisemissa ja reittiäkin oli jo tehtynä reippaasti yhden päivän tarpeisiin. Toisaalta olin jo pitkään haaveillut Tuntsan valloituksesta, ja Antin kanssa oli jo alustavia suunnitelmia sinne lähtemisestä. Raimo sitten ratkaisi ajankäyttöongelman ehdottamalla retkien yhdistämistä. Ajatus oli mitä parhain, ja pian meillä oli kasassa ryhmä soraa pelkäämättömiä motoristeja. Wilmalaisten reittipäällikön olisi määrä vastata reitistä ja järjestelyistä Sallaan saakka, sieltä alkaisi Raimon valtakunta. Kati lupasi, että saamme käyttää Metsäkylän mökkiä kokoontumispaikkana.

Koskapa Metsäkylässä tavattiin torstaina puoleltapäivin, lähdimme matkaan jo keskiviikkoiltana, jotta ehtisimme vähän naatiskellakin, eikä tarvitsisi aamuneljältä lähtiä paahtamaan pikiteitä. Etelästä polkaistiin käyntiin kolme soralinkoa - Kauhajoelta Laku ja XL, ja Kurikasta Gessu. Niinpä osittain sorateitä hyväksi käyttäen kruisailimme illan mittaan Pulkkilaan, missä järjestyi yösija kerhomme Pohjois-Suomen päämajan rantasaunalla. Nukkumaanmenoa edelsi tiestysti saunan koeponnistus motoristihenkeen sopivan iltapalan kera. Tarjoilu pelasi, niinkuin kerhon reissuilla on aina totuttu.

Aamusella heräsimme virkeinä ja ajointoa täynnä. Liikkeellelähtöä viivästytti kuitenkin XL:n vaihdevipu, jonka boorit olivat korkata. Se saatiin kuntoon, ja pääsimme matkaan reilun tunnin aikataulusta myöhässä. Wilman Weljien Pohjois-Suomen päällikkö jäi synkkänä katsomaan lähtöämme, sillä taloremontin vuoksi reissu jäi väliin. Heti Pulkkilan kirkonkylän jälkeen XL:stä putosi toinen sivumuovi. Hetken etsiskelyn jälkeen se onneksi löytyi, ja rautalankapatentin jälkeen matka jatkui. Nyt ei ollut aikaa tehdä soratielenkkejä, mutta onhan asfalttiväylä Pulkkilasta Taivalkosken metsäkylään toki ensiluokkainen mutkiensa puolesta. Puokion kylän jälkeen alamäessä XL:stä sitten katosivat puristukset. Hetken tutkiskelun jälkeen selvisi, että nokkaketju on oudossa asennossa eikä liiku konetta polkiessa. Oli siis selvää, ettei vika ole korjattavissa tienposkessa. Tomi teki olonsa mukavaksi ja jäi odottamaan kotopuolesta tilattua peräkärrykyytiä, ja me Antin kanssa jatkoimme matkaa kohti tapaamista Metsäkylään.

Tapaamispaikalla oli mökin piha täynnä pyöriä ja innokkaita kuljettajia. Koska olimme hieman myöhässä, matkaan lähdettiin melkein samantien viivyttelemättä, kunhan kuulumiset oli vaihdettu. Reittiä Hossan kautta Riekkiin oli suunniteltuna noin 250 kilometriä. Wilman Weljien reittipäällikkö ajeli 9:n pyörän letkan etumaisena Raimon pitäessä perää. Kumpaisellakin oli reitti ladattuna suunnistushärveleihin siltä varalta, että toinen eksyy tai uppoaa. Tietämättömässä (paikannimi!) olikin hieman kosteampi paikka, mutta vain yksi pyörä yritti sukellusta siellä. Huonommin lanattua pätkää oli vain muutaman sata metriä, jonka jälkeen tie taas kovettui ja tasoittui. Hiki siinä tuli, niinkuin urheilusuorituksissa yleensäkin. Toisen kartan mukaan tien piti kyseisessä kohdassa jatkua samanlaisena läpi asti, kun taas toisen mukaan sitä piti puuttuman pätkä välistä. No, totuus oli siltä väliltä, eli melkein oli tie olemassa.

Alkumatkasta oli pätkiä, joilla tien ja ojan välissä oli sankka pusikko. Näissä pusikoissa väijyi poroja, jotka pommikoneen jytkeen ja soran rapinan kuullessaa pelästyivät ja säntäsivät tielle lähtien juoksemaan edellä. Letkan vetäjällä meinasi tämän vuoksi tulla housupyykkiä pariin otteeseen ja vauhtia piti pudottaa.

Hossassa tankkasimme kamelit ja ratsastajat, ja täydensimme hieman ruokavarastoja. Hossasta tulisi Käylään seuraavalle tankkauspisteelle vajaan kolmensadan kilometrin siirtymä, joten tankit oli syytä täyttää piripintaan. Kahvituokion jälkeen ja upotuspätkän hien haihduttua lähdimme ajelemaan ensin parinkymmenen kilometrin mutka-asfalttisiirtymän. Kurvisesta jatkoimme tunnelmallisia sorapätkiä pitkin rajanpintaa nuollen kohti Riekkiä. Matkalla sattui yksi ojaanajo, mutta onneksi kaatumatta. Letkan vetäjän korviin kantautui huhuja myös siitä, miten toiset pyörät viskovat soraa suorasuuntauksella toisten ampuessa laajoja kaaria (vrt. konekivääri), joitten väisteleminen on mahdotonta... Kannattanee pysyä kauempana.

Motoristihotelli Riekin Pirtille saavuttiin iltauutisten aikaan, ja hotellinjohtaja toivotti väen tervetulleeksi. Sitten laitettiin hernekeittoa ja kahvia tuleelle, makkaraa grilliin, voimajuomat jääkaappiin ja sauna palamaan. Hotellilla oli myös hieman menovettä varattuna, mutta kellään ei ollut sille akuuttia tarvetta. Siinäpä se ilta meni mukavasti hyttysiä sisäänhengittäessä ja päivän tapahtumia kerratessa. On tärkeää, että parhaat pätkät saadaan ajaa uudelleen saunan lauteilla tai nuotion ääressä.

Aamusta oli tarkoitus lähteä liikkeelle viimeistään yhdeksältä, mutta sankarimotoristit istuivat ratsujensa selässä koneita lämmittämässä jo ennen kahdeksaa. Ehkäpä ajaminen oli mieluisaa hienoisesta sateesta huolimatta. Koska sateen ennustettiin loppuvan aamupäivän mittaan, en pukenut sadeasua, mikä päätös tuntui jossain vaiheessa jo virheeltä. Pahempia sateita ei kuitenkaan tullut, ja sadeasu olisi kumminkin kastellut puvun sisältä käsin. Sadekuuroissa oli se hyvä puoli, että porukka-ajeluitten pahin vitsaus eli pöly pysyi hyvin tiessä kiinni. Myös edellisen päivän olimme ajaneet poutasäässä kovan sateen hännillä, eikä pöly siten kiusannut. Eli kelit suosivat. Niinpä sudittelimme mahdollisimman hyvin rajaa seuraten Juumaan aamukahville. Aikainen lintu ei tällä kertaa kuitenkaan matoa napannut, vaan hosuminen kostautui kahvilan ollessa vielä kiinni. Jatkoimme siis matkaa Käylään tankille. Sielläkään ei päästy kahville, mutta tankit saatiin täyteen ja kaupasta evästä laukkuihin. Sovittiin, että keitämme nuotiokahvit kodalla Ritarkorkian takana, vaikka sinne vähän matkaa vielä olisikin. Joona kävi kotonaan vaihtamassa takarenkaan, sillä vanhasta uhkasi pinta loppua kesken.

Käylän jälkeen heitimme lenkin Välivaaran ja Nurkamokummun erikoiskokeella, sieltä Sarvivaaran ja Ritakorkian kautta kahvipaikalle. Raimon keittämä "pahvi" maistui, ja sen jälkeen oli hyvä lähtiä nautiskelemaan Wilman maastoista, jotka tuntuvat aina yhtä maukkailta. Kaikki mukava kuitenkin päättyy ennen aikojaan, ja Tupsahdimme tervatulle paanalle Sarvivaarassa liki Sallan keskustaa. Sallassa jälleen täytimme tankit ja täydensimme vielä muonavarastoja, sillä tämän jälkeen lähtisimme erämaahan, jossa kumpaistakin on huonosti saatavilla. Alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoitus tankata Saijan kaupalla, mutta kauppa oli palanut parisen viikkoa aiemmin. Vahinko sinänsä muutenkin, ja meille se tarkoitti pidempää matkaa seuraavaan tankkauspisteeseen. Sallasta eteenpäin Raimo ajoi keulilla.

Sarvivaarasta Saijaan saakka lepuutimme jäseniämme asfaltilla. Siitä ratsastimme Naruskajoen länsipuolen pikkuväyliä pohjoista kohti. Maisemat ja tien laatu olivat kohillaan. Matkalle sattui yksi kivikkoinen osuus, jolla kirjattiin ylös yksi harmiton kumpsahds, sekä Nilihaaran ylittävä uusi hieno silta. Onneksi silta oli tehty, sillä muuten puron ylitys olisi ollut huomattavasti haastavampi. Jäin ihmettelemään, että miksi molemmista suunnista autolla ajettavalle tielle oli tehty vain moottorikelkan mentävä silta? Naruskajoen Tammelta ajoimme pienen matkaa takaisinpäin Sallaa kohti Naruskan Retkeilymajalle, jonne Raimo oli sopinut meille ruokailun sekä muutaman litran polttoainetäydennyksen per pyörä. Kolme lautasellista erinomaista lasagnea mahtui tyhjään vatsaan helposti, ja ruokaillessa saimme kuunnella isännän enempi vähempi tosikertomuksia Sallasta ja Sallalaisista.

Kun retkeilymajalle tilatut kanisterit oli kipattu kyttyröihin, matkamme jatkui vatsat täynnä Saukkojärven lenkkiä lukuunottamatta suorinta tietä Tuntsaan ja Tuntsan majalle, joka oli varattu käyttöömme kahdeksi yöksi. Koska ilta oli majalle saavuttuamme vielä nuori, purimme nopsaan varusteet pyörien päältä ja kävimme heittämässä pienen iltalenkin Papuoivalla. Tärkeintähän on ajaminen, syömistä ja nukkumista voi siirtää! Nyt nähtiin Raimon etukäteen mainostamaa Tuntsan mellahiekkaa, eli punertavaa kovettunutta hiekkaa, jonka pinta kuitenkin hiertyy sopivasti rupulimunkin alla mahdollistaen pitkät kaasulla hallittavat sladit. Jee. Papuoivassa sattui hieman vakavampi kuperkeikka, mutta hyvääkin tuuria oli matkassa, ja sekä pyörä että kuljettaja pystyivät jatkamaan matkaa pienen virittelyn jälkeen. Iltalenkin jälkeen majan rantasauna tuntui hyvältä ja kylmä urheilujuoma lauteilla ansaitulta. Illan pimetessä viriteltiin tulet Tuntsajoen rantaan, ja siinä makkaraa paistellessa auringonlaskun viime rippeitten heijastuessa joen pinnasta ajettiin päivän pätkät vielä kerran ja puhuttiin syntyjä syviä tunnelman ollessa mitä parhain. "Tuntsalle tuleen tuijottamaan", kuten kuului eräs matkan tavoite.

Lauantai aukeni aurinkoisena ja lämpimänä. Aamupalan nautittuamme kiersimme ensin Jänisvaaran lenkin. Ylitimme mm. Luuntaittamaojan, onneksi nimi ei ollut enne. Vai aiheuttiko se mehujen vuotamisen Ison Tohtorin takaiskarista, minkä seurauksena DR alkoi pomppia kuin kenguru? Tuntsasta ajelimme isoa sorapaanaa Naruskajoen Tammen kodalle tehden välillä piston Takkaselkätunturille johtavalle väylälle. Kodalla keittelimme aamu- ja läksiäispahvit Joonalle. Joonan lähtiessä kohti Kuusamoa ja etelää me loput käänsimme etupyörät Tulppion suuntaan. Aurinko alkoi mennä pilveen ja ilma kylmeni selvästi. Tiet olivat vielä edellisten sateitten jäljiltä kosteita, joten pöly ei edelleenkään haitannut matkalaisia. Ajoimme komeissa maisemissa isompia sorateitä pitkähkön siirtymän Tulppion Tiskolle, minne Raimo oli tilannut meille kanistereihin satakunta litraa pensaa ja maittavat "metsurin munakkaat", joitten sisään oli "metsästetty" poronlihaa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ja lisäpolttoaineen ansiosta meillä oli hieman enemmän pelivaraa reitinvalinnassa.

Tulppion Tiskon takapihalla oli näytillä Samperin savotan veturi, telaketjuilla ja suksilla varustettu höyryveturi 1900-luvun alusta. Suuri savotta kaatui lopulta ensimmäisen maailmansodan melskeisiin. Näytillä oli myös 565-Valmetin moottorilla varustetu maanäytekaira. Tiskon lähellä kävimme vielä katsomassa Jänesojan pumppuasemaa, josta vetureihin lisättiin vettä. Matka jatkui isoja sorateitä taivaan yhä synkistyessä. Järvijängänjärvellä mietimme keliä, aikaa, polttoaineen riittävyyttä ja jäljellä olevaa reittiä, ja päätimme vielä jatkaa pitkän kaavan mukaan. Pihtijoen latvoilla oli tarkoitus tehdä lenkki, mutta yritys tyssäsi puuttuvaan siltaan. Kevyempi kalusto olisi saatu roudattua yli, mutta isompien kanssa olisi tullut liian hiki. Eipä se haitannut, sillä noin makiaa väylää kelpasi ajella edestakaisinkin. Kauimmaisen mettätien perimmäisellä loukolla tuli vastaan aito ja alkuperäinen Hiace. Turhaan en ole varoitellut, että noihin voi törmätä missä vaan.

Pihtijoelta suunnistimme Lokkaan tankkaamaan oikeasta mittarista, ja saimme pitkästä aikaa tankit piripintaan. Tällä tankkauksella pitäisi pärjätä takaisin Tuntsaan ja edelleen Sallaan ihmisten ilmoille sunnuntaina. Oli jo iltamyöhä ja kauppa kiinni, mutta Raimo oli sopinut tulostamme ja puhelinsoitolla kauppias tuli antamaan meille polttoainetta. Lokasta lähdettyämme alkoi tihuuttaa vettä. Karavaani kulki kumminkin lähes poutasäässä asiallista väylää myöten Majavaan Kairijoen Eräkeskukseen, missä nautimme kampanisukahvit. Ulkona solarium oli käytössä, tosin vesisade ja gore-tex -asu heikensivät sen tehoa. Eräkeskuksen jälkeen alkoi olla jo pimeä, ja vettä alkoi sataa reippaasti. Loput toistasataa kilometriä ajoimmekin huonossa näkyvyydessä ja liejuisilla sekä paikoin liukkailla teillä. Afrikkalaisen valoilla ja Schuberthin hyvin tuuletetulla kypärällä näkyvyysongelmia ei ollut, mutta muutamilla tuppasivat ajolasit huurtumaan. Siinä sitten onkin haastetta. Yhdestä pyörästä katosivat vielä valot niin, että vain pitkät paloivat. Kämpälle kuitenkin päästiin kommelluksitta. Hyvän ja pitkän (reipas 400km) ajopäivän jälkeen oli taas hieno lämmittää sauna ja kuivatella varusteita. Huolsin myös pyörää aamun varhaista kotiinlähtöä varten. Sen jälkeen ei tarvinnut unta kauaa odotella.

Sunnuntaiaamuna satoi edelleen, joten ajoasujen päälle puettiin vettäpitävämpää varustusta. Aamukahvin, lähtöitkun ja kiitosten jälkeen potkaisimme Antin kanssa mopot tulille ja lähdimme suunnistamaan Sallaa kohti. Toiset lähtivät myöhemmin, sillä heillä oli lyhyempi matka, ainakin periaatteessa (reitinvalintakysymys!!). Meillä oli ensin suunnitelmissa ajaa Tuntsasta Värriöjokivartta Savukoskelle, mutta sade oli jo illalla pehmittänyt pikkutiet niin, ettemme lähteneet sinne täyspakkauksien kanssa, vaan ajoimme isoa sorapaanaa suoraan sallaan. Päivämatkaa oli edessä yli 800 km, joten senkin puolesta oli suosittava nopeampia reittejä. Sade loppui Kemijärvellä, mistä ajoimme mutkaista asfalttia Ranualle, ja sieltä pikkuteitä Ouluun. Limingan Shellillä käytiin syömässä pihvit. Siellä otimme myös sadeasut pois, minkä seurauksena sade alkoi heti uudelleen ja sitä piisasi Kokkolaan saakka. Yritimme taktikoida ja välttää sateen ajamalla rantatietä etelään, mutta sen sijaan saimmekin vettä niskaan oikein kunnolla ja lisäksi kaupan päälle älyttömän viikonloppupaluuruuhkan. Seinäjoella vielä Esteri heitti muutaman saavillisen. Runsaasta sateesta huolimatta äijät pysyivät kuivina eikä Tuntsalla levinnyt hymy hyytynyt yhtään. Itse asiassa sateessa ajaminen on aika hauskaa, kunhan varusteet pitävät vettä tai on lämmin keli.

Kotona piti vähän ynnäillä retken saldoa, ja tulokseksi tuli 2700 kilometriä, hieno porukka ja hienoja kokemuksia. Ja Tuntsan kuume...