Taustaa ja mietteitä kasvatustoiminnasta - rotuna saksanpaimenkoira

Kennelnimeni Aschgrau on hyväksytty vuonna 2003. Olen Kennelliiton ja Saksanpaimenkoiraliiton jäsen. Harrastusten edetessä olen kouluttanut itseäni koira-asioissa. Olen pätevöity palveluskoirakokeiden sekä luonnetestien koetoimitsija. Olen osallistunut Palveluskoiraliiton koirankouluttajakurssille. Lisäksi olen suorittanut Kennelliiton kasvattajakurssi I. Vuonna 2004 olen suorittanut Palveluskoiraliiton koulutusohjaajakurssin. Tulevaisuudessa tavoitteena on suorittaa Saksanpaimenkoiraliiton kasvattajakurssi. Olen osallistunut useana vuonna eri kouluttajien pk-kursseille sekä maastolajien leireille.

Olen toiminut muutaman vuoden ajan eri koirayhdistysten luottamustehtävissä: Kristiinanseudun Palveluskoirakerhon sihteerinä ja puheenjohtajana sekä vuoden 2004 loppuun asti SPL Selkämeri ry:n johtokunnassa. Lisäksi olin mukana myös Kauhajoen Koiraharrastajat ry:n johtokunnassa. Tällä hetkellä en ole yhdistystoiminnassa mukana.

Vaikka itselläni ei ole ollut koiria montaakaan vuotta, olen aina haaveillut saksanpaimenkoirasta. Ehkäpä siitä syystä, että lapsuuskodissani oli armeijan reservikoira hoidossa ja tämä koira on jäänyt elävästi mieleeni. Jessen hankin ehkä vähän vahingossakin, mutta siinä vaiheessa jo ajattelin, että oikean saksanpaimenkoiran vielä joskus haluan. En tuntenut rotua kuitenkaan tarpeeksi ja olin siinä uskossa, että kaikki saksanpaimenkoiran rodun edustajat ovat sellaisia, mitä kaduilla pääasiassa näkyy. Olin siihen mennessä tutustunut vain näyttelylinjaisiin saksanpaimenkoiriin.

Onneksi minulla on ollut onni tutustua toisenlaisiin saksanpaimenkoiraharrastajiin. Saksanpaimenkoiran jalostuksessa tärkeintä on luonteen/käyttöominaisuuksien ylläpitäminen sekä terveyden parantaminen. Valitettavasti on käynyt vain niin, että monet saksanpaimenkoirakasvattajat kasvattavat koiriaan etupäässä ulkonäön perusteella. Rodun alkuperäinen olemus on muuttunut aika kauaksi alkuperäisestä. Sen näkee erittäin hyvin, jos katsoo Saksan BSZ voittajia viime vuosikymmenien ajalta.

Saksanpaimenkoiran jalostuksessa on mielestäni tärkeintä käyttöominaisuudet ja terveys (vrt. yllä). Ulkonäkö tulee vasta sen jälkeen. Mielestäni käyttölinjaiseen kasvatustyöhön soveltuvat puhtaasti käyttölinjaiset yksilöt. Käyttölinjaisuus/linjat muodostuvat koirien taustoista.

Ainut tapa oppia tuntemaan jalostuksessa käyttämänsä yksilöt on niiden kouluttaminen ja sitä tapaa pidän erittäin tärkeänä jokaisen saksanpaimenkoirankasvattajan periaatteissa. Aina ei oma elämäntilanne anna myöten kilpailla, mutta koiran ominaisuudet tulee kuitenkin testata.

Rotumääritelmän mukaan (FCI 23.31991):” Saksanpaimenkoiran tulee olla luonteeltaan tasapainoinen, vahvahermoinen, itsevarma, ehdottoman ennakkoluuloton (ei ärsytystilassa), hyvin säyseä, tarkkaavainen ja ohjattavissa oleva. Sillä täytyy olla rohkeutta, taistelutahtoa ja kovuutta, jota seura-, vahti-, suojelu-, palvelus- ja paimenkoiralta vaaditaan.” Saksanpaimenkoirajalostuksessa tämän tulee näkyä koirien tempperamenttisuutena, korkeana työhaluna, vahvoina viettialueina (kaksiviettiset koirat), hyvänä hermorakenteena ja kovuutena.

Toivottavasti saamme kasvatettua rotumääritelmän mukaisia koiria.